Ero sivun ”Kookossaaret” versioiden välillä

284 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
p (Botti lisäsi: lb:Kokosinselen)
Ensimmäinen kirjallinen maininnan Kookossaarista teki kapteeni William Keeling vuonna 1609. Hollantilainen kartta vuodelta 1659 käyttää saarista nimeä Kookossaaret (Cocos Eylanden). Sen sijaan vuodelta 1703 peräisin oleva brittikartta käyttää saarista nimeä Keeling-saaret (Keeling Islands).
 
Ensimmäisen asutuksen perusti 1826 Alexander Hare joka lähti 1831. John Clunies-Ross saapui syrjäisille korallisaarille 1827 ja perusti saarelle siirtokunnan malaijilaisen työväkensä kanssa. Kahdella atollilla Clunies-Ross alkoi valmistaa kopraa[[kopra]]a. Sato oli hyvä ja ilmasto oli suotuisa. Hän jäi asumaan saarille ja saaristo kuului Clunies-Ross-perheen omistukseen 1800-luvun alkupuolella, minkä jälkeen siitä tehtiin Brittiläisen imperiumin osa vuonna 1857. Kuningatar Victoria[[Viktoria (Iso-Britannia)|Viktoria]] palautti saaret Clunies-Rossin suvulle ikiajoiksi 1886. Britannian kruunun etuja valvottiin 1903 alkaen Singaporesta[[Singapore]]sta, mutta se kesti lopulta toiselle maailmansodalle. Silloin hallinta siirrettiin Ceylonille. 23. marraskuuta 1955 saarten hallinta siirrettiin Australialle. Vuonna 1978 Australia teki kauppakirjan saarten ostosta Clunies-Ross-perheeltä, lukuun ottamatta taloa ja maita, jolloin saarista tuli australian ulkoinen terrorio.
 
[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] aikana vuonna 1942 eräät saarella toimineet ceylonilaiset sotilaat ryhtyivät [[Kookossaarten kapina|kapinaan]] yrittäen saattaa saaret [[Japani]]n valtaan. Kapina kuitenkin kukistettiin nopeasti.
 
23. marraskuuta 1955 saarten hallinta siirrettiin Australialle. Vuonna 1978 Australia teki kauppakirjan saarten ostosta Clunies-Ross-perheeltä, lukuun ottamatta taloa ja maita, jolloin saarista tuli Australian ulkoinen terrorio.
Paikalliset asukkaat saivat jonkin verran autonomiaa saarten hallinnassa. Nykyään kopraa korjaavat heidän jälkeläisensä.
 
90 914

muokkausta