|
Kehittyneempi AMS-ajoitus keksittiin 1977. Sinä vuonna tekivät ensimmäiset ajoitukset massaspektrometrillä Rochesterin/Toronton tutkijaryhmä ja General Ionex Corporation ja pian Simon Fraserin ja McMasterin yliopistot.<ref name="c14" />
Epäilyksiä laskentamenetelmän toimivuudesta:
Mitä tulee iänmääritysmenetelmiin, ovat niistä tärkeimpiä radioaktiiviset mittaukset, joilla on pyritty laskemaan sekä maapallon että siinä eläneiden eläinten ja ihmisten ikiä. Nämä menetelmät ovat yleensä antaneet miljoonien vuosien ikiä, varsinkin kun on ollut kysymys maapallon kivilajeista ja alkuaineista. Ne perustuvat siihen, että radioaktiivisilla aineilla pitäisi olla tietty aika, missä ne muuttuvat ja hajoavat muiksi alkuaineiksi. Esim. uraani / lyijy-menetelmässä pitäisi uraanin muuttua kokonaan lyijyksi aina saman nopeuden mukaan ja tietyn ajan kuluessa.
Tosiasia kuitenkin on, että kyseiset menetelmät ovat epäluotettavia. Niillä voidaan kyllä mitata kivien ja näytteiden pitoisuuksia, mutta on toinen asia, onko sillä mitään tekemistä iän kanssa. Se johtuu siitä, että mittausmenetelmissä on oletuksia, joita on mahdoton todistaa tieteellisesti jälkikäteen.
Tärkeätä on kuitenkin huomata, että radioaktiivisuusmittaukset perustuvat hyvin pitkälti geologiseen taulukkoon, jossa maapallon iäksi oletetaan miljardeja vuosia (Tämä taulukko laadittiin 1800-luvulla ennen kuin edes tunnettiin radioaktiivisuusmittauksia.). Sen mukaisesti on otettu käyttöön menetelmiä, jotka automaattisesti ja poikkeuksetta antavat pitkiä ikiä kivinäytteille. Mittauksia ei yleensä tehdä suoraan fossiileista, mikä olisi paljon parempi ja luotettavampi tapa (ja antaisi myös huomattavasti pienempiä ikiä), vaan se suoritetaan tavallisesti tuliperäisistä kivistä. 1800-luvulla laadittu geologinen aikataulu yleensä määrää sen, miten näytteitä tulkitaan:
Jos maksimaalisen kerrostuman paksuuteen perustuvaa interpolaatiota lakattaisiin käyttämästä, syntyisi kaaos. Silloin ei enää olisi varmaa, että esim. hiilikerrostumat olisivat nuorempia kuin devoni- tai siluurikerrostumat. Järjestys voidaan säilyttää vain siten, että kerrosjärjestykselle annetaan absoluuttinen prioriteetti radiometriaan nähden. Eräs asiantunteva geokronologi sanoi minulle ajoitustuloksista, jotka eivät sovi geologiseen aikatauluun:
Se mikä ei sovi, pysyy pöytälaatikossa – ei toki pidä tehdä itseään naurunalaiseksi… On turha tehdä vain yhtä yksinkertaista ajoitusta. On muistettava suuri kokonaisuus ja pidettävä aina mielessä geologinen aikataulu, muuten kaikki menee pieleen.
… Radiometria antaa vain näennäisen iän. Kelvatakseen ”oikeaksi iäksi” tai ”hyväksytyksi iäksi”, täytyy sen osua geologisen aikataulun edeltä määräämään kohtaan. Todellinen absoluutti ei ole mittaus- tai arviointitulos, vaan olemassa oleva geologinen aikataulu. Niin kauan kuin geologinen aikataulu ratkaisee mittauksen kelpoisuuden, eivät mittaukset voi ratkaista geologisen aikataulun oikeellisuutta.
