Avaa päävalikko

Muutokset

ei muokkausyhteenvetoa
Simpson oli kuitenkin sitä mieltä että yhtyeen kannattaisi tehdä kokonainen albumi ja hankkia sen avulla levytyssopimus kuin nauhoitella demoja loputtomiin<ref name="deluxe"/>. Hän otti yhteyttä paikalliseen musiikkimoguliin Tony Halliin, joka lupasi rahoittaa levytyksen<ref name="deluxe"/>.
 
Marraskuun 10.tenä 1969 yhtye levytti vastahakoisesti Trident-studioilla cover-version amerikkalaisen Crow-yhtyeen top-20-hitistä "Evil Woman (Don't You Play Your Games with Me)"<ref name="deluxe"/>. Tuohon aikaan oli [[Britannia]]ssa tyylinä levyttää nopea cover amerikkalaisesta listahitistä ennen sen ehtimistä vanhalle mantereelle, joten näin toinen yhtye saisi menestystä kappaleella Euroopassa<ref name="deluxe"/>. Lisäksi Simpsonin mielestä yhtye tarvitsi singlen saadakseen näkyvyyttä<ref name="iommi"/>.
 
Viikkoa myöhemmin varsinainen albumi levytettiin 12-tuntisessa studiosessiossa sekä miksattiin ja editoitiin 17.-18. marraskuuta 1969 Regent Sound-studioilla Lontoossa<ref name="deluxe"/>. Yhtye käytti tuottajana [[Rodger Bain]]ia, joka oli ollut nauhoittajana "The Rebel"-demon sessioissa sekä myös "Evil Woman"-kappaleen tuottajana ja hänen apulaisenaan äänittäjänä toimi [[Tom Allom]], josta myöhemmin tuli menestynyt tuottaja ([[Judas Priest]])<ref name="deluxe"/>.
Albumin tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluu avauspuolen päättävä "N.I.B", jonka kitarariffi on yksi Iommin tunnetuimmista. Kappaleen alussa on Butlerin lyhyt bassoimprovisaatio, joka on amerikkalaisessa versiossa nimetty nimellä "Bassically". Nimi N.I.B. tulee sanasta nib (suom. kärki). Iommin mukaan yhtye kutsui rumpali Wardia nimellä nib, koska hänen partansa muistutti kynän kärkeä (pen nib)<ref name="iommi"/><ref name="ozzy"/>. Kappaleen kirjainten on myöhemmin sanottu tulevan sanoista Nativity In Black (suom. paholaisen syntymä) mutta tämän huhun on yhtye kumonnut ja Iommi on todennut koko jutun olevan "amerikkalaisten keksintöä, koska nämä aina luulevat kaiken tulevan jostain saatanallisesta"<ref name="iommi"/>. Kappaleen aiheena tosin on Butlerin mukaan "rakastunut piru, joka muuttuu totaalisesti kunnon kansalaiseksi"<ref>'''The Black Sabbath Story Vol. 1'''-video</ref>.
 
"Evil Woman (Don't You Play Your Games with Me)" on toinen albumin covereista ja se on alunperin amerikkalaisen Crow-yhtyeen materiaalia. Kappale on selvästi albumin kaupallisin kappale ja se myös julkaistiin singlenä. Kuten aiemmin on mainittu, kappale nauhoitettiin viikkoa aiemmin kuin muut kappaleet. Pohjois-Amerikan painoksesta kappale jätettiin pois, koska se oli ollut siellä tuoreeltaan hitti Crow:n esittämänä ja sen tilalla oli yhtyeen oma sävellys, vahvasti jazz-henkinen sekä Iommin blues-soolon sisältävä "Wicked World", jonka aiheena oli sodanvastaisuus ja poliitikkojen päätökset<ref name="faq">Martin Popoff: Black Sabbath FAQ, Backbeat Books 2011</ref>. "Wicked World"ista tuli alusta jammailulle ja sooloille yhtyeen konserteissa muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
 
"Sleeping Village" muuttuu hitaan, akustisen alun jälkeen jazz/blues-improvisaatioksi, joka amerikkalaisessa painoksessa tunnetaan nimellä "A Bit of Finger". Kappale sulautuu albumin päättävään, 10-minuuttiseen "Warning"-kappaleeseen, jonka alkuperäinen esittäjä oli Aynsley Dunbar's Retaliation. Kappale on vahvasti blues-vaikutteinen ja se sisältää Iommin sooloilua sekä bändin yhteistä jammailua. "Warning" oli alunperin noin 15 minuutin pituinen, mutta se leikattiin 10-minuuttiseksi<ref name="iommi"/>.
=== Levytyssopimus Vertigolta ja kansitaide ===
 
[[Philips]]-yhtiö kiinnostui yhtyeestä ja sen alamerkki Fontana julkaisi "Evil Woman (Don't You Play Your Games with Me)"-kappaleen (b-puolena "Wicked World") tammikuussa 1970<ref name="deluxe"/>. Single ei ollut menestys eikä se saanut huomiota mediassa. Tämän jälkeen Philips siirsi yhtyeen toiselle alamerkilleen, vastaperustetulle progressiiviseen ja uuden aallon underground-musiikkiin satsaavaan [[Vertigo Records]]iin<ref name="deluxe"/>. Vertigo julkaisi singlen uudelleen mutta pääpaino oli kuitenkin varsinaisen albumin julkaisemisessa ja promotoimisessa<ref name="deluxe"/>. Olav Wyper, Philipsin henkilökuntaan kuulunut ja Vertigo Recordsin perustaja, oli nähnyt yhtyeen keikalla Birminghamissa, innostui näkemästään ja halusi yhtyeen merkilleen<ref name="faq"/>.
 
Vertigon markkinointiosasto ottikin kaiken irti yhtyeen osin tahattomasta musta magia- ja okkultismi-imagosta ja levyn etukanteen tuli kuva noitamaisesta, mustaan viittaan puetusta naisesta seisomassa karun syksyisessä maisemassa ja joka tiettävästi pitää sylissään mustaa kissaa. Kuva otettiin Mapledurhamin vanhalla myllyllä Oxfordshiressä<ref name="deluxe"/>. Levy julkaistiin avattavilla kansilla ja mustapohjaisessa sisäkannessa oli yhtyeen logo ja lisäksi väärinpäin oleva risti, jonka sisään on kirjoitettu synkkäaiheinen "Still Falls the Rain"-niminen runo. Kannen suunnitteli Marcus Keef-niminen artisti. Lisäksi, kuin viimeiseksi silaukseksi, albumi julkaistiin 13. helmikuuta 1970, joka oli perjantai 13., jota perinteisesti taikauskoisesti on pidetty huonon onnen päivänä.
# {{kappale|Wicked World|4|47}}
# {{kappale|A Bit of Finger / Sleeping Village / Warning|4|47}}
# {{kappale|Evil Woman (Don't You Play Your Games With Me)|3|23|}}
 
===Vuoden 2009 "Deluxe Edition" CD 2===
#Behind The Wall of Sleep (vaihtoehtoinen studioversio, "kuiva" vokaali) - 3:41
#N.I.B. (vaihtoehtoinen miksaus) - 6:06
#Evil Woman (Don't You Play Your Games with Me) (versio huilun ja puhallinsovituksen kanssa) - 3:44
#Sleeping Village (vaihtoehtoinen miksaus) - 3:45
#Warning (Part I) - 6:58
4 657

muokkausta