Ero sivun ”Nikolai Nekrasov” versioiden välillä

[[Kuva:Nikolay Nekrasov.jpg|thumb|Nikolai A.Aleksejevitš Nekrasov.]]

'''Nikolai Aleksejevitš Nekrasov''' ({{k-ru|Николай Алексеевич Некрасов}}, [[10. joulukuuta]] <small>([[Juliaaninen kalenteri|J]]: 28. marraskuuta)</small> [[1821]] [[Nemirov]], [[Podolia]] – [[8. tammikuuta]] [[1878]] <small>([[Juliaaninen kalenteri|J]]: 27. joulukuuta 1877)</small> [[Pietari (kaupunki)|Pietari]]) oli [[venäjä|venäläinen]] runoilija ja kirjallisuuslehti ''Aikalaisen'' (Современник''Sovremennik'') kustantaja ja toimittaja. Hän kuvaili tuotannossaan talonpoikien elämää, tapoja ja kärsimyksiä.<ref>[http://max.mmlc.northwestern.edu/~mdenner/Demo/poetpage/nekrasov.htm Timeline for N. A. Nekrasov] Weinberg College of Arts and Sciences</ref>

Nikolai A. NekrasovinNikolaiNekrasovin isä oli upseeri ja äiti puolalaista maaomistajasukua[[Szlachta|aatelissukua]]. Hän kasvoi isänsä tilalla Grešnevossa Jaroslavissa[[Jaroslavlin kuvernementti|Jaroslavlin kuvernementissa]]. Nekrasov kävi viisi luokkaa kimnaasia[[kimnaasi]]a, ja hänet lähetettiin 16-vuotiaana Pietariin sotilaskoulutukseen. Hän kuitenkin jätti sotilasuran ja pyrki yliopistoon, jonne ei päässyt kokopäiväiseksi opiskelijaksi vaan suoritti yksittäisiä kursseja. Nikolain isä lakkasi lähettämästä rahaa pojan jätettyä sotilasuran, ja poika eli äärimmäisessä köyhyydessä. Runoilija [[Vasili Žukovski]] piti Nekrasovin ensimmäisestä runokokoelmasta, mutta arvostelija [[Vissarion Belinski]] tyrmäsi sen romanttisenä hömppänä.

Ironista kyllä Nekrasov pääsi 1840-luvun alussa työhön Belinskin alaiseksi kirjallisuuslehteen ''Otetšestvennyje Zapiski'' (Отечественные Записки) ja ystävystyi kriitikonkriitikkonsa kanssa. Vuoden 1846 lopussa hän hankki ''AikalaisenAikalainen'' (''Sovremennik'')-aikakausjulkaisun [[Pjotr Pletnjov]]ilta 1846, ja suurin osa lehden''Otetšestvennyje Zapiskin'' toimituskuntaa, myös Belinski, lähti hänen mukaansa.

Nekrasovin merkittävin teos on ''Ehoa kenen elo on'' (''КомуKomu наna РусиRusi житьžit хорошоhorošo?''). Teos kertoo seitsemästä talonpojasta, jotka kysyvät vuorollaan maalaisilta, kuka on onnellinen.

Kun ''Aikalainen'' suljettiin 1866, Nekrasov hankki vanhalta viholliseltaankiistakumppaniltaan Krajevskilta ''Otetšestvennyje Zapiskin'', jonka johti uuteen nousuun. Vuonna 1877 sairaalloinen Nekrasov sairastui viimeisen kerrankerrran. Hänen hautajaisissaan [[Fjodor Dostojevski]] ylisti häntä suurimmaksi runoilijaksi sitten [[Aleksandr Puškin]]in ja [[Mihail Lermontov]]in.

* "''Krestjanskije deti'' (Крестьянские дети, Krestjanskije deti" (1861) (Talonpoikaislapset"), 1861

* "''Morozu krasnomu nosu'' (Морозу Красномукрасному Носуносу, Morozu Krasnomu Nosu" (Pakkanen, punanenäinen"),

* "''Komu na Rusi žit horošo.'' (Кому на Руси жить хорошо", (1873—76) ("Ehoa kenen elo on eli Kenen on hyvä elää Venäjällä"), 1873—1876

* "''Poslednije pesni'' (Последние песни, Poslednije pesni" (Viimeiset laulut").

* Nekrasov, Nikolai: ''Ehoa kenen elo on.'' (Alkuteos: ''Komu na Rusi žit horošo.'') Suomentanut Nikolai Laine. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1959.

* Nekrasov, Nikolai: ''Karhu kenraalina.'' (Alkuteos: ''General Toptygin.'') Suomentanut Nikolai Laine; kuvittanut Lev. Korostyševski. Karjala, Petroskoi 1974.

* Nekrasov, Nikolai: ''Mazai-vaari ja jänikset.'' (Alkuteos: ''Deduška Mazai i zaijtsy.'') Suomentaneet Veikko Ervasti ja Taisto Summanen. Progress, Moskova 1981.