Ero sivun ”Clemens von Galen” versioiden välillä

▲Pappisvihkimyksensä jälkeen Clemens von Galen toimi lyhyen aikaa setänsä Maximilian Gereon Graf von Galenia, joka toimi Münsterissä vihkipiispana, avustavana kappalaisena ja tuomiokapitulipappina. Vuonna 1906 hän siirtyi papiksi [[Berliini]]in, St. Matthiaksen seurakuntaan Winterfeldplatzille. Vuonna 1911 hänestä tuli vastaperustetun Sankt Clemens Maria Hofbauerin kirkkoherra Anhaltin rautatieaseman lähellä. [[ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] sytyttyä von Galen asettui tukemaan isänmaansa sotaponnistuksia ja kehotti seurakuntalaisiaan ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi rintamalle. Hänen oma anomuksensa päästä sotilaspapiksi hylättiin. Sodan päätyttyä Saksan antautumiseen [[1918]] von Galen väitti kotirintaman pettäneen armeijan, joka oli kentällä lyömätön (n.k. tikarinpistoteoria). Tärkeä kotirintaman moraalia heikentänyt tekijä oli hänen mielestään maallistuminen ja ennen kaikkea Preussissa vallinnut [[protestanttisuus]]. Se teki kristinuskosta virallisen valtiouskonnon, jolla ei ollut henkilökohtaista merkitystä ihmisten elämässä ja joka ei ohjannut ihmistä henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen. 1919 hänestä tuli St. Matthiaksen seurakunnan kirkkoherra. Valtakunnanpresidentin vaaleissa 1925 von Galen tuki kansallisen oikeiston protestanttista ehdokasta marsalkka [[Paul von Hindenburg]]ia eikä suinkaan katolisen Zentrumin ehdokasta Wilhelm Marxia. Vuonna 1929 Clemens von Galen, jota oli pidetty erinomaisena suurkaupungin pappina, palasi yllättäen kotiinsa Westfaleniin. Hänestä tuli Münsterin keskustassa sijaitsevan perinteikkään St. Lambertin kaupunkiseurakunnan kirkkoherra.

▲Vuonna [[1932]] von Galen julkaisi teoksen ''"Pest des Laizismus" und ihre Erscheinungsformen – Erwägungen und Besorgnisse eines Seelsorgers über die religiös-sittliche Lage der deutschen Katholiken'' ("Maallistumisen rutto ja sen ilmenemismuodot - erään sielunhoitajan mielipiteitä ja huolenaiheita Saksan katolilaisten tilasta"). Otsikon käsite "maallistumisen rutto" on peräisin paavi [[Pius XI]]:n ensyklikasta ''Quas primas''. von Galenin kritisoi kirjassaan ennen kaikkea käsitystä, jonka mukaan elämä tulisi muodostaa vain tämän ajan käsitysten perusteella, ottamatta huomioon [[Jumala (kristinusko)|Jumalaa]] ja hänen tahtoaan. Samoin hän kritisoi sitä, että maailman pahuus ja ongelman nähdään vain epätäydellisyydestä ja vääristä valinnoista johtuviksi, kun niiden oikea alkuperä on klassisen [[kristinusko|kristinopin]] mielestä [[perisynti]]. Täten myös ihminen katsotaan pohjimmiltaan hyväksi, mikä von Galenin mielestä oli kauhistuttava harhaoppi. Se kielsi sekä synnin todellisuuden että Jumalan [[armo]]n ja Kristuksen [[lunastus]]työn. von Galen kääntyi voimakkain sanakääntein sellaisia katolisia henkilöitä ja insituutioita vastaan, jotka syyttivät katolista kirkkoa vanhakantaisuudesta ja ymmärtämättömyydestä oikeaa ja väärää koskevissa opetuksissa sekä vaativat kirkon sopeutumista nykyajan käsityksiin. Hänen mielestään tällaisten ajatusten esittäjät, paitsi kielsivät kirkollisen opetusviran aseman ja olivat siten harhaoppisia, myös edistivät yhteiskunnassa ilmennyttä ateismin ja uuspakanuuden henkeä. Muita maalistumisen hengen ilmentymiä olivat von Galenin mielestä [[liberalismi|liberaali]] talouskäsitys ja [[sosialismi]]. Liberaali talouskäsitys esitti talouden kehittyvän parhaiten, mikäli sen annetaan kehittyä täysin vapaasti, sosialismi taas näki yksityisomaisuuden kaiken pahan alkuna. von Galen totesi edellisen näkemyksen uhraavan yksittäiset ihmiset talousjärjestelmälle, sosialismi taas romutti Jumalan antaman oikeuden yksityisomaisuuteen. Kolmas maallistumisen ilmenemismuoto on hänen mielestään poliittisten puolueiden vallanhalu, joka saattaa ne jopa maanpetturuuden tielle. Tässä yhteydessä hän kritisoi myös [[demokratia]]n käsitystä siitä, että kaikki hallitusvalta on peräisin kansalta. Hänen mielestään kansan mielipide ei saa olla ehdoton asioiden ratkaisija, vaan sen yläpuolella on Jumalan luomistahto. "Maallistumisen rutto" herätti liberaaleissa piireissä suuttumusta, sen kirjoittajaa syytettiin konservatiiviksi ja demokratian vastustajaksi. Lisäksi hänen tyyliään pidettiin ylimielisenä ja koulumestarimaisen moittivana.

