Ero sivun ”Etelänkylän isosilta” versioiden välillä

Kansilankutus oli alun perin tehty sillan pääkannattajiin nähden poikittaisten [[pelkka]]hirsien varaan kaksinkertaisena. Nykyasussa sillan kannessa on yksinkertainen syrjälankutus, joka tukeututuutukeutuu suoraan pääkannattajiin, pelkkahirsiä ei enää ole. Sillan kaiteet ovat puuta. Moneen kertaan uusittua kansirakennetta ja kaiteita lukuunottamatta silta on alkuperäisessä asussaan ja siksi merkittävä.<ref>Aitta, 2004, s.112</ref> Silta on puhdastyyppinen tukiansassilta.<ref>Konttijärvi, 2009, s.3</ref> Maatuet ja kolme virtapilaria on rakennettu kallion ja pohjakivien varaan.<ref>Konttijärvi, 2009, s.25</ref>

Sillat tehtiin Suomessa 1800-luvun alkuvuosikymmenelle saakka puusta. Suurissa silloissa oli kivitäytteiset hirsiarkut. Niiden perustaminen oli puutteellista, usein ne rakennettiin vain maan varaan ilman mitään perustuksia. Siltojen rakentaminen ja kunnossapito oli talonpojille taloudellinen rasitus ja sitä vihattiin.<ref>Konttijärvi, 2009, s.7</ref> Maalaki oli jo 1500-luvulta määrännyt, että sillat tuli kunnosaakunnostaa kahdesti vuodessa. Kunnossapidon laiminlyönneistä oli määrätty runsaasti sakkoja. Sillat olivat huonokuntoisia, jopa tärkeät sillat ja niillä sattui tuhoisia onnettomuuksia.<ref>Aitta, 2004, s.112</ref> Siltojen kuntoa valvoi [[vouti|siltavouti]], joka myös johti kunnostustöitä. Ylin valvoja oli [[nimismies (talonpoika)|nimismies]].

Etelänkylän silta oli nuorison suosima kokoontumis- ja tanssipaikka, kuten muutkin sillat ja myös maantiet Pyhäjoella. Kuitenkin lopulta tanssiminen ja "temmeltäminen" koettiin ilmeisesti häiriöksi "matkustavaisille" ja "aroille hevosille". Oltiin huolissaan myös juopuneiden tappelun ja riitelyn aiheuttamasta nuorten "sivellisestäsiveellisestä turmeltumisesta". Niinpä vuonna 1887 kokoontuminen ja tassiminentanssiminen silloilla kiellettiin. Sota-aikoina "piirinpyöriäiset" olivat sallitujasallittuja.<ref>Konttijärvi, 2009, s.21</ref>

[[Oulainen|Oulaisten]] tiemestari Lundman tarkasti sillat useaan otteeseen ja hänen ehdotuksestaan uusittiin talvella 1929 päällimmäinen lankkukerros, joka oli Lundmanin mukaan "niin laho, että seipäällä alas kolistelee". Samassa yhteydessä uudistettiin myös pikkusiltojen kansia. Pikkusillat uusittiin vuonna 1934. Maantietä oikaistiin korjauksen yhteydessä. Seuraavan kerran sillan kansi uusittiin vasta sodan jälkeen vuonna 1948, jolloin myös osa sillan tuista uusittiin. TVH oli myöntänyt korjausiinkorjauksiin 400&nbsp;000 markan määrärahan.<ref>Konttijärvi, 2009, s.22</ref> 1950-luvun alkupuolella sillalla sattui onnettomuus, jossa tansseihin matkalla ollut kuorma-auto ajoi kaiteesta läpi ja päätyi jokeen pyörät ylöspäin. Auton lavalla olleet ihmiset pääsivät pelastautumaan hyppäämällä, kukaan ei loukkaantunut.<ref>Konttijärvi, 2009, s.29</ref> Sillan kaiteet korjattiin tuolloin.<ref>Aitta, 2004, s.113</ref>

[[Valtatie 8]] ylitti sillan vuoteen [[1963]] asti, jolloin uudet Pyhäjoen etelä - ja pohjoishaaran betonisillat valmistuivat.<ref>Konttijärvi, 2009, s.25</ref> Siltojen niemtnimet ovat Etelänkylän sitasilta ja Pohjankylän silta.<ref>Konttijärvi, 2009, s.22</ref> Etelänkylän ja Pohjankylän isosillat jäivät [[paikallistie]]lle. Molemmat puusillat olivat huonokuntoisia ja niiltä kiellettiin moottoriajoneuvoliikenne. Etelänkylän isonsillan purkamista harkittiin, purku-uhasta huolimatta silta kuitenkin tervattiin ja kaiteet korjattiin vuonna [[1966]]. Silta avattiin jalankulku- ja polkupyöräliikenteelle, jonkin ajan päästä myös moottoripyörien sallittiin ylittää silta. Aluksi suunnitelmissa oli korvata vanha silta edullisella kevytrakenteisella kevyen liikenteen sillalla. Sillan lakkauttamista kokonaankin pohdittiin, mutta kulkuyhteys päätettiin säilyttää. Ei haluttu, että kevyt liikenne kulkisi [[Valtatiet Suomessa|valtatie]]sillan kautta. Uuden sillan rakentaminenkin olisi tullut kalliiksi, joten silta päätettiin säilyttää ja korjata se kevyttä ajoneuvoliikennettä varten.<ref>Konttijärvi, 2009, s.25</ref> Korjaustyö tehtiin vuosina 1974–1975 ja sillalle sallittiin kevyt ajoneuvoliikenne, painorajoitus oli 6 tonnia.<ref>Konttijärvi, 2009, s.26</ref>