Ero sivun ”Bifurkaatio (hydrologia)” versioiden välillä

Myös [[Vuoksi]] laskee kahta uomaa pitkin [[Laatokka]]an etelässä [[Taipaleenjoki|Taipaleenjokea]] ja pohjoisessa [[käkisalmenselkä|Käkisalmenselän]] kautta, joskin nykyään uomista viimemainittu on lähes kuiva, ja siihen virtaa suuria määriä vettä Vuoksen pääuomasta vain runsaan veden aikana. Ennen [[Kiviniemi (Sakkola)|Kiviniemen]] kannaksen puhkeamista vuonna 1857 Vuoksi muodosti bifurkaation toiseen suuntaan: toinen haara laski Laatokkaan Käkisalmen luona ja toinen haara [[Suomenlahti|Suomenlahteen]] [[Viipurinlahti|Viipurinlahden]] [[Suomenvedenpohja]]ssa. Kiviniemen kannaksen puhjetessa eteläisempi Viipurin haara oli kuitenkin jo lähes kuivunut. Samoin Karvianjoen vesistössä Leväsjoki aiemmin muodosti bifurkaation Karvianjoesta Isojärveen, mutta bifurkaatiokohdan eteläpuolisen Kynäsjärven lasku johti sittemmin bifurkaation häviämiseen. Geologisen historian aikana bifurkaatiovaiheita on sisältynyt myös monien muiden järvien kehityshistoriaan. Eräs tällainen on [[Ähtärinjärvi]], joka muodosti bifurkaation 1700 vuoden ajan 3200–1500 vuotta sitten.

Se että uomien virtaussuhteet muuttuvat, paitsi ihmisen toiminnan tuloksena, myös aikaa myöten hitaasti itsestään, johtuu erityisesti Suomen tapauksessaolosuhteissa toisaalta [[maankohoaminen|maankohoamisen]] aiheuttamasta vesistöjen laskukynnysten keskinäisten korkeussuhteiden muutoksista ja toisaalta näiden kynnysten hitaasta kulumisesta. Tämä kehitys oli havaittavissa esimerkiksi Vuoksessa ennen vuotta 1857 ja uudelleen sen jälkeen. Lisäksi ihminen on useissa tapauksissa vaikuttanut virtaussuhteiden muutoksiin esimerkiksi uusia uomia tai [[kanava|kanavia]] puhkaisemalla, [[järvenlasku|järviä laskemalla]] tai muulla tavoin, jolloin tapauksesta riippuen bifurkaatioita on voinut sekä lakata että muodostua myös ihmisen toimesta.