Kun kysyy varsinaista syytä sille, miksi geologisesta aikataulusta satoine vuosimiljoonineen pidetään kiinni, käy ilmi, ettei syy ole geologeissa. Tämä johtuu yksinomaan evoluutioteoreetikoista… Todistettavasti nuorien kivien antamat virheelliset ajoitukset osoittavat, ettei isotooppipitoisuuksien tulkinta anna vain epävarmoja, vaan täysin käyttökelvottomia tuloksia. Edellytykset nuorta ikää mittaavien menetelmien oikeellisuudelle ovat mielestäni huomattavasti paremmat. Totuuden tähden on mielestäni vaadittava, että huomattavan paljon pienemmät iät otetaan mukaan tarkasteluun ja että ryhdytään tekemään laajoja mittauksia suoraan fossiileista. Tieteelle tehtäisiin suuri palvelus, jos luovuttaisiin pakonomaisesta sitoutumisesta geologiseen aikatauluun. (11)
Lähtötilanne ja muut edellytykset. Radioaktiiviset menetelmät perustuvat siihen ajatukseen, että kivilajeissa on äiti-alkuaineita sekä tytär-alkuaineita ja että niiden suhteiden perusteella voidaan määrittää kivilajin ikä. Mitä vähemmän kivilajissa on jäljellä äiti-alkuaineita, sitä vanhempana sitä pidetään, kun taas mitä enemmän niitä on, sitä nuorempi sen täytyy olla.
Lisäksi radioaktiivisissa menetelmissä esiintyy kolme tärkeää perusolettamusta. Ne ovat:
1. Kivessä ei ole alkutilassaan ollut tytäralkuaineita eli puoliintumistuotteita, vaan ainoastaan lähtöaineita. Hajoamisen on täytynyt alkaa nollatilasta.
2. Kivestä ei ole saanut poistua mitään eikä tulla mitään lisää.
3. Hajoamisnopeus on pysynyt aina samana.
Mitä tulee edellisiin olettamuksiin, eivät ne kuitenkaan ole todistettavissa.
Ensimmäinen ongelma on lähtötilanne.. Miten voidaan nyt tietää, millainen se oli alun perin? Olisi perin outoa, jos alkutilassa kaikki alkuaineet olisivat esiintyneet sataprosenttisen puhtaina ja ilman puoliintumistuotteita, vaikka jälkimmäisiä esiintyy laajasti maan kuoressa. Käsitys niiden alkuperäisestä suhteesta perustuu vain olettamukseen ja arvailuun, jota ei voi todistaa.
Kyseessä on samanlainen asia, kuin jos pöydällä on 7 kakunpalaa ja 5 keksiä, ja meitä pyydettäisiin kertomaan alkuperäinen määrä. Se on varmasti mahdotonta, jos emme ole alunperin olleet paikalla tarkistamassa tilannetta. Meidän on tiedettävä alkuperäinen tilanne pöydällä – aivan kuten radioaktiivisissa mittauksissa on tiedettävä aineiden määrät – muuten mittauksille ei ole mitään luotettavaa pohjaa:
KBS-tuhkakiven ajoituksen historia paljastaa, että riippumatta siitä kuinka huolellisesti tutkija valitsi kivinäytteensä tai kuinka tarkasti hän suoritti laboratoriotyönsä, häntä voidaan aina syyttää kontaminoituneen materiaalin käytöstä tai virheellisestä metodologiasta mikäli ajoituksen tulos on ”väärä”. Syytteitä ei tarvitse todistaa. Virheellinen ikä riittää todisteeksi. Kirjallisuus viittaa siihen, että vaikka radiometriset ajoitukset olisivat periaatteessa päteviä (mitä ne eivät ole), todistettavasti puhtaan ja kontaminoitumattoman kivinäytteen valinta vaatii kaikkitietävyyttä, joka on kuolevaisten ihmisten saavuttamattomissa.
