Ero sivun ”Juha Pihkala” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätty sukulaisuustieto; lähdeviitteet oikein.
"vuosina" + notoc
Rivi 1:
[[Tiedosto:Juha Pihkala.jpg|thumb|Juha Pihkala elokuussa 2010.]]
'''Martti Juha Antero Pihkala''' (s. [[1. tammikuuta]] [[1942]] [[Kouvola]]) toimi [[Tampereen hiippakunta|Tampereen hiippakunnan]] piispana vuosina 1997–2008. Hän oli hiippakuntansa 35. piispa [[Viipurin luterilainen hiippakunta|Viipurin]] piispoista (vuodesta 1554) laskien ja 6. piispa Tampereen piispoista (vuodesta 1923) laskien.
 
Pihkala valmistui teologian maisteriksi 1966 ja vihittiin papiksi Tampereella 1967. Hän väitteli teologian tohtoriksi [[dogmatiikka|dogmatiikan]] alalta 1978. Hän toimi [[Kirkon koulutuskeskus|Kirkon koulutuskeskuksessa]] johtajana ja kouluttajana 1985–1996. Tampereen hiippakunnan pääsihteerinä Pihkala työskenteli vuosina 1978–1985. Seurakuntapappina hän on toiminut 11 vuoden ajan Riihimäellä ja Lopella. Pihkala aloitti piispana tammikuussa 1997 ja siirtyi eläkkeelle 1. kesäkuuta 2008.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/78D12501A866505CC225734D00465AFE?OpenDocument&lang=FI | Nimeke=Tampereen piispa Juha Pihkala jää eläkkeelle kesäkuussa 2008 | Julkaisija=Kirkon tiedotuskeskus | Ajankohta=5.9.2007 | Viitattu=21.3.2008}}</ref> Tampereen ensimmäinen piispa [[Jaakko Gummerus]] oli hänen isosetänsä; molemmat kuuluvat [[Gummerus (suku)|Gummerus-sukuun]].<ref>{{Kansallisbiografia|nimi=Gummerus (1600 - )|id=6638|tekijä=Veli-Matti Autio|ajankohta=8.6.2004}}</ref>
__notoc__
 
== Teoksia ==
* {{Kirjaviite | Nimeke=Mysterium Christi: Kirche bei Hans Asmussen seit 1945 | Vuosi=1978 | Selite=Väitöskirja | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Schriften der Luther-Agricola-Gesellschaft A 17 | Tunniste=ISBN 951-9047-11-5}}