Ero sivun ”Miklós Rózsa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p r2.7.2) (Botti lisäsi: eu:Miklós Rózsa |
p wfix |
||
Rivi 5:
Rózsa muutti [[Leipzig]]iin, [[Saksa]]an. Hänen oli tarkoitus opiskella [[kemia]]a, mutta hän päätyi opiskelemaan täyspäiväisesti musiikkia [[Leipzigin konservatorio]]on Hermann Grabnerin johdolla. Rózsa sai pian julkaistuiksi ensimmäiset teoksensa, jousitrion op. 1 ja pianokvinteton op. 2. Hän sai vuonna [[1929]] diplominsa ''cum laude'' -arvosanoin. [[Marcel Dupré]]n kehotuksesta Rózsa siirtyi [[Pariisi]]in, jossa häneltä valmistuivat muiden muassa ''Unkarilainen serenadi'' op. 10 pienelle orkesterille sekä ''Teema, muunnelmia ja finaali'' op. 13. Viimeksi mainittu otettiin vastaan huomattavan hyvin, ja sen esityksiä johtivat arvostetut kapellimestarit, kuten [[Charles Münch]], [[Karl Böhm]], [[Georg Solti]], [[Eugene Ormandy]] ja [[Leonard Bernstein]].
Rózsa kiinnostui ystävänsä, säveltäjä [[Arthur Honegger]]in johdattamana elokuvamusiikista [[1930-luku|1930-luvulla]]. Hän lähti [[Alexander Korda]]n kanssa [[Hollywood]]iin, jossa valmistui Rózsan säveltämä elokuva ''[[Bagdadin varas (1940)|Bagdadin varas]]'' ([[1940]]). Säveltäjä jäi [[Kalifornia]]an loppuiäkseen ja ehti sinä aikana työstää musiikkia yli sataan elokuvaan. Uransa aikana hän oli kaikkiaan 17 kertaa ehdolla Oscarin saajaksi ja myös sai palkinnon kolme kertaa: ''Ben-Hurin'' lisäksi ''[[Noiduttu|Noidutusta]]'' (''Spellbound'', [[1945]]) ja ''[[Kaksoiselämää (vuoden 1947 elokuva)|Kaksoiselämästä]]'' (''A Double Life'', [[1947]]).
Rózsan myöhempiä elokuvia olivat ''[[Sherlock Holmesin yksityiselämä]]'' (''The Private Life of Sherlock Holmes'', [[1971]]), ''[[Sinbad, merten sankari]]'' (''The Golden Voyage of Sinbad'', [[1974]]) ja ''[[Viimeinen kirja]]'' (''Providence'', [[1977]]). ''Sherlock Holmesin yksityiselämän'' elokuvamusiikin materiaali pohjautui osin aiempaan viulukonserttoon, jonka hän oli omistanut [[Jascha Heifetz]]ille vuonna [[1956]]. Rózsan muuhun konserttimusiikin kuuluvat mm. ''Sinfonia Concertante'' (op. 29) viululle, sellolle ja orkesterille, sekä [[János Starker]]in tilaama sellokonsertto ([[1969]]).
| |||