Radioaktiiviset ajoitusmenetelmät ovat klassinen esimerkki itsepetoksesta ja kehäpäättelystä. Ne ovat ihmisen evoluution myyttiä. Naeser työtovereineen 12 on ilmaissut ongelman hyvin:
Kaikkien ajoitustulosten tarkkuus voidaan vain arvata, koska emme tiedä yhdenkään geologisen näytteen todellista ikää. Voimme ainoastaan tavoitella parasta yhteensopivuutta K-Ar- ja muiden ajoitusmenetelmien välille. (13)
Ulkopuoliset tekijät ovat toinen mahdollinen tekijä, joka voi sekoittaa laskelmia. Ongelmallisia voivat olla kivien kuumentuminen ja muovautuminen (näin voi helposti tapahtua tuliperäisille kivilajeille, joista mittauksia tehdään) sekä veden virtaukset kivien läpi. Ne kaikki voivat aiheuttaa lähtö- ja puoliintumisaineiden kulkeutumista ja kasautumista muualle, joten ne voivat muuttaa mittaustuloksia. Jos aineiden suhteissa tapahtuu vain pieniä muutoksia, voivat ne vääristää koko iänmäärityksen. Se ei ole silloin luotettavalla pohjalla:
Tämä ei ole kuitenkaan menetelmän ainoa ongelma. Jos hiekkaa tiimalasissa lisätään tai sitä vuotaa tiimalasin ylä- tai alaosasta tai molemmista, menetelmän tarkkuus romuttuu. Meidän on mahdotonta tietää, onko oletettujen tuhansien miljoonien vuosien aikana kivestä liuennut uraania tai lyijyä, vai onko jompaakumpaa kertynyt lisää. Menetelmä on arvoton, ellei tästä asiasta saada varmuutta. On arvioitu, että vuosittain tällaista liuennutta ja kivestä rapautunutta uraania huuhtoutuu mereen 10 000… 50 000 tonnia. (14)
Ristiriitaiset Tulokset. Osoituksena radioaktiivisuusmenetelmien epävarmuudesta on se, että tulokset ovat olleet ristiriitaisia ja vaihdelleet rajusti, kuten sopii odottaakin maasta löydetyille kiville ja näytteille. Niiden pitoisuudet eli oletetut iät ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja on tehty seuraavanlaisia havaintoja. Ne osoittavat, että kivien pitoisuuksia voidaan kyllä mitata, mutta iän määrittäminen niistä on kyseenalaista. Jos havaitsemme omassa kellossamme samanlaisia heittoja, virhemarginaalin ollessa yli 99 %, hylkäisimme sen heti.
Ensimmäinen esimerkki kertoo tuliperäisistä kivistä (Ngauruhoe-vuori Uudessa Seelannissa), joiden tiedettiin varmasti kiteytyneen laavasta vain 25-50 vuotta sitten tulivuorenpurkauksen seurauksena. Sen takana olivat siis silminnäkijöiden havainnot.
Näytteet näistä kivistä lähetettiin iänmääritystä varten laboratorioon, joka on yksi arvostetuimmista kaupallisista ajoituslaboratorioista (Geochron Laboratories, Cambridge, Massachusetts).
Tulokset, jotka ovat ristiriidassa käytännön havaintojen kanssa, ovat nähtävissä seuraavasta kertomuksesta:
Geochron on arvostettu kaupallinen laboratorio, jonka K-Ar-laboratorion johtaja on väitellyt K-Ar-iänmäärityksestä. Laboratoriolle ei kerrottu näytteiden tarkkaa keräyspaikkaa eikä niiden oletettua ikää. Kuitenkin niiden kerrottiin olevan todennäköisesti nuoria ja hyvin vähän argonia sisältäviä. Tällä varmistettiin se, että analyyttisessa työssä oltaisiin erityisen huolellisia.
K-Ar-analyyseistä saadut ”iät” on listattu taulukkoon 1. Kivien ”iät” vaihtelevat välillä <270 000 vuotta ja 3,5 (+- 0,2) miljoonaa vuotta, vaikka niiden on havaittu jäähtyneen laavasta 25 – 50 vuotta sitten. Yksi näyte jokaisesta virtauksesta antoi ”iäksi” <270 000 vuotta tai <290 000 vuotta, kun taas kaikissa muissa näytteissä ”ikä” oli miljoonia vuosia. Laboratorio käsitteli alhaisen ”iän” saaneet näytteet samassa erässä, mikä viittasi laboratorion systemaattiseen virheeseen. Niinpä laboratorion johtaja tarkasti laitteensa uudelleen. Tulokset olivat samanlaisia. Tämä sulki pois laboratorion järjestelmällisen virheen ja vahvisti alhaisten tulosten olevan oikeita. Lisäksi toistetut mittaukset jo analysoiduista näytteistä (A#2 ja B#2 taulukossa 1) eivät tuottaneet samanlaisia tuloksia, mutta mataliin argonpitoisuuksiin liittyvien analyyttisten epävarmuuksien vuoksi tämä ei ollut yllättävää. Selvästi argon-pitoisuus vaihtelee näissä kivissä. Jotkut geokronologit saattavat sanoa, että <270 000 vuotta on todellakin oikea ”ikä” näille näytteille, mutta mistä he voisivat tietää, ettei 3,5 miljoonaa vuotta olisi oikea ”ikä”, elleivät he jo alun perin olisi tienneet laavavirtojen olleen hiljattain syntyneitä?!
