Ero sivun ”Yhdeksäs ristiretki” versioiden välillä

Retken syynä oli [[Egypti]]n [[mamelukit|mamelukkien]] valtakunnan jatkuva kasvu ja pian tapahtuva viimeisten ristiretkeläisten linnoitusten hylkääminen. Pohjois-Afrikkaan suuntautunut kahdeksas ristiretki sekä Pyhään maahan suunnattu yhdeksäs olivat osina laajempaa suunnitelmaa, johon kuului muun muassa espanjalaisten kuninkaiden toimintaa, armeijan liikuntaa pakanoita vastaan itäisessä Euroopassa sekä liitto mongolien kanssa mamelukkeja ja turkkilaisia vastaan. Tämän vuoksi ristiretkeläisten kansallisuus vaihteli eurooppalaisista prinsseistä (Prinssi [[Edvard I (Englanti)|Edvard]] ja Ranskan [[Ludvig IX (Ranska)|Ludvig IX]]) uskonnollisiin johtajiin ([[Bysantti|Bysantin]] keisari) ja mongolijohtajiin kuten Mongke[[Möngke]] ja Hulagu[[Hülegü]] Khan–kaanit.

Ensisijainen syy retkelle oli [[mongolit|mongolien]] häviö mamelukkeja vastaan vuonna 1260. Vihollisten kukistuttua mamelukki [[Baibars]] murhautti voittoisan Qutuzin ja sai näin sulttaanin tittelin itselleen. Heti päästyään valtaan hän järjesti hyökkäyksiä kristittyjen retkikuntia vastaan Arsufissa, Athlithissa, Haifassa, Safadissa, Jaffassa, AshkalonissaAskelonissa ja Caesareassa. Kun ristiretkikaupungit linnoituksineen kaikki kaatuivat yksitellen ja niiden asukkaat joko surmattiin tai myytiin [[orjuus|orjiksi]]. Kristityt pyysivät apua Euroopan hallitsijoilta, mutta apu oli hidasta. Vuonna 1268 Baibars kukisti Antiokian[[Antiokia]]n turvaten näin mamelukkien valtakunnan pohjoisrajan ja siirtäen uhkan ristiretkeläisten kaupunkiin Tripoliin.

=='''Pohjois-Afrikan ristiretki==''' ([[Kahdeksas ristiretki|Kahdeksatta ristiretkeä]])

Suunniteltiin, että Edvard ja Ludvigin veli [[Kaarle I (Anjou ja Sisilia)|Anjoun Kaarle]] veisivät armeijansa [[AkkoonAkko]]on, [[Jerusalemin]] kuningaskunta|Jerusalemin kuningaskunnan]] pääkaupunkiin, minne Baibarsin sotaretki lopulta suuntaisi. Juuri kun hän saapui kaupunkiin, Baibars oli Tripolin kimpussa, joka oli viimeinen jäljellä oleva alue Tripolin maakunnasta ja täynnä kristittyjä pakolaisia. Päämajoistaan [[Kypros|Kyproksessa]] ja AkossaAkkossa Edvard ja Kaarle onnistuivat hyökkäämään Baibarsin sisälinjoihin. Loppuvuoden prinssi käytti odottaen edesmenneen Ludvig IX:n ristiretkeläisiä ja korjaten sekä vahvistaen kaupungin puolustuksia.

[[Baibars]] ryhtyi epäilemään mereltä suuntautuvaa hyökkäystä Egyptiin ja koska hän piti tilannettaan niin uhattuna, hän rakennutti laivaston vastaamaan epäiltyyn hyökkäykseen. Kun laivasto oli valmis, Baibars ei hyökännytkään suoraan ristiretkeläisiä vastaan, vaan yritti vuonna 1271 rantautua ensin Kyprokselle toivoen houkuttelevansa esiin [[Hugo III (Kypros)|Kyproksen HughHugo III:nen]] (Jerusalemin nimellisen kuninkaan) ja hänen Akkon laivastonsa. Sulttaani tahtoi valloittaa saaren jättäen siten Edvardin ja muut ristiretkeläiset saarroksiin Pyhään maahan. Hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut ja Baibarsin laivasto tuhottiin.

