Ero sivun ”Airsoft-ase” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 31:
Viriteltäessä (pätee myös jousiaseisiin) voidaan valita, minkä tehoiseksi ase halutaan. Sähkö- ja jousitoimisissa aseissa tehokkuuteen vaikutetaan ensisijaisesti jousen valinnalla. Eri valmistajien jouset on luokiteltu eri tavoin, eivätkä eri valmistajien samalle tasolle luokittelemat jouset välttämättä ole vertailukelpoisia, koska mitään yhtenäistä standardia ei ole. Kuitenkin virijousi on tavallista jousta jäykempi, mikä aiheuttaa sen, että tulinopeus (huom. ei sama kuin lähtönopeus) saattaa laskea. Tämä on korjattavissa ostamalla aseeseen tehokkaampi akku, puhutaan viriakuista. Esimerkiksi yleisimmän 8.4V korvaaminen 9.6V akulla on tavallista, mutta viriakun käyttäminen aseessa mitätöi aseen takuun.
 
Harrastuksen alkuvaiheessa viritysrajat määritettiin yleensä Systeman jousien mukaan MXXX-tasolle (esimerkiksi M100 ja M120 kenties yleisin virijousi sähköaseissa). Nykyään, valmistajien lisääntyessä, on siirrytty joko lähtönopeuteen tai mieluiten piipunsuulta mitattuun tehoon perustuviin rajoihin. Suomessa useimmat yhdistykset ovat asettaneet sarjatulella varustetuiden sähköviritteisten aseiden viritysrajaksi 1.6J, jolloin 0.20 gramman painoisen kuulan lähtönopeus saa olla maksimissaan 126m/s. Suomessa yleisimmät itselataavan eli puoliautomattisten aseiden lähtönopeudet ovat joko 150m/s tai 126m/s. Tämä tarkoittaa jouleissa 2.25J tai 1.6J. Kertaviritteisten, eli käytännössä pulttilukkoisten aseiden tehorajoitus on useimmiten 3J eli 173m/s 0.20g kuulalla. Uusien AEG-aseiden hinnat ovat suomessa 200–800 euron tuntumassa ja AEP-aseiden yli 100 euroa. Mutta nykyään markkinoille on tullut enemmän tai vähemmän luotettavia kiinalaisvalmisteisia aseita, joiden hinnat ovat alhaisempia kuin ns. "laadukkaiden valmistajien aseet". Uusien kiinalaisvalmisteisien AEG-aseiden hinnat ovat suomessa 100–300 euron tuntumassa ja AEP-aseiden yli 40 euroa.puoliauto
 
== Kaasutoimiset aseet ==