Ero sivun ”Opiskelijaliike” versioiden välillä

'''Opiskelijaliikkeet''' olivat maailmanlaajuinen ilmiö [[1960-luku|1960-luvun]] Euroopassa ja jonkin verran myös Aasiassa ja Afrikassa. Yhteistä linjausta ei opiskelijaliikkeiden tavoitteille voi nimetä, mutta useimmissa tapauksissa oli kysymys sodanvastaisesta viestistä, yliopistojen [[autoritaarisuus|autoritaarisen]] hallintokoneiston uudistamisesta, sekä erilaisista sisäpoliittisista kysymyksistä. Opiskelijaliikkeen juuret olivat vasemmisto-liberalistisissa mielipiteissä, mutta ajan myötä - osaksi koska opiskelijaliikkeiden vaatimukset kaikuivat kuuroille korville - radikalismi (vallankumouksellinen [[marxilaisuus]], [[trotskilaisuus]] ja [[maolaisuus]]) nostivat päätään. Radikaaleja opiskelijaliikkeissä oli suhteellisen harvassa, mutta hene olivat äänekäs vähemmistö.

[[marxismi|Marxilainen]] [[Yhteiskuntateoriat|yhteiskuntateoria]] syntyi teollistumisen alussa, jolloin muodostui myös uusi yhteiskuntaluokka, [[proletariaatti]]. Marxilainen [[historiallinen materialismi]] perustuu idealleajatukselle, jonka mukaan historiallinen kehitys tapahtuu aina ristiriitojen ja konfliktien kautta, historiallisen [[dialektiikka|dialektiikan]] tuloksena. Kurjuudesssa eläneet työläiset oli helpompi vakuuttaa vallankumouksen tarpeellisuudesta kuin nykyajan työväenluokka, jonka elintasoa [[Ammattiyhdistysliike|AY-liike]] on huomattavasti nostanut.

[[Herbert Marcuse]] oli uusmarxisti, joka oli mukana luomassa marxilaisia opiskelijaliikkeitä. Hänen mukaansa intellektuellit opiