'''Otsonikerros''' on [[maaMaa]]n [[ilmakehä]]n [[stratosfääri]]in kuuluva osa, joka sijaitsee 15-5015–50 kilometrin korkeudella ja jonne valtaosa ilmakehän [[otsoni]]sta on kertynyt. Otsonikerros suojelee maanpintaa liialliselta Auringon [[ultraviolettisäteily]]ltä.<ref>[http://www.fmi.fi/abc/index.html?N=110#110 Ilmahkehä ABC] Ilmatieteen laitos</ref> Otsonia (O<sub>3</sub>) syntyy [[Aurinko|Auringon]] [[säteily]]n hajottaessa [[happi]]molekyylejä reaktiokykyisiksi happiatomeiksi, jotka reagoivat happimolekyylien kanssa muodostaen otsonia.
90 % ilmakehän otsonista sijaitsee 20-4020–40 kilometrin korkeudella maanpinnasta. Nimestään huolimatta tässä otsonikerroksessa otsonia on vain keskimäärin yksi molekyyli sadastatuhannesta. Tämä määrä on kuitenkin kymmenkertainen verrattuna ilmakehän keskiarvoon.
Koska stratosfäärin otsoni syntyy [[UV-säteilynsäteily]]n vaikutuksesta, voisi suurimpien otsonipitoisuuksien olettaa löytyvän tropiikista ja pienimpien napa-alueilta. Samalla perusteella tulisi kesän otsonimäärien olla talvea suuremmat. Tämä ei kuitenkaan vastaa havaintoja: suurin osa otsonista on keskileveysasteilla, ja otsonimaksimi havaitaan keväällä kesän sijaan. Havainnot selittää stratosfäärissä vallitseva [[Brewerin–Dobsonin kiertoliike]], joka kuljettaa tropiikissa syntynyttä otsonia navoille ja alempaan stratosfääriin.
Otsonikerros on alkanut kehittyä maapallolle 2-32–3 miljardia vuotta sitten, ja se on aikoinaan mahdollistanut elämän siirtymisen vedestä maalle. Otsonikerroksen paksuudessa esiintyy luonnollisia vaihteluita, mutta sen viimeaikainen ohentuminen on huolestuttanut tutkijoita, sillä [[otsonikato|otsonikadon]] kiihtyminen on huomattavasti [[ilmastonmuutos|ilmastonmuutosta]] nopeampi ilmiö.
Otsonikerros myös lämmittää [[stratosfääri]]ä ja luo [[inversio]]n, joka estää Maan ilmakehän [[vesihöyry]]ä karkaamasta avaruuteen. [[tulivuorenpurkaus|Tulivuoren purkauspilvet]] saattavat nousta stratosfääriin, mutta tavallisia pilviä ei [[Helmiäispilvet|helmiäispilviä]] lukuun ottamatta stratosfäärissä näy.