Ero sivun ”Nauhuri” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
{{Yhdistettävä artikkeliin|Artikkeli|tarkennus}} |
p →Historia: pilkku |
||
Rivi 14:
[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen AEG:n magnetofoni siirtyi sotasaaliina [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]], jossa [[Ampex|Ampex-yhtiö]] teki laitteesta oman versionsa. [[Bing Crosby]] otti nauhurin käyttöönsä radiolähetystensä ennaltakoostamiseen ja editointiin jo 1947. Keksintö levisi nopeasti radioyhtiöihin, levystudioihin ja lopulta kotikäyttöön.<ref>[[Pekka Gronow]], Ilpo Saunio: Äänilevyn historia (sivut 255–256), WSOY 1990, ISBN 951-0-16155-1</ref> Varsinkin opetuskäytössä nauhuri oli uraauurtava, sillä sen avulla voitiin kieliä opiskella ilman henkilökohtaista opettajaa kielistudioissa ja vaikkapa auton kasettinauhurilla tien päällä. 1960-luvulla neliraitanauhureiden yleistyttyä monet kokeelliset pop- ja rockyhtyeet, kuten [[The Beatles]] ja [[Jimi Hendrix]], käyttivät tekniikkaa levytyksissään ennen kuulumattomalla tavalla.
Kehittyessään moniraitatekniikka mahdollisti myös sen, ettei kaikkien muusikoiden ollut tarpeen olla paikalla tai soittaa samanaikaisesti äänitystä varten. Toinen etu oli että virheen sattuessa koko esitystä ei tarvinnut soittaa uudelleen vaan muusikko saattoi tehdä yksin uuden oton, joka sitten lisättiin muuhun esitykseen. Välillisesti tämä vaikutti siihen, että yhtyeiden jäsenet ottivat tuotantovastuuta levytysten tekovaiheessa.
Philipsin C-kasetin ja viimeistään Sonyn kehittämän [[Sony Walkman|Walkmanin]] myötä nauhurista tuli maailman yleisin äänentallennus- ja toistoväline. Nykyään tietokonepohjainen äänentallennus ja [[MP3-soitin|MP3-soittimet]] ovat syrjäyttämässä nauhurin.
| |||