…Tiedämme kivien todelliset iät, koska havaintojen mukaan ne olivat muodostuneet alle 50 vuotta ennen iänmääritystä. Silti niiden ”iäksi” arvioitiin jopa 3,5 miljoonaa vuotta. Iät ovat siten virheellisiä. Miten voimme luottaa tähän ”iänmääritysmenetelmään”, kun sitä käytetään sellaisiin kiviin, joiden ikää emme tiedä? Jos menetelmä epäonnistuu määrittämään ikää kivistä, joiden synnystä meillä on puolueettoman silminnäkijän kuvaus, miksi meidän pitäisi luottaa siihen, kun kyseessä ovat kivet, joiden ikää emme voi tarkistaa puolueettomasti historiasta? (15)
Toiset esimerkit kuvaavat radioaktiivisen iänmäärityksen ongelmia. Ne osoittavat jälleen, miten pitoisuuksia kivistä mitataan, mutta niillä ei tarvitse olla mitään tekemistä todellisen iän kanssa. On tapahtunut, kuten seuraavassa esimerkissä Grand Canyonista osoitetaan, että päällimmäinen kerros on ”satoja tai kymmeniä miljoonia vuosia” vanhempi kuin alimmainen kerros. Sellainen ei tietenkään voi pitää paikkaansa, ja siksi tällaiset iänmääritykset sijoittuvat vain tieteistarinoiden joukkoon:
N. 170 vuotta sitten Hualalai-saaressa tapahtuneessa tulivuoren purkauksessa syntynyttä laavakiveä tutkittiin ja sen ikää määriteltiin uusilla menetelmillä. Näillä ”luotettavilla” säteilymittareilla saatiin 170-vuotiaan kiven iäksi miljoonia vuosia, 160 miljoonasta aina 3 miljardiin vuoteen. Samalla tavoin on käynyt muissakin vastaavissa mittauksissa. Grand Canyonin kerroksien ikää yritettiin myös mitata näillä mainituilla uusilla menetelmillä. Tulokset yllättivät jälleen tutkijat. Päällimmäisten kerrosten ”nuori” basalttikallio sai iäkseen 270 miljoonaa vuotta enemmän kuin kanjonin pohjan tasossa oleva ”tuhansia miljoonia vuosia vanha kivikerros”. Näiden mittausten jälkeen kehitysoppineiden aikaisemmin antamat aikamääreet kanjonin kallioille ja kerrostumille on osittain siirretty ”vanhojen uskomusten joukkoon”. (16)
Kalium-argon menetelmää voidaan teoriassa käyttää nuorempien kivien iänmääritykseen, mutta sitäkään ei voi käyttää itse fossiilin iän määritykseen. Richard Leakeyn löytämä muinainen ”1470-mies” määriteltiin tällä menetelmällä 2,6 miljoonan vuoden ikäiseksi. Iän määrittänyt professori E.T. Hall kertoi, että ensimmäisen kivinäytteen analyysi tuotti tulokseksi mahdottoman 220 miljoonan vuoden iän. Tämä tulos hylättiin siksi, että se ei sopinut kehitysopilliseen viitekehykseen ja näin oli analysoitava vielä toinenkin näyte, joka antoi hovikelpoisen 2,6 miljoonan vuoden iän. Myöhemmin samasta löydöstä tehtyjen iänmääritysten aikaväli on vaihdellut 290 000… 19 500 000 vuoden välillä. Kalium-argon menetelmä ei siis vaikuta erityisen luotettavalta niin kuin ei myöskään evoluutiotutkijoiden tapa tulkita tuloksia. (17)
HIILI-14-MENETELMÄ. Yksi radioaktiivinen menetelmä iänmäärityksessä on hiili-14-menetelmä. Se eroaa muista radioaktiivisuusmenetelmistä siinä, että sen puoliintumisaikana pidetään vain noin 5600 vuotta ja että sillä mitataan vain orgaanisten näytteiden ikää. Tässä menetelmässä erehtymismahdollisuudet ovat paljon pienemmät kuin muissa radioaktiivisuusmenetelmissä, mutta siinäkin on ongelmansa, joista voidaan mainita seuraavat asiat:
Magneettikentän heikkeneminen. Yksi tekijä, joka vaikuttaa radiohiilimittauksiin, on maan magneettikentän heikkeneminen. Kuten todettiin, ei maan magneettikenttä ole pysynyt samana, vaan on jatkuvasti heikentynyt niin että sen puoliintumisaika on nykyään n. 1400 vuotta. Magneettikentän heikentyminen on vaikuttanut samalla radiohiilen muodostumisen määrään:
"Maan magneettikenttä on pienenemässä. Liikkeet ovat hyvin loivia, mutta pienenemistä on havaittu jo pitemmän aikaa... tilanteen ollessa tämä, kosmisia säteitä pääsee pikkuisen enemmän läpi. Kosmisten säteiden vaikutus näkyy mm. siinä, että hiili-14:ä syntyy enemmän..."