▲Vuonna [[1933]] Clemens Graf von Galen valittiin Münsterin piispaksi - virka, jota hän hoiti kuolemaansa asti. Kun [[Vatikaani]] vuonna 2003 avasi vuotta 1939 edeltävät arkistonsa, saatiin lisävaloa myös vuoden 1933 piispanvaaliin. Asiakirjojen mukaan von Galenin nimi oli esiintynyt siinä ehdokaslistassa, jonka Münsterin hiippakunnan tuomiokapituli oli lähettänyt Vatikaaniin. Saksalaisen käytännön mukaan - joka juuri oli vahvistettu Saksan ja Vatikaanin solmimassa valtakunnankonkordaatissa - paavi valitsee tuomiokapitulin ehdokkaista ne kolme, joiden välillä tuomiokapituli suorittaa lopullisen valinnan (paavi voi toki lisätä joukkoon omiakin ehdokkaitaan). von Galenin nimi ei ollut niiden kolmen ehdokkaan joukossa, jotka Vatikaani ensin esitti Münsterin tuomiokapitulille. Asiaan lienee vaikuttanut ennen kaikka paavillisen lähettilään eli nuntiuksen Cesare Orsenigon kardinaalivaltiosihteeri Eugenio Pacellille (myöhempi paavi [[Pius XII]]) lähettämänä hyvin negatiivinen arvostelu von Galenista. Hän syytti von Galenia ylimielisestä ja röyhkeästä esiintymisestä, itsepäisyydestä ja - viitaten teokseen "Maallistumisen rutto" - tavalliselle papille sopimattomasta opettajamaisesta käytöksestä. Ensimmäisessä piispanvaalissa Münsterin tuomiokapituli valitsi piispaksi Berliinissä asuneen, mutta Münsteristä kotoisin olleen tuomiokapitulaari Wilhelm Heinrich Heuferin, joka kuitenkin kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan heikkoon terveyteensä vedoten. Jäljelle jääneistä kahdesta ehdokkaasta toinen, [[paderborn]]ilainen professori ja tuomiorovasti Adolf Donders pyysi, ettei häntä valittaisi, joten ainoaksi ehdokkaaksi jäi [[Trier]]in vihkipiispa Antonius Mönch. Jotta tuomiokapitulilla ylipäänsä olisi valinnanvaraa, paavi suostui lisäämään von Galenin ehdokaslistaan. Münsterin tuomiokapituli valitsi hänet yksimielisesti piispanvirkaan 18. kesäkuuta 1933. Paavi vahvisti vaalin muodollisesti 5. syyskuuta 1933. 28. lokakuuta 1933 hänet vihittiin juhlallisesti piispaksi Münsterin tuomiokirkossa. Tunnuslauseekseen tuore piispa valitsi lauseen piispanvihkimysliturgiasta "Nec laudibus, nec timore" - "ei kiitos eikä pelko (saa vaikuttaa meihin)".

▲Piispa von Galenin Saksan suhtautuminen [[kansallissosialismi|kansallissosialistisiin]] vallanpitäjiin muodostui alusta alkaen jännitteiseksi. Kansalliskonservatiivina tunnettu von Galen tervehti iloisesti sitä uuden kansallistunteen nousua, joka johti kansallissosialistien valtaannousuun, sitä paitsi hänen mielestään Hitlerin hallitus pystyi suojaamaan Saksaa kommunistien uhkaavalta valtaannousulta. Piispa tuki myös julkisesti Hitlerin pyrkimyksiä [[Versaillesin rauha]]nsopimuksen mitätöimiseksi. Vuonna [[1936]] von Galen tuki avoimesti [[Reininmaan miehitys 1936|Reininmaan remilitarisointia]] ja onnitteli julkisesti operaatiota johtanutta [[Werner von Fritsch]]iä, samoin hän asettui tukemaan asevelvollisuuden käyttöönottoa. Samoin hän tuki [[Saarland]]in liittämistä Saksan osaksi.

