Ero sivun ”Grumman F4F Wildcat” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p toinen valmistaja liitetään, lähtenä Chantin ao. sivukohta |
Lähteet |
||
Rivi 9:
| matkustajia =
| valmistumisvuosi =
| ensimmäinen lento = 2. syyskuuta 1937
| käyttöönottovuosi = 1940
| valmistus lopetettu =
Rivi 25:
}}
'''Grumman F4F Wildcat''' oli [[Yhdysvaltain laivasto]]n [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] ensimmäisen puolitoista vuotta käyttämä [[hävittäjä (lentokone)|tukialushävittäjä]]. [[General Motors]]in valmistama parannettu malli oli palveluksessa sodan loppuun asti [[Saattuetukialus|saattuetukialuksilla]], joilla uudempia, suurempia ja raskaampia hävittäjiä ei voinut käyttää. Kaikkiaan konetta rakennettiin 7 251 kappaletta.
Wildcatin päävastustaja [[Tyynenmeren sota toisessa maailmansodassa|Tyynenmeren sodassa]], [[Mitsubishi A6M Reisen]] (Zero), oli suorituskykyisempi kuin Wildcat, joka puolestaan kesti suurempia vaurioita ja oli raskaammin aseistettu. Taktisesti oikein käytettynä Wildcat pärjäsi Zerolle suhteellisen tasaväkisesti. Erityisesti laivaston lentäjä John S. Thach:n kehittämä "[[Thach Weave]]" osoittautui erittäin tehokkaaksi menetelmäksi.▼
F4F Wildcatin edeltäjä [[Grumman F3F]]-1 oli kaksitaso, joka hävisi kilpailijoilleen ja suunniteltiin uudelleen yksitasoksi. Se ei ollut vieläkään kilpailukykyinen [[Brewster F2A "Buffalo"|Brewster F2A Buffalon]] kanssa, joka voitti laivaston tarjouskilpailun. [[Pratt & Whitney]] Twin Wasp -moottorilla varustettu F4F-3 viimein kelpasi laivastolle. Myös [[Ranska]] tilasi Wildcat-koneita; nämä Wright Cyclone -moottoreilla varustetut koneet päätyivät Ranskan antautumisen jälkeen [[Fleet Air Arm|Kuninkaallisen laivaston ilmavoimille]]. [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]ssa kone tunnettiin aluksi nimellä ''Martlet I''. F4F-3A sai nimen ''Martlet III(B)'', FM-1 nimen ''Martlet V'' ja FM-2 nimen ''Martlet VI''. Nimi Wildcat oli kuitenkin laajasti käytössä. Ensimmäisen ilmavoiton F4F:llä saavutti RAF:n Wildcat, joka ampui alas [[Ju 88]] -koneen [[Scapa Flow]]'n yllä joulupäivänä [[1940]]. Ensimmäisen ilmavoiton tukialuskoneella saavutti aliluutnantti Eric Brown syksyllä [[1941]] saattuetukialus ''[[HMS Audacity]]ltä'' ampuessaan alas [[Focke-Wulf Fw 200 Condor]] -pommikoneen.
Rivi 33 ⟶ 31:
Grummanin tuotanto lopetettiin [[1943]] uudemman [[F6F Hellcat]]in hyväksi, mutta General Motors jatkoi koneiden valmistamista Yhdysvaltain laivastolle ja [[Fleet Air Arm]]ille. Aluksi mallina oli identtinen FM-1, mutta pian valmistukseen tuli Grummanin F4F-8 -prototyyppiin perustunut FM-2, jossa oli tehokkaampi moottori ja pidempi sivuvakain väännön kompensoimiseksi.
▲Wildcatin päävastustaja [[Tyynenmeren sota toisessa maailmansodassa|Tyynenmeren sodassa]], [[Mitsubishi A6M Reisen]] (Zero), oli suorituskykyisempi kuin Wildcat, joka puolestaan kesti suurempia vaurioita ja oli raskaammin aseistettu. Taktisesti oikein käytettynä Wildcat pärjäsi Zerolle suhteellisen tasaväkisesti. Erityisesti laivaston lentäjä John S. Thach:n kehittämä "[[Thach Weave]]" osoittautui erittäin tehokkaaksi menetelmäksi.
Eniten ilmavoittoja Wildcatilla on kerännyt majuri (myöhemmin kenraalimajuri) Joseph Foss, 26 kpl. Ensimmäinen US Navyn hävittäjä-ässä, kapteeniluutnantti Edward "Butch" O'Hare, saavutti voittonsa Wildcatilla ampuen viisi japanilaispommittajaa alas yhdellä lennolla.
== Lähteet ==
{{Viitteet}}
==Kirjallisuutta==
*Chant, Chris: II Maailmansodan lentokoneet - 300 konetyyppiä kaikkialta maailmasta, Karisto, 2008, Hämeenlinna (suom. Petri Kortesuo) Alkuteos Aircraft of World War II, Amber Books, 1999, Thaimaa ISBN 978-951-23-5025-4 (s. 154)
*Richard Humble: Toisen Maailmansodan lentokoneet, WSOY, 1976, Porvoo (suom. Helge Seppälä) Alkuteos: Salamander Books, 1975, Lontoo ISBN 951-0-07838-7 (s. 49, 58)
===Aiheesta muualla===
*[http://www.history.navy.mil/photos/ac-usn22/f-types/f4f.htm Naval Historical Center]
*[http://www.
*[http://www.acepilots.com/planes/f4f_wildcat.html AcePilots]
| |||