Ero sivun ”Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö” versioiden välillä

 
== ADHD:n syyt ==
On todennäköistä, että häiriöllä on montakin erilaista taustatekijää. Häiriön aiheuttavat tekijät ovat vielä pääosin selvittämättä (mä voin selvittää sen sulle: sosiaalinen konstruktio), mutta geneettinen perimä saattaa olla mahdollista, ja sitä pidetään merkittävimpänä syynä. [[Westermarck-efekti]] ja [[kaksostutkimus]] ovat osoittaneet, että geeneillä voi olla suurempi vaikutus yksilön persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen kuin lapsuuden kokemuksilla.<ref>[http://www.optula.om.fi/uploads/0lla6m4jiawmk.pdf] Jokela Markus (2006) Perimä ja ympäristö antisosiaalisuuden kehityksessä. Teoksessa Honkatukia, Päivi & Kivivuori, Janne (toim.) (2006) Nuorisorikollisuus - Määrä, syyt ja kontrolli. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 66
Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 33. ISBN 951-704-323-6 ISSN 0357-0126 </ref> Geenivirheet haittaavat muun muassa rasvojen aineenvaihduntaa, jonka seurauksena ADHD:tä potevilla on johdonmukaisesti havaittu olevan puutetta omega-3-rasvahapoista, vaikka niiden saanti ruoasta on normaalia. Myös uusimmissa tutkimuksissa on näyttöä aivojen eri alueiden mahdollisista glukoosiin liittyvistä puutteista. Geenivirheet saattavat estää rasvahappojen aineenvaihduntaa säätävien saturaasi- ja elongaasientsyymiien toimintaa maksassa ja aivoissa. Muita mahdollisia tekijöitä ovat aivojen [[happi|hapen]] puute. Aikaisemmin epäiltiin, että ADHD:n voisi laukaista myös päähän kohdistunut isku, mutta enemmistöllä tautipotilaista ei ole tähän liittyvää fysikaalista historiaa, jolla teoria olisi voitu todistaa. Myös [[fetaalialkoholisyndrooma|runsasta raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä]] epäillään tarkkaavaisuushäiriön syytekijäksi. Viime aikoina on myös nostettu esille, että osa tarkkaavaisuushäiriöisiksi epäillyistä lapsista yksinkertaisesti nukkuu liian vähän, jolloin unideprivaatio selittäisi osan oireista.<ref name"">Rintahaka, P., Nuorten neuropsykiatriset häiriöt – ADHD, Aspergerin oireyhtymä ja unihäiriöt [Nuorisolääketiede]. Duodecim, 2007. 123, 215–222.</ref><ref name="">Sadeh, A., R. Gruber, and A. Raviv, Sleep, Neurobehavioral Functioning, and Behavior Problems in School-Age Children. Child Development, 2002. 73(2), 405-417.</ref> [[Ympäristömyrkky]]jen ja ruoan lisäaineiden, kuten [[aspartaami]]n ja [[natriumglutamaatti|natriumglutamaatin]], vaikutusta pidetään kiistanalaisena mutta ei poissuljettuna vaihtoehtona.
 
Rekisteröitymätön käyttäjä