Ero sivun ”Kala nimeltä Wanda” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Rooliluettelo: pari nimeä
hienosäätöä
Rivi 33:
[[Lontoo]]ssa toimiva gangsteri George Thomason ([[Tom Georgeson]]) ja hänen oikea kätensä, pahasta [[Änkytys|änkytyksestä]] kärsivä eläinrakas Ken Pile ([[Michael Palin]]), suunnittelevat yhdessä jalokiviryöstön. He ottavat suunnitelmaan mukaan kaksi amerikkalaista rikollista, viehättävän Wanda Gershwitzin ([[Jamie Lee Curtis]]) ja [[anglofobia]]sta kärsivän ja itseään älykkönä pitävän Otto Westin ([[Kevin Kline]]). Wanda ja Otto ovat tosiasiassa rakastajia, mutta esittävät olevansa veli ja sisko, jotta Wanda voisi käyttää viehätysvoimaansa Georgeen ja Keniin.
 
Ryöstö sujuu suunnitelman mukaan ja ryhmä pääsee timanttien kanssa karkuun. Ongelma syntyy, kun koiriaan ulkoiluttamassa ollut mummo näkee heidät pakomatkalla. Lisäksi Wanda ja Otto ilmiantavat Georgen poliisille, mutta huomaavat palatessaan hakemaan saalista Georgen siirtäneen sen tuntemattomaan paikkaan. Ken saa tehtäväkseen päästää silminnäkijä päiviltä, mutta onnistuu ainoastaan tappamaan hänen koiransa yksi kerrallaan. Lopulta mummo kuitenkin kuolee sydänkohtaukseen viimeisen koiran kuoltua.
 
Wanda, joka suunnitteliaikoi pettävänsäpettää myös Oton ryöstäsaaliin noutamisen jälkeen, päättää viehätellä Georgen onnettomasti naimisissa olevan asianajajan Archie Leechin ([[John Cleese]]) saadakseen selville minne timantit on kätketty. Archie rakastuu lopulta Wandaan ja saa Georgen oikeudenkäynnin aikana tietää tämän osallisuudesta ryöstöön. Avioeron ja työpaikan menettämisen uhatessa oikeussalissa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen Archie päättää etsiä timantit itse ja paeta Wandan kanssa maasta. Loppukohtauksessa Archie ja Wanda lentävät timantit mukanaan [[Etelä-Amerikka]]an.
{{Juonipaljastus loppu}}
 
Rivi 51:
}}
 
Brittiläinen koomikko [[Stephen Fry]] nähdään elokuvassa lyhyessä [[cameo-rooli]]ssa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nndbfuntrivia.com/peopleen/345/000055180Movies/Fish-Called-Wanda-A-12367.html
| Nimeke = Fish Called Wanda, A | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = funtrivia.com | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 27.10.2012 | Kieli = {{en}}}}</ref>
 
== Tuotanto ==
Käsikirjoituksesta vastasivat Crichton ja Cleese. Miesten yhteistyö sujui hyvin ja he työskentelivät yhdessä 13 luonnoksen parissa. Cleese käytti elokuvan kehitykseen ja esituotantoon yli 150&nbsp;000 dollaria omia rahojansa ja yritti herättää [[Hollywood]]in elokuvastudioiden mielenkiintoa. Neljä elokuvastudiota jätti tarjouksen väliin, kunnes lopulta [[Metro-Goldwyn-Mayer]] suostui järjestämään elokuvalle 8 miljoonan dollarin budjetin.<ref name="tcm.com">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.tcm.com/this-month/article/66924{{!}}0/A-Fish-Called-Wanda.html|Nimeke=A Fish Called Wanda|Sivusto=tcm.com|Kieli=englanti|Viitattu=27.10.2012}}</ref>
 
Vuonna 1988 Crichton ei ollut tehnyt ohjaustyötä 20 vuoteen. Hän sai kunnian elokuvan ohjauksesta, mutta Cleesen nimi oli lopputeksteissä tuotannon ajan lähinnä sen varalta, että Crichton olisi esimerkiksi sairastunut tai kuollut. Todellisuudessa Cleese kuitenkin yleensä työskenteli näyttelijöiden kanssa lavastuksissa ja Crichton valvoi kokonaistuotantoa. Elokuva pysyi budjetin rajoissa ja kuvaukset päättyivät joka päivä kuudelta illalla.<ref name="tcm.com"/>