Voiton jälkeen Edvard ymmärsi, että pidemmän oleskelun vuoksi täytyisi tukahduttaa kristillisessä seurakunnassa vellovat erimielisyydet ja toimi sovittelijana HughinHugon ja tämän haluttomien ritareiden kanssa. Välien sovittelun jälkeen Edvard aloitti neuvottelut Baibarsin kanssa yhdentoista vuoden aselevon puolesta. Nämä neuvottelut kuitenkin melkein päättyivät petollisen sulttaanin lähetettyä muka kastetta etsiviä salamurhaajia prinssin luo. Edvard ja hänen ritarinsa surmasivat salamurhaajat ja ryhtyivät heti suunnittelemaan hyökkäystä Jerusalemiin[[Jerusalem]]iin. Ennen kuin kostoretki alkoi, prinssi sai uutisen että hänen isänsä [[HenriHenrik III (Englanti)|Henrik III]] oli kuollut ja hänestä tulisi seuraava Englannin kuningas. Baibarsin kanssa tehtiin sopimus ja näin Edvard pääsi palaamaan Englantiin tullakseen kruunatuksi vuonna 1272. Sulttaani palasi [[Kairo]]on nuolemaan haavojaan.

Edvardin matkassa oli ollut Theobald Visconti, josta tuli [[paavi]] [[Gregorius X]] vuonna 1271. Paavi yritti kutsua kokoon uuden ristiretken vuonna 1274, mutta tuloksetta. Uusia kiistoja heräsi kristityissä valtioissa kun Anjoun Kaarle käytti hyväkseen HughHugo III:n, temppeliherrojen ja venetsialaisten välistä riitaa yrittäen saada koko kristillisen valtion omakseen. Myöhemmin hän hyökkäsi HughHugo III:n kimppuun aiheuttaen sisällissodan jäljellejääneessä kuningaskunnassa. Vuonna 1277 San Severinon Hugh valtasi Akkon Kaarlelle.

Vaikka sota ristiretkeläisiä vastaan oli osoittautunut tuhoisaksi, nyt ilmaantui mahdollisuus yhden johtajan ottaa valta koko ristiretkestä, ja se henkilö oli Kaarle. Kuitenkin nämä toiveet murskattiin jälleen kun Venetsia ehdotti retkeä Konstantinopolia vastaan, missä Michael[[Mikael VIII Palaiologos|Mikael VIII]] oli vastikään perustanut Bysantin uudestaan ja ajanut venetsialaiset pakoon kaupungista. Paavi Gregorius ei olisi tukenut moista hyökkäystä mutta vuonna 1281 paavi Martinus puolsi sitä; hyökkäys epäonnistui. Tämä fiasko johti [[Sisilia]]n kapinoihin ja Kaarlen täytyi palata kotiin. Tämä oli viimeinen retki, joka lähetettiin Bysanttia tai muslimeja vastaan.

Vuonna 1291 ryhmä [[pyhiinvaeltaja|pyhiinvaeltajia]] joutui hyökkäyksen kohteeksi ja myöhemmin ristiretkeläiset hyökkäsivät kostoksi [[syyria]]laisen karavaanin kimppuun tappaen 19 [[muslimi]]kauppiasta. Qalawun määräsi, että he maksaisivat erikoisen suuren määrän rahaa tämän vuoksi. Kun vastausta ei kuulunut, sulttaani käytti sitä tekosyynä hyökätä Akkon kimppuun ja julistaa ''jihad'' viimeistä Pyhän maan kristillistä saareketta vastaan ja vihdoin täyttää Baibarsin unelmat. Qalawun kuitenkin kuoli piirityksen aikana jättäen Khalilin ainoaksi perillisekseen ja sulttaaniksi. Valloitettuaan kaupungin uusi sulttaani murhasi 60, 000 sen asukasta ja orjuutti loput. Vuoden loppuun mennessä ristiretkeläistenkaikki kunnatristiretkeläisvaltiot olivat kaikki kadonneet. Retkeläisten hallintokausi Pyhässä maassa kesti noin 200 vuotta sen jälkeen kun paavi [[Urbanus II]] kutsui ensimmäiset kokoon tätä pyhää sotaa varten.