▲Toisaalta von Galen törmäsi pian kansallissosialistisen hallinnon ongelmalliseen puoleen. 26. maaliskuuta [[1934]] hän lähetti hiippakunnalleen pääsiäisajan paimenkirjeen, jossa hän käsitteli kansallissosialistien ensimmäistä vuotta vallassa. Kirjeessään hän kritisoi voimakkaasti kansallissosialistisen puoleen puolueohjelmalla ollutta tunnustautumista "positiiviseen kristinuskoon", osoittaen käsitteen epäselväksi ja harhaanjohtavaksi. Samassa paimenkirjeessään hän tuomitsi myös kansallissosialistiset rotuteoriat kristinuskon vastaisena. Paimenkirjeen julkaisemisen jälkeen Münsterin juutalaisyhteisö tosin pyysi, että piispa vastedes pidättäytyisi julkisista tuenilmauksista. Niiden pelättiin johtavan kielteiseen julkisuuteen ja juutalaisten ahdingon kasvamiseen. von Galenin paimenkirje teki hänestä kertaheitolla tunnetun kansallissosialistisen kirkko- ja rotupolitiikan vastustajan.

▲7. kesäkuuta 1934 Saksassa julkaistiin katolisten piispojen paimenkirje, jossa nämä tuomitsivat "uuspakanuuden", "vaikutusvaltaisten voimien" pyrkimyksen tuhota kristillinen usko, kristilliset teot ja kristilliset kirkot Saksassa sekä korvata ne "kansallisella uskonnolla". von Galen oli eräs kirjeen kirjoittajista. Kirje tuomitsi nimeltä mainiten uuspakanuuden hyöty- ja rotumoraalin. Samalla se torjui kansallissosialististen vallanpitäjien väitteet siitä, että piispojen halu puolustaa kristillista uskoa ja kirkkoa olisi valtakunnankonkordaatissa kiellettyä sekaantumista poliittiseen elämään. Lisäksi piispat kiistivät, että kansallissosialisteilla (tai muillakaan vallanpitäjillä) olisi oikeus vaatia keneltäkään "ehdotonta kuuliaisuutta" (''vorbehaltslose Gefolgschaft''). Jokainen velvollisuus, sellainenkin, johon on sitouduttu valan velvoituksin, lakkaa, kun vaaditaan jotain sellaista, joka sotii Jumalan käskyjä vastaan, sanotaan piispojen tilanteseen nähden epätavallisen suorasukaisessa kannanotossa.

▲Lokakuussa 1934 von Galen jakoi hiippakunnassaan kirjoitusta ''Studien zum Mythus des 20. Jahrhunderts'' ("Tutkielmia 20. vuosisadan myytistä"). Siinä katolinen teologi, jonka nimeä ei mainittu, käsitteli kriittiseen sävyyn kansallissosialistisen liikkeen pääideologin [[Alfred Rosenberg]]in teosta "20. vuosisadan myytti", ennen kaikkea teoksen sisältämiä rotu- ja kulttuuriteorioita. von Galen kirjoitti itse esipuheen kirjoitukseen. Näin tapahtui sen jälkeen, kun [[Köln]]in arkkipiispa, kardinaali Karl Joseph Schulte oli vetänyt tukensa kirjasen julkaisemiselta, vain kaksi päivää ennen painotöiden alkamista. Näin tehdessään hän asettui itse vaaraan, ja tiedetään, että hän vuodesta 1935 puhui itse toistuvasti mahdollisuudesta, että hänet pidätetään. von Galen myös protestoi voimakkaasti Rosenbergin 6. kesäkuuta 1935 Münsterissä järjestämää puhetilaisuutta vastaan.

