Ero sivun ”Siirtokirjoitus” versioiden välillä

'''Siirtokirjoitus''' (toisinaan '''siirtokirjainnus''', '''siirrekirjoitus''' tai '''siirrekirjainnus''') on kirjoituksen muuntamista [[kirjoitusjärjestelmä]]stä toiseen. Siirtokirjoitus pyrkii korvaamaan vieraat kirjoitusmerkit sellaisilla, jotka ovat lukijalle tuttuja tai ainakin vähemmän outoja kuin alkuperäiset. Siirtokirjoituksen lajeja ovat ''translitterointi'' ja ''transkriptio'', mutta niidenjoiden välinen ero ei aina ole aivan selvä.

Siirtokirjoitus voi tapahtua kahden [[äännekirjoitus|äännekirjoitukseen]] perustuvan järjestelmän (esimerkiksi [[latinalainen kirjaimisto|latinalaisen]] ja [[kyrillinen kirjaimisto|kyrillisen]]) välillä, mutta toinen tai kumpikin kirjoitusjärjestelmä voi perustua tavu- tai sanakirjoitukseenkin. Muuntamista erityisesti latinalaiseen kirjaimistoon kutsutaan ''latinaistamiseksi''<ref name="Kielitoimiston sanakirja"/> ja siinä käytettävää järjestelmää samoin kuin lopputulosta ''latinaistukseksi'' (joskusvieraskielisiä malleja seuraten voidaan puhua myös ''latinisaatiosta'' tai ''romanisaatiosta''). Latinaistettuja nimiä voidaan nähdä päivittäin tiedotusvälineissä, kun esimerkiksi [[venäjän kieli|venäläisiä]], [[arabian kieli|arabialaisia]] tai [[kiinan kieli|kiinalaisia]] erisnimiä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin.

Termistö ei kuitenkaan ole täysin vakiintunutta, sillä usein transkriptiotakin kutsutaan translitteroinniksi. Toisaalta transkriptiota voidaan joskus pitää yläkäsitteenä ja translitterointia sen erikoistapauksena.<ref name="Korpela-siirtokirjoitus" /> Kahden äännekirjoitusjärjestelmän välistä siirtokirjoitusta voi olla perusteltuavoidaan kutsua transkriptioksi etenkin, jos se pyrkii heijastamaan äänneasua pikemmin kuin kirjoitusasua.<ref name="Korpela-kreikka" />

Translitterointi pyrkii siis ensisijaisesti heijastamaan alku­peräistä kirjoitus­asua, kun taas transkriptio heijastaa äänne­asua. Ihanteellisessa trans­litteroinnissa kutakin alku­kielen merkkiä [[Bijektio|vastaa aina tietty kohde­kielen merkki ja päinvastoin]], niin että kirjoitus voidaan palauttaa täsmälleen alku­peräiseen muotoon yksin­kertaisesti toistamalla trans­litterointi käänteisenä. Oikean äänne­asun hahmottamiseksi pitäisi kuitenkin tällöin peri­aatteessa ymmärtää myös, miten alku­kielen [[oikeinkirjoitus]] kytkeytyy ääntämykseen. Koska kohde­kielisen kirjoituksen suhde ääntämykseen voi olla aivan erilainen kuin alku­kielisen kirjoituksen, trans­litteroinnissa päädytään usein tekemään moni­mutkaisia ja epätarkkoja sopimuksia kirjainten korvaamisesta. Tällöin yksittäistä kirjainta voi vastata usean kirjaimen yhdistelmä, tai yhdellä merkintä­tavalla voi olla useita mahdollisia vastineita toisessa kirjoitus­järjestelmässä. Käytännössä siirto­kirjoitus onkin usein jonkin­lainen trans­litteroinnin ja transkription väli­muoto, joka ei ole yksi­selitteisesti palautettavissa alku­peräiseen kirjoitus­asuun ja joka toisaalta antaa vain ylimalkaisen kuvan alku­kielisestä ääntämyksestä.

Kansainväliseen yhtenäistämiseen vedoten [[Kotimaisten kielten keskusYK]] on suositellut latinaistamaan kreikkalaiset ''paikannimet'' kreikkalaisen standardin [[ELOT 743]] mukaisesti. Tätä suositusta noudatettaessa paikannimien latinaistus osin poikkeaa suomen äänne- ja oikeinkirjoitusjärjestelmään mukautetusta transkriboinnista.<ref name="Granqvist"/><ref name="ELOT 743"/>