Nykysodankäynnissä on käytössä useita erilaisia panssarityyppejä. [[maailmansota|Maailmansotien]] tuloksena kehitettiin tehokkaampia suojautumiskeinoja vihollisen tulelta. [[Ontelokranaatti|Ontelokranaateilta]] suojaamaan on kehitetty [[reaktiivipanssari]]rointi ja komposiittipanssarointi.
Reaktiivipanssarointi sijoitetaan usein [[panssarivaunu]]jen tai ajoneuvojen normaalin panssarin päälle useina eri komponentteina. Osuman saadessaan reaktiivikomponentti räjähtää, vaimentaen panssarintorjunta-aseen tehoa 6060–90&ndashnbsp;90 %. Reaktiivipanssari ei kuitenkaan välttämättä sovellu keveiden panssariajoneuvojen suojaksi, sillä räjähdys voi vaurioittaa itse ajoneuvoa. Poikkeuksena kuitenkin on Rafaelin kehittämä LBR (Low Burning Rate explosive) -reaktiivipanssari, jota käytettiin esimerkiksi Bradley-rynnäkköpanssarivaunun lisäsuojana Irakissa. Reaktiivipanssaroinnista ei kuitenkaan ole hyötyä [[panssariammus|kineettisiä ammuksia]] vastaan, sillä ne eivät käytä läpäisyyn räjähdysaineen tuottamaa energiaa, vaan liike-energiaa.
Komposiittipanssaroinnissa on sisällä 'onttoja'”onttoja” kohtia, jotka ontelokranaatin osuessa vaimentavat räjähdyksen päästäen ammuksen läpi ainoastaan ensimmäisestä seinämästä, mutta jättäen toisen seinämän ehkäksi. Nykyään on kuitenkin kehitetty ns. tupla-onteloita, joissa on kaksi räjähdyspanosta. Ensimmäinen tuhoaa komposiittipanssarin ensimmäisen seinämän, ja toinen läpäisee tämän jälkeen panssarin kokonaan.