▲9. helmikuuta [[1936]] von Galen piti huomiota herättäneen saarnan [[Xanten]]issa. Siinä hän puhui marttyyriuden merkityksestä ja sanoi suoraan, että kansallissosialististen vallanpitäjien surmauttamat katoliset hallituksen vastustajat olivat nykyajan marttyyreitä. Samalla he olivat von Galenin mielestä myös uskollisia isänmaan ystäviä. Saman vuoden kesäkuun 9. päivänä von Galen julkaisi paimenkirjeen, jossa hän kritisoi hyvin suorasanaisesti katolisia pappeja ja munkkeja vastaan järjestettyjä näytösluontoisia n.k. siveellisyysoikeudenkäyntejä, joissa heitä syytettiin heppoisin perustein siveellisyysrikoksista.

▲Von Galen piti huolta siitä, että paavi [[Pius XI]]:n Kolmatta valtakuntaa kritisoiva ensyklika ''Mit brennender Sorge'' ("Syvästi huolestuneena") (maaliskuussa [[1937]]) luettiin ääneen kaikissa Münsterin hiippakunnan kirkoissa. Samoin hän määräsi, että ensyklikasta tuli ottaa erikoispainos (muodollisesti se oli hiippakuntalehden liite), jota jaettiin maksutta kaikissa hiippakunnan kirkoissa. Painos tosin takavarikoitiin ja kirjapaino suljettiin. von Galen oli itse laatinut kirjeen raakavedoksen yhdessä eräiden muiden saksalaisten piispojen kanssa tammikuussa 1937.

▲[[toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] sytyttyä syyskuussa [[1939]] piispa von Galen asettui avoimesti Saksan sotaponnistusten tueksi. Hänen mielestään vastuun sodasta kantoivat länsivallat, jotka vuonna [[1919]] olivat pakottaneet Saksan nöyryyttävään Versaillesin rauhansopimukseen. von Galen korosti, että saksalaiset sotivat sekä I että II maailmansodassa varhurskaan ja oikean asian puolesta. Hän toivoi, että saksalaiset sotilaat palaisivat sodasta voitokkaina. Tässä kohden von Galen puhui selvästi kansallismielisemmin kuin useimmat muut saksalaiset piispat.

▲Von Galen kehotti saksalaisia sotilaita taisteluun isänmaansa puolesta, mutta lisäsi, että tämä ei tarkoita taistelua "niiden ihmisten puolesta, jotka julmalla taistelullaan meidän sääntökuntalaisiamme sekä meidän sisariamme ja veljiämme vastaan haavoittavat meidän sydäntämme ja häpäisevät Saksan nimen Jumalan ihmisten edessä". Saksan asevoimien sodan alussa saavuttamia voittoja von Galen kutsui "loistaviksi".

▲Isänmaanrakkaus ei estänyt von Galenia jatkamasta kritiikkiään kansallissosialistisia vallanpitäjiä kohtaan. 9. kesäkuuta 1939 hän kirjoitti Hitlerille kirjeen, jossa hän valitti tämän käyttävän vuonna [[1933]] säädettyä n.k. valtiopäivätalonpalo-asetusta (joka rajoitti kansalaisvapauksia helmikuussa 1933 tapahtuneen Berliinin valtiopäivätalon tuhopolton jälkeen) väärin Saksan katolilaisten vainoamiseksi. Heinäkuussa [[1943]] hän valitti itäeurooppalaisten sotavankien huonoa kohtelua ja ennen kaikkea sitä, että naispuolisia pakkotyöläisiä oli pakotettu tekemään raskaudenkeskeytys. Lisäksi hän yritti saada Saksan valtakunnanhallitusta kumoamaan kiellon, jonka mukaan puolalaisilla pakkotyöläisillä ei ollut oikeutta saada sielunhoitoa omalla äidinkielellään.

▲Saksan kirkollisasianministeri Hanns Kerrl oli vuonna [[1941]] jo niin suivaantunut piispa von Galenin vastarinnasta, että hän ehdotti valtion tälle maksaman palkan peruuttamista. Piispa von Galen itse laski koko ajan sen varaan, että hänet voidaan pidättää milloin vain. Hän viittasi tähän saarnoissaan ja antoi määräyksiä mahdollisen pidätyksensä varalta.

▲26. kesäkuuta 1941 von Galen julkaisi yhdessä muiden saksalaisten katolisten piispojen kanssa paimenkirjeen, jossa he kritisoivat valtakunnanhallituksen kristinuskon vastaisia toimenpiteitä. Piispojen mielestä oli käsittämätöntä, että kristinuskon vastainen kampanja jatkui sodan aikanakin, jolloin kansallinen yhtenäisyys juuri olisi ollut tärkeää. Heidän mielestään koko kristinuskon tulevaisuus Saksassa oli uhattuna. Kirje luettiin ääneen kaikissa Saksan kirkoissa 6. heinäkuuta 1941. Propagandaministeri [[Joseph Goebbels]]in mielestä kyse oli joukosta järjettömiä syytöksiä ja häpeämättömiä vaatimuksia. Hänen mielestään paimenkirje oli myös "Saksan katolisten pappien tikarinisku taistelevan armeijan selkään".

