Ero sivun ”Hannah Arendt” versioiden välillä

'''Hannah Arendt''' (alun perin ''Johanna Arendt''; [[14. lokakuuta]] [[1906]] [[Linden]], [[Saksan keisarikunta|Saksa]] –– [[4. joulukuuta]] [[1975]] [[New York]], [[New York (osavaltio)|New York]], [[Yhdysvallat]]) oli 1900-luvun tärkeimpiin lukeutuva [[saksa]]lainensaksalainen [[filosofi]] ja [[politologia|poliittinen teoreetikko]], joka tunnetaan tutkimuksistaan [[totalitarismi]]n ja poliittisen filosofian alalla.

Arendtin työt tutkivat [[valta]]a, [[politiikka]]a, [[auktoriteetti]]a ja [[totalitarismi]]a. Hänen kirjansa ''The Origins of Totalitarianism'' (1951, 'totalitarismin’totalitarismin juuret'juuret’) yritti selvittää [[natsismikansallissosialismi]]n ja [[kommunismi]]n juuria aina [[anti-semitismiantisemitismi]]in asti. Työ oli kohuttu uudenlaisen [[paradigma]]nsa johdosta, sillä aikalaiset pitivät yleisesti natsismia ja kommunismia toistensa vastakohtina. Arendt pyrki todistamaan, että vaikka ideologisen sisällön osalta näin olikin, niin [[ideologia]]n muodon, loogisten johtopäätösten ja poliittisen järjestelmän käytännön toteutuksen suhteen ne ovat olivat samankaltaisia. Arendtiin vaikuttaneita ajattelijoita ovat erityisesti [[Aristoteles]], kirkkoisä [[Augustinus]], [[Immanuel Kant]], [[Friedrich Nietzsche]], [[Karl Marx]], [[Martin Heidegger]], [[Karl Jaspers]] ja [[Franz Kafka]].

Kansallissosialistien[[Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue|Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen]] noustua valtaan vuonna 1933, Arendt toimi [[natsi-Saksa|natsihallintoa]] vastaan useissa eri järjestöissä Saksassa ja myöhemmin Ranskassa[[Ranska]]ssa. Hänet vangittiin useaan otteeseen, ja vuonna 1941 Arendt pakeni [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]]. Hän ei pitänyt [[juutalaiset|juutalaisuuttaan]] itse kovin tärkeänä, vaan hän koki juutalaisuuden olleen hänelle ulkoa päin annettu leima. Arendtin itsensä mukaan hänen kokemuksensa 1900-luvun kauheuksista aina [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisestä]] maailmansodasta [[Holokausti|juutalaisten kansanmurhanholokausti]]n kautta [[Vietnamin sota]]an antoivat taustan koko hänen pyrkimykselleen muodostaa filosofisesti perusteltu käsitys ihmisten yhteisestä elämästä.

Hannah Arendt on tullut tunnetuksi erityisesti politiikan ja toiminnan filosofina. Merkittävässä teoksessaan ''The Human Condition'' (1958; suom. ''Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot'', 2002) hän esittää, että filosofia on [[Platon]]ista lähtien syyllistynyt inhimillisen toiminnan merkityksen vähättelemiseen. Yhteisessä maailmassa toimiminen, esineiden valmistaminen, työ ja politiikka ovat Arendtille filosofian lähtökohta. Työn merkitys on ihmiselämän ylläpito, valmistaminen luo puitteet ihmisten keskinäiselle kulttuuriselle kanssakäymiselle ja poliittiselle vaikuttamiselle. Toiminnan olemassaolo edellyttää kahden edellisen olemassaoloa. Arendtin mukaan juuri poliittinen toiminta on ihmisen olemassaoloa puhtaimmillaan. Hän puolustaa politiikkaa vapaana toimintana, jossa järjenkäyttö ja omantunnon kuuleminen antavat mahdollisuuden toimia vapaana massakulttuurin ja ideologioiden kahleista. Politiikka on Arendtille itseisarvo, ja siksi vapaata, mutta ei abstraktia pohdintaa, vaan toimintaa yhteisessä arkimaailmassa. Analysoidessaan totalitarismin syntyä niin [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitossa]] kuin [[Natsinatsi-Saksa]]ssakin, Arendt syyttää nimenomaan poliittisen toiminnan muuttumista vaihtoehdottomuuksien, historiallisten "välttämättömien”välttämättömien totuuksien"totuuksien” ja etupiirien erityisintressien taistelukentäksi.

Arendtin teos ''Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil'' (1963, 'Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahan arkipäiväisyydestä') herätti aikoinaan suurta kohua. Arendt kertoo kirjassa [[Adolf Eichmann]]in oikeudenkäynnistä Israelissa 1961. Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan, seuraten byrokraattisia ja "oikeita"”oikeita” sääntöjä. Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta –– hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä ja eikä näin ollen myöskään kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten arkielämän "banaalit"”banaalit” seikat voivat ratkaista hyvän ja pahan välillä.

{{DEFAULTSORTAAKKOSTUS:Arendt, Hannah}}