Ero sivun ”Salomo Kortetniemi” versioiden välillä

Kortetniemi toimi [[Ylitornio]]n suntiona vuosina [[1845]]-[[1852]], mutta hänet erotettiin, kun hänen ei katsottu huolehtivan hautojen riittävästä syvyydestä ja koska häntä pidettiin heränneistä pahimpana rauhanhäiritsijänä.<ref>Seppo Lohi, ''Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat'', s. 20-21.</ref> Hän oli nimittäin lestadiolaisuutta levittääkseen turvautunut niin sanottuun 'nyrkkikristillisyyteen', uskosta osattoman väkivaltaiseen taivutteluun.<ref>Seppo Lohi, ''Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat'', s. 116.</ref> Hän muutti perheineen [[Norja]]n [[Hammerfest]]iin [[1866]] ja Pohjois-Amerikan [[Calumet]]iin, [[Michigan]]in osavaltioon vuonna [[1871]].<ref>Seppo Lohi, ''Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat'', s. 21.</ref> Täällä hän syrjäytti aiemman lestadiolaisjohtajan Antti Vitikkohuhdan ja nousi kuuden vuoden ajaksi Kuparisaaren lestadiolaisten vapaaseurakunnan maallikkopapiksi. Hänen vaikutuksensa näkyi myös seurakunnan nimessä ''Salomo Kortetniemen luterilainen seura'' (''Salomo Kortiniemi Lutheran Society'')<ref>Seppo Lohi, ''Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat'', s. 146.</ref> Seurakunta toimi alkuvaiheessa jopa kaikkien Michiganin kaivosalueen suomalaisten seurakuntana, Kortetniemen suorittaessa kaikki kirkolliset toimitukset.<ref>Seppo Lohi, ''Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat'', s. 148.</ref>

Koska Jaakko Rovaisen kannattajat epäilivät Kortetniemeä liljebladin eriseuraan menneeksi puoliheränneeksi, eivätkä hyväksyneet hänen autoritääristä johtamistapaansa, eivätkä Jumalan palvelusten muotomenoja tai Barbergin toimintatapoja, alkoivat Rovaisen kannattajat järjestää Cokatossa vuonna 1976 omia erillisiä seuroja<ref>Lohi 2007. s. 148-149</ref>. Sen johdosta Amerikan lestadiolaisuus jakaantui vuoden 1876 hajaannuksessa kahteen osaan, joista ylivoimaisesti suurempaa johtivat Kortetniemi ja Barberg, mutta pienempää oppositioryhmää johtivat Jaakko Rovainen ja N. P. Stark. Euroopan lestadiolaisjohtajat puolustivat kuitenkin hajaannuksessa Rovaisen ja Starkin johtamaa vähemmistöryhmää. [[Juhani Raattamaa]] lähetti Juho Takkisen Amerikkaan syrjäyttämään Kortetniemen papin virasta, jonka seurauksena Amerikan hajaannus päättyi vastentahtoiseen sovintoon vuonna 1878. Takkisesta tulikin Calumetin seurakunnan maallikkopappi vuoden 1877 marraskuun loppuun mennessä.<ref>Lohi 2007. s. 148-158.</ref> Kortetniemi liittyi myöhemmin [[haalilaisuus|haalilaisuuteen]].<ref>Talonen 2001. s. 30</ref><ref>Hepokoski 2002. s. 31</ref>