▲Länsiliittoutuneiden vallattua Münsterin maaliskuussa [[1945]] piispa von Galen selitti ensimmäisessä haastattelussaan amerikkalaisille ja englantilaisille lehdille, että vaikka hän ja monet muutkin sivistyneet saksalaiset olivat kansallissosialismin vastustajia, he olivat kuitenkin myös uskollisia isänmaanystäviä, jotka pitivät liittoutuneita vihollisina. Jo tutuksi tulleella pelottomuudellaan von Galen kritisoi seuraavina kuukausina liittoutuneiden toimintaa miehitetyssä Saksassa. Ennen kaikkea hän vastusti saksalaisen väestön joukkokarkotuksia [[Oder-Neisse -linja]]n itäpuolisilta, Saksan Puolalle menettämiltä alueita sekä [[Tšekkoslovakia]]n [[sudeettialueet|sudeettialueilta]]. Hän vastusti myös saksalaisten virkamiesten ja [[NSDAP]]:n rivijäsenten pidätyksiä ja sulkemista leireihin. Kun länsiliittoutuneet eivät kesäkuussa 1945 sallineet levottumuuksien pelossa katolisille tärkeän Kristuksen ruumiin ja veren juhlaan kuuluvan sakramenttikulkueen järjestämistä Münsterissä, von Galen valitti heidän suhtautuvan kristinuskoon yhtä kielteisesti kuin kansallissosialistienkin. Ajatuksen, jonka mukaan Saksan kansa olisi kollektiivisesti syypää Kolmannen valtakunnan rikoksiin, von Galen torjui selkein sanoin 1. heinäkuuta 1945 Münsterin lähellä Telgtessä pitämässään saarnassa.

▲18. päivänä helmikuuta [[1946]] paavi [[Pius XII]] nimitti piispa von Galenin yhdessä kahden muun saksalaisen piispan kanssa yllättäen kardinaaleiksi. Kardinaali von Galenista tuli San Bernardo alle Termen titulaarikirkon kardinaalipappi. Nimityksellään paavi lienee halunnut osoittaa solidaarisuuttaan Saksan kansaa kohtaan ja samalla tuoda julki, ettei Saksan kansa ole kokonaisuudessaan vastuussa Kolmannen valtakunnan rikoksista.

▲Kardinaali von Galenin [[autuaaksi julistaminen|autuaaksijulistamisprosessi]] aloitettiin vuonna [[1956]], se päättyi positiiviseen lopputulokseen marraskuussa [[2004]]. [[9. lokakuuta]] [[2005]] paavi [[Benedictus XVI]] julisti kardinaali Clemens August Graf von Galenin virallisesti autuaaksi. Portugalilainen kardinaali José Saraiva Martins, autuaaksi- ja pyhäksijulistamisen kongragaation johtaja, vietti autuaaksijulistamismessua [[Pietarinkirkko|Pietarinkirkon]] aukiolla Roomassa. Tämä oli samalla eräs viimeisimmistä autuaaksijulistamisista, jota vietettiin Pietarinkirkossa koko kirkon juhlana. Normaalin katolisen käytännön mukaan autuaaksijulistus edeltää pyhäksi julistamista.

▲Autuaan Clemens August Graf Kardinal von Galenin muistopäivä on hänen kuolinpäivänsä, [[22. maaliskuuta]].

▲Autuaaksi julistamisen ensimmäisenä vuosipäivänä [[2006]] asetettiin Telgten pyhiinvaelluskappelin Neitsyen kuvan edustalle tyylitellyn käden muotoinen pyhäinjäännösarkku, jossa säilytetään autuaan von Galenin sormiluuta. Pyhäinjäännösarkun on suunnitellut ahlenilainen kultaseppämestari Werner Fischer entworfenes ja sen on valmistanut hänen poikansa kultaseppämestari Raphael Fischer. Telgten pyhiinvaelluskappeli on erittäin suosittu pyhiinvaelluskohde Münsterinmaalla. Clemens August Graf von Galen vaelsi sinne usein piispana ollessaan ja rukoili sen (kansanuskon mukaan ihmeitä tekevän) Neitsyen kuvan edessä.