Ero sivun ”Vokaali” versioiden välillä

'''Vokaali''' eli '''ääntiö''' on [[äänne]], jota muodostettaessa [[ääntöväylä]] on avoin ja äännearvo riippuu ensisijaisesti [[leukaLeuka|leuan]] ja [[kieliKieli (anatomia)|kielen]] sekä [[huuletHuulet|huulten]] asennosta. Tällöin keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun (tai joskus nenän) kautta ulos eikä ilmanpainetta keräänny [[äänirakoÄänirako|ääniraon]] yläpuolelle. Sitä vastoin [[konsonantti]]a eli keraketta muodostettaessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan.

Sana ''vokaali'' tulee [[latina]]n sanasta ''vocalis'' ’puhuva’, koskasillä useimmissa kielissä sanat ja täten puhe eivät olisi mahdollisia ilman vokaaleja. Monissa kielissä vokaaleja on viisi, ja niiden voi sanoa karkeasti vastaavan [[suomenSuomen kieli|suomen]] etuvokaaleja {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[e]}} sekä takavokaaleja {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}} ja {{IPA|[ɑ]}} (suomen [[oikeinkirjoitusOikeinkirjoitus|oikeinkirjoituksessa]] a). Melko yleisiä ovat myös {{IPA|[u]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[y]}} (joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa ü) ja {{IPA|[o]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[ø]}} (ö). Suomessa esiintyy lisäksi {{IPA|[ɑ]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[æ]}} tai {{IPA|[a]}} (ä), joka on yleisesti ottaen melko harvinainen. Vielä harvinaisempia ovat esimerkiksi [[ruotsinRuotsin kieli|ruotsissa]] esiintyvä {{IPA|[u]}}:n keskinen vastine {{IPA|[ʉ]}} (ruotsin oikeinkirjoituksessa u) ja [[vironViron kieli|virossa]] tavattava {{IPA|[o]}}:n laveana ääntyvä vastine {{IPA|[ɤ]}} (viron oikeinkirjoituksessa õ).

Vokaali on syllabinen äänne, joka muodostaa [[tavu]]n ytimen, kun taas konsonantti voi ääntyä ytimen edellä ja joissakin kielissä myös sen perässä. Epäsyllabista äännettä, jota muodostettaessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan [[puolivokaali]]ksi. Suomen kielessä tavun ytimenä on aina vokaali, mutta joissakin muissa kielissä konsonanttikin voi toisinaan olla tavun ytimenä, kuten {{IPA|[l]}} [[englanninEnglannin kieli|englannin]] sanassa ''table'' {{IPA|[ˈteɪ.bl̩]}} (viiva l-kirjaimen alla on [[yhdistyvä tarke]], joka osoittaa äänteen olevan syllabinen, ja piste erottaa tavut toisistaan) sekä {{IPA|[r]}} [[serbianSerbian kieli|serbian]] sanassa ''vrba'' {{IPA|[vr̩.ba]}} tai [[Tšekin kieli|tšekin]] sanassa ''krk'' (’kurkku’ ruumiinosana).

Nämä perusominaisuudet ilmenevät [[kansainvälinenKansainvälinen foneettinen aakkostokirjaimisto|kansainvälisen foneettisen aakkostonkirjaimiston]] (IPA) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten [[kitapurje]]en asento (nasaalius), [[äänihuuletÄänihuulet|äänihuulten]] värähtelyn laji ([[fonaatio]]) ja kielen tyven asento.

Suppeus tai väljyys tarkoittaa kielen pystysuuntaista sijaintia suhteessa [[kitalakiKitalaki|kitalakeen]]. Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten {{IPA|[a]}}, ääntyvät kieli kaukanaetäällä kitalaesta. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossakirjaimistossa määritellään seitsemän väljyysastetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä; yleensä väljyysasteita on neljä.

Näiden lisäksi kansainvälisessäkansainvälinen foneettisessafoneettinen aakkostossakirjaimisto tunnistetaanhuomioi väljyysasteet suppean ja puolisuppean vokaalin sekä väljän ja puoliväljän vokaalin väliltä.

Etisyys tai takaisuus tarkoittaa kielen vaakasuuntaista sijaintia suhteessa suun takaosaan. Etuvokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}}, ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähempänä suun takaosaa. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossakirjaimistossa määritellään viisi takaisuuden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä; enimmillään yhdessä kielessä on havaittu esiintyvän kolmea takaisuuden astetta.

Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa aakkostossakirjaimistossa tunnistetaan takaisuuden asteet etisen ja keskisen sekä keskisen ja takaisen vokaalin väliltä.

