Ero sivun ”Isoviha (elokuva)” versioiden välillä

''Isoviha'' valmistui syyskuussa 1939 ja elokuvatarkastamo antoi sille esitysluvan 29. syyskuuta 1939. Elokuvatarkastamo leikkasi kuitenkin elokuvasta noin neljä minuuttia. ''Isoviha'' tarkastettiin kuitenkin vain kolme päivää myöhemmin uudelleen ja tarkastustilaisuudessa oli mukana puolustuministeriön edustajana eversti Honko ja ulkoasiainministeriön edustajana [[Heikki Brotherus]]. Vaikka elokuva saikin nyt esitysluvan lapsille sallittuna elokuvana, opetusministeriö peruutti esitysluvan vain paria päivää ennen sen suunniteltua ensi-iltaa 8. lokakuuta 1939. Peruutuspäätös johtui Neuvostoliiton 5. lokakuuta 1939 esittämästä kehotuksesta lähettää Suomen edustajat Moskovaan neuvottelemaan "konkreettisista”konkreettisista poliittisista kysymyksistä"kysymyksistä”.<ref name="elonet-muut" />

Talvisodan sytyttyä ''Isonvihan'' erillinen sensuurivirasto kumosi esityskiellon 14. joulukuuta 1939 ja elokuva sai ensi-iltansa 17. joulukuuta 1939. Esityskiellon kumoamista käytettiin hyväksi myös mainonnassa, sillä esimerkiksi [[Turun Sanomat|Turun Sanomien]] ilmoituksessa luki: "”[- -] jonka kauan odotettu esityskielto nyt on peruutettu"peruutettu”.<ref name="elonet-muut" />

''Isoviha'' sai positiivisen vastaanoton ennen muuta maakuntalehdissä. Vaasa-lehden kriitikko piti sitä erittäin onnistuneena kuvauksena "suomalaisten”suomalaisten rohkeudesta, uljuudesta ja tinkimättömästä isänmaanrakkaudesta"isänmaanrakkaudesta” ja se oli hänen mukaansa "mitä”mitä suurimmassa määrin innoittava ja isänmaallisen hengen täyttämä"täyttämä”. Samoilla linjoilla oli Lahti-lehden kriitikko, jonka mielestä aihe oli "erikoisen”erikoisen sopiva nykyajalle"nykyajalle”. [[Aamulehti|Aamulehden]] kriitikko Erve puolestaan kiitteli historiallista todenmukaisuutta ja elokuvan vaikuttavia tuotannollisia arvoja. Lisäksi Erve oli ilahtunut siitä, että Kaarna oli eroon teatterimaisesta ohjaustavastaan. [[Kansan Lehti|Kansan Lehden]] kriitikko oli varautuneempi ja piti varsinkin elokuvan alkua pitkäveteisenä ja rakkaustarinaa naivina. Hän totesi myös, että "Jäger”Jäger-Filmillä ei näytä olleen myöskään riittävästi kykeneviä näyttelijöitä"näyttelijöitä”.<ref name="elonet-sisältö" />

''Isovihan'' esitykset jatkuivat välirauhan aikana aina syyskuuhun 1940 asti, jolloin sisäasiainministeriö antoi poliisille määräyksen estää elokuvan esitykset, koska kommunistit olivat paheksuneet sen esittämistä. Jatkosodan jälkeen elokuvaa ei enää esitetty lainkaan. Elokuvan viimeiset silloin tunnetut kopiot tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa keväällä 1959. Elokuvasta oli kuitenkin myyty leikkaamaton kopio Ruotsiin 1940, ja siellä kopio oli myös säilynyt.<ref name="elonet-muut" /> Kun [[Suomen elokuva-arkisto]] käynnisti 1972 vanhojen suomalaisten nitraattielokuvien pelastamisprojektin, elokuva-arkiston erikoistutkija oli etsimässä [[Nyrki Tapiovaara]]n kadonnutta ''[[Herra Lahtinen lähtee lipettiin]]'' -elokuvaa. Hattulassa sijaitsevasta kellarista ei kuitenkaan löytynyt Tapiovaaran elokuvaa mutta sen sijaan ruotsalaisen [[Ragnar Frisk]]in ''[[Huomispäivän sävel]]'' (1942). Kun elokuva-arkisto lähetti tämän ja vastikään Suomesta löytyneen [[Pauline Brunius|Pauline Bruniuksen]] ''[[Elä elämäsi hymyillen]]'' (1921) Tukholmaan, Suomen elokuva-arkisto sai 1978 vastineeksi säilyneen kopion ''Isostavihasta''.<ref name="elonet-lahtinen" />

''Isonvihan'' vastaanotto 1985 oli ristiriitaista. Turun Sanomien [[Tapani Maskula]] piti elokuvaa menneisyyden kuriositeettina ja Helsingin Sanomien [[Mikael Fränti]] puolestaan aikakautensa propagandatuotteena, joka suurimmalta osaltaan oli heikohko ja taiteellisesti ala-arvoinen. Aamulehden Michel Grünstein puolestaan piti elokuvaa osittain tahallisen koomillisena mutta toisaalta sen ilmaisua modernia ja myös kriittisen nykykatseen kestävänä. Suomen Sosiaalidemokraatin Jyrki Palo piti sitä yllättävän sujuvana ohjauksena ja moitti vain kopion heikkoa teknistä laatua ja "entisaikaista”entisaikaista näyttelemistä"näyttelemistä”.<ref name="elonet-sisältö" />