(Uusi Suomi-lehden artikkeli 26.2.1990, "Maan magneettikenttä pienenee jatkuvasti")
Niinpä kun magneettikenttä on joitakin vuosituhansia sitten ollut paljon nykyistä voimakkaampi - jopa kymmeniä kertoja - on sillä ollut vaikutusta radiohiilen muodostumiseen - sitä muodostui ennen nykyistä paljon vähemmän tai ei ehkä lainkaan.
Toisin sanoen edellinen merkitsee sitä, että kun nykyään tutkimme näytteitä aiemmilta ajoilta, näyttävät ne huomattavasti ikäistään vanhemmilta. Ne voivat näyttää vuosisatoja tai jopa tuhansia vuosia omaa ikäänsä vanhemmilta, koska varhaisimpina aikoina radiohiiltä ei juuri voinut muodostua voimakkaamman magneettikentän takia. Jos magneettikentän ratkaisevaa heikkenemistä ei oteta huomioon, voidaan silloin erehtyä pitkiäkin ajanjaksoja iänmäärittelyssä. Näytteet näyttävät paljon vanhemmilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat:
”Jos hiili-14:n määrä on menneisyydessä ollut pienempi, koska kosmisia säteitä vastaan on ollut enemmän magneettista suojaa, niin olemme arvioineet näiden eliöiden jälkeisen ajan liian pitkäksi.” (Science Digest, joulukuu 1960, s. 19)
Epämääräisiä tuloksia. Vaikka erehtymismahdollisuudet ovat hiili-14-menetelmässä paljon pienemmät kuin muissa menetelmissä, ei sekään aina ole kovin tarkka. Yleensä virheet tässä menetelmässä antavat todellista ikäänsä vanhempia tuloksia edellämainitun magneettikentän heikkenemisen takia. Esille on tullut mm. seuraavia erehdyksiä:
- Elävien etanoiden iäksi on mitattu 2300 vuotta (Keith and Anderson, "Radiocarbon dating: Fictitious results with mollusk shells." Science, Vol. 141, 1963, p. 111). Samoin elävä nilviäinen on mitattu 3000 vuotta vanhaksi (Creation research society journal, june 1970).
- Elävät puut on mitattu 10 000 vuotta vanhoiksi (Huber, B., "Recording Gaseous Exchange Under Field conditions," The physiology of Forest Trees, Ronald Publishers, New York, 1958.). Erehtyminen on siis ollut 10 000 vuotta.
- Englannin Durrington Wallsissa olevan vanhan rakenteen iäksi on saatu hiili-14-menetelmällä 2620 - 2630 eKr. Mutta täysin varmat arkeologiset todisteet osoittavat noin tuhat vuotta myöhempää ajankohtaa (The Genesis Flood, Henry M. Morris ja John C. Witcomb, s. 43).
- C.A. Reed tuo Science-lehdessä (11.12.1959) esille hyvän esimerkin C-14-menetelmän epävarmuudesta. Erehtyminen esimerkissä on vuosituhansia ja vastoin selviä arkeologisia todisteita:
"Klassinen esimerkki C-14-menetelmän epävarmuudesta ovat 11 pohjoisirakilaisesta esihistoriallisesta kylästä otettua näytettä. C-14 osoitti, että näytteet olivat 6000 vuoden ajalta, vaikka kaikkien arkeologisten todisteiden perusteella kylä oli ollut asuttuna vain 500 vuoden ajan."
- On esiintynyt myös monia fossiilinäytteitä, jotka on oletettu miljoonien vuosien ikäisiksi, mutta jotka ovat edelleen sisältäneet merkittäviä määriä C-14-isotooppia. On mahdollista, että muut menetelmät ja C-14-menetelmä antavat aivan päinvastaisia tuloksia. Toiset menetelmät voivat osoittaa kerrostumien iäksi miljoonia vuosia, mutta C-14-menetelmä vain joitakin vuosituhansia. Tällaisia ristiriitaisuuksia ei pitäisi esiintyä, jos menetelmät ovat luotettavia.
==Kalibrointi muuttaa radiohiilivuodet kalenterivuosiksi==
| 