Avaa päävalikko

Muutokset

67 merkkiä poistettu ,  7 vuotta sitten
kh
== Juoni ==
{{juonipaljastus}}
Rango on lemmikkikameleontti, joka joutuu vahingossa autiomaahan. Hän törmää Papuita-nimiseen liskoonniminen joka,lisko vie hänetRangon Dirt-nimiseen kylään, joka kärsii veden hukasta. Rango kertoo saluunassa nimensä, jonka hän keksii kaktusmehupullon etiketistä, ja kertoo tulevansa lännestä. Kylään ilmestyy haukka, jonka Rango tappaa tuurilla. Hän pääsee tapaamaan pormestaria, joka nimittää hänet sheriffiksi.
 
Pankistä ryöstetään vesi ja Rango ottaa mukaansa joukon kyläläisiä etsimään varastetunvarastettua vesikätköävettä. Joukko luulee löytäneensä varkaat, mutta vesisäilö onkin tyhjä. Varkaat vangitaan ja uhataan hirttää. Joukko palaa takaisin kylään ilman vettä. ja Kalkkaro-Jake karkottaa Rangon kylästä. Rango kohtaa Lännen Hengen, joka kertoo Rangolle että mies ei voi paeta omaa tarinaansa. Rango löytää venttiilin, joka sulkisulkee vedentulon kylälle.
 
Kylällä Jake uhkaa tappaa Papuitan, mutta Rango ilmestyy paikalle ja haastaa Jaken kaksintaisteluun. Rango voittaa Jaken, mutta pormestari uhkaa Papuitaa ja Rango antautuu. Papuita ja Rango heitetään vesisäiliöön, joka alkaa täyttyä. Pormestari aikoo tappaa Jaken, mutta aseen ainoa luoti ei ollutkaan aseessaa vaan Rangolla. Luoti särkee vesisäiliön ja Rango ja Papuita vapautuvat. Jake lähtee ja vie pormestarin mennessään.
17 209

muokkausta