Laveus tai pyöreys tarkoittaa huulten asentoa äännettäessä. [[Suomen kieli|Suomen kielessä]] vokaalin laveus tai pyöreys on ainoa erottava piirre {{IPA|[i]}}:n ja {{IPA|[y]}}:n välillä sekä {{IPA|[e]}}:n ja {{IPA|[ø]}}:n (ö:n) välillä. Useimmissa kielissä pyöreys on täydentävä ominaisuus, eikä niinkään selvästi erottuva ominaisuus.{{lähde}} Yleensä pyöreys on sitä voimakkaampaa, mitä suppeampi takavokaali on. Joissain kielissä, kuten [[ranskanRanskan kieli|ranskassa]] ja [[saksanSaksan kieli|saksassa]] (pyöreitä etuvokaaleja), useimmissa [[uralilaisetUralilaiset kielet|uralilaisissa kielissä]], [[turkkilaisetTurkkilaiset kielet|turkkilaisissa kielissä]], [[vietnaminVietnamin kieli|vietnamissa]] ja [[koreanKorean kieli|koreassa]], pyöreyttä ja takaisuutta käsitellään erikseen.{{selvennä}}

Vokaali voi olla pituudeltaan ylilyhyt, vajaalyhyt, lyhyt, puolipitkä, pitkä tai ylipitkä, mutta esimerkiksi suomessa erotetaan vain kaksi perusastetta eli lyhyt ja pitkä. Suomen oikeinkirjoituksessa pitkää vokaalia merkitään kahdella peräkkäisellä vokaalikirjaimella, ja sitä voidaan joskus kutsua myös kaksoisvokaaliksi.<ref name="Savolainen 2001"/> Pitkää vokaalia, jonka aikana äännearvo muuttuu, kuten {{IPA|[uo]}} sanassa {{IPA|[suomi]}}, kutsutaan [[kaksoisvokaaliDiftongi|diftongiksi]]ksi eli pariääntiöksi, vrt.ja [[Diftongi|diftongi]]suomen oikeinkirjoituksessa sitä merkitään kahdella erilaisella vokaalikirjaimella, jotka ilmentävät äänteen alku- ja loppuarvoa.

Vokaaliäännettä, jonka ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kutsutaan [[monoftongi]]ksi. Monoftongeja kutsutaan joskus "puhtaiksi" vokaaleiksi. Vokaaliäännettä, joka koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä, kutsutaan [[diftongi]]ksi eli pariääntiöksi. Samoin kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan [[triftongi]]ksi.

Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongeja ja diftongeja (''ai'', ''ei'', ''oi'', ''ui'', ''yi'', ''äi'', ''öi'', ''au'', ''eu'', ''iu'', ''ou'', ''äy'', ''öy'', ''uo'', ''yö'', ''iy'', ''ey'' ja ''ie''), mutta triftongeja ei esiinny paitsi ehkä [[onomatopoeettinenOnomatopoeettinen|onomatopoeettisessa]] sanassa ''miau''.

[[Fonologia]]ssa diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri [[foneemiFoneemi|foneemeihin]]. Esimerkiksi [[englanninEnglannin kieli|englannin]] sanan ''flower'' ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin {{IPA|[flaʊə]}} ja amerikanenglannin {{IPA|[flaʊɚ]}} muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat fonologisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja.{{selvennä|Edellisessä kappaleessa triftongi määriteltiin yksitavuiseksi kokonaisuudeksi. Jos triftongi voi olla myös kaksitavuinen, mikä erottaa sen vaikkapa suomen sanasta "vuoan", jossa diftongia [uo] seuraa eri tavuun kuuluva monoftongi [ɑ]?}} Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.

Sanaa vokaali käytetään usein tarkoitettaessa kielen kirjoitusjärjestelmässä vokaaliäännettä kuvaavaa kirjainta, varsinkin jos kieli käyttää omia kirjaimia.{{selvennä|Missä mielessä kirjaimet ovat "omia"?}} [[LatinalaisetLatinalainen aakkosetkirjaimisto|Latinalaisessa aakkostossakirjaimistossa]] vokaalikirjaimia ovat A, E, I, O, U ja Y. Lisäksi siihen kuuluu lisäyksiä, kuten Ä, Ö, Ü, Å, Æ ja Ø. Näiden kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat eri kielissä, ja joissakin kielissä kirjaimia I ja Y käytetään kuvaamaan konsonanttia {{IPA|[j]}}. Jotkin latinalaisia kirjaimia käyttävät kielet käyttävät kirjoitusjärjestelmässään myös muita kirjaimia esittämään vokaaliäänteitä. Esimerkiksi [[kymri]]ssä kirjain W tarkoittaa äännettä {{IPA|[u]}} tai {{IPA|[ʊ]}}, kun taas [[creekinCreekin kieli|creek]]issä kirjain V tarkoittaaon äännettävälisen keskivokaalin {{IPA|[ə]}} merkki.

