Ero sivun ”Guild Wars 2” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 142:
Taitojen aiheuttamat tilat viholliseen tai itseesi näkyvät selvemmin ''Guild Wars 2'':ssa kuin muissa peleissä. Tähän kehittäjät ovat pyrkineet, jottei pelaajien tarvitse olla lukemassa jatkuvasti eri taitojen selostuksia siitä mitä ne tekevät. Pelaaja näkee selvästi esimerkiksi myrkytyksen, heikkouden ja verenvuodon sekä vihollisessa että itsessään – eikä erillistä selitystä tilanteessa vaadita.
 
Vuoden 2012 aikana ArenaNet järjesti useita beta-viikonloppuja ja servereiden sietokykytestejä, joiden aikana pelin ennakko-ostaneet pääsivät pelaamaan ja mahdollisesti korjauttaamaankorjauttamaan virheitä. Beta-viikonloppujen aikana peliin tehtiin suuriakin muutoksia, muun muassa hahmoluokkien välistä tasapainoa korjattiin. Lisäksi pieniä bugeja korjattiin julkaisuversioon.
 
Peli julkaistiin 28. elokuuta 2012, mutta pelin ennakkoon ostaneet saivat kolmen päivän varaslähdön ja ennakkotilaajan yhden päivän. Varaslähtöpäivinäkin pelaajat kohtasivat yhteysongelmia, eivätkä päässeet kirjautumaan peliin serveriongelmien takia. Ongelmat jatkuivat paikoitellen aina julkaisupäivään asti ja siitä eteenpäin. Muun muassa pelin Trading Post -ominaisuus oli poissa käytöstä monta viikkoa.