Usein kielen kirjoitusjärjestelmän vokaalit eivät vastaa tarkalleen vokaaliäänteitä. Esimerkiksi monissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä on enemmän vokaaleja kuin latinalaisten kirjainten vokaalimerkeillä voi esittää. Näin ollen esimerkiksi englannin viisi vokaalimerkkiä voivat kukin edustaa useita vokaaleja. Monissä kielissä yhtä vokaaliäännettä vastaa usean kirjoitetun vokaalin yhdistelmä kirjoitettujen vokaalien vähäisyyden takia, ja vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautua [[ligatuuriLigatuuri|ligatuureiksi]], kuten [[tanskanTanskan kieli|tanskassa]] ja [[norjanNorjan kieli|norjassa]] esiintyvät Æ ja Ø, jotka ovat alkujaan syntyneet kirjainpareista AE ja OE. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään [[tarkeTarke|tarkkeita]], kuten suomen Ä:n ja Ö:n pisteet. [[Kansainvälinen foneettinen aakkosto|Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa]]kirjaimistossa on 28 vokaalien perusominaisuuksiaperusominaisuuksien kuvaavaakuvaamiseksi merkkiä28 kantamerkkiä, sekäjoihin lisäksivoidaan useitaliittää näidentarkkeita, äänteidenjos muunnelmiakuvausta kuvaaviaon tarkkeitatarpeen täsmentää.

Kardinaalivokaalit, kuten {{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[ø]}}, eivät suoraan vastaa niitä vokaaleja, jotka esiintyvät esimerkiksi suomen kielessä. Kaikki [[fonetiikkaFonetiikka|foneettiset]] tai kielikohtaisesti määrittyvät eli [[foneemi]]set puhutun kielen kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän summittaisia, ja kardinaalivokaalien ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kiintopisteet, joihin eri kielten todelliset vokaaliäänteet voidaan suhteuttaa. Etenkin foneemisen kuvailun tasolla kuitenkin usein riittää, että viitataan lähimpään kardinaalivokaaliin.

Seuraavassa taulukossa luetellaan suomen kielen vokaalit ja annetaan kullekin sekä likiarvoinen foneeminen että [[yhdistyväYhdistyvä tarke|yhdistyvällä tarkkeella]] täydennetty foneettinen kuvaus. [[Kansainvälinen(niinpä foneettinen aakkosto|kuvaus tässä hahmottuu täsmällisemmäksi kuin foneeminen, mutta käytännössä foneettinen kuvaus ei välttämättä ole juuri foneemista tarkempi). Kansainvälisen foneettisen aakkoston]]kirjaimiston (IPA) merkintöjen lisäksi taulukko näyttää vastaavat [[suomalaisSuomalais-ugrilainen tarkekirjoitus|suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen]] (SUT) merkinnät. IPA:n ohjeistuksen mukaan foneemiset kuvaukset kirjoitetaan kahden [[vinoviiva]]n väliin ja foneettiset [[Hakasulkeet|hakasulkeiden]] sisään. SUT:n kuvaukset puolestaan on tapana kursivoida.

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''a''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''a&#x355;'']}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''e''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''e&#x32C;'']}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''i''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''i&#x32C;'']}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''o''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''o&#x32C;'']}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''u''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''u&#x32C;'']}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''ü''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''ü&#x32C;'']}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''ä''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''ä&#x32D;'']}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|/''ö''/}}

|align=center style="font-size:large"|{{Unicode|[''ö&#x32C;'']}}

Täysvokaalien lisäksi maailman kielissä esiintyy [[vokaalireduktioVokaalireduktio|reduktiovokaaleja]]. Niiden ääntymispaikka on tavallisesti keskellä suuonteloa eli ne ovat yleensä välisiä keskivokaaleja eli [[švaa]]-vokaaleja. Usein niillä on kuitenkin lisäksi jokin täysvokaalia muistuttava vivahde.

Joskus likvida (lateraali tai tremulantti) voi ottaa vokaalin tehtävän ja toimia tavua muodostavana elementtinä, esimerkiksi [[tT&scaron;ekin_kieli|t&scaron;ekin]] ''vlk'' 'susi', jossa ''l'' (lateraali) sallii ilmavirran kulkea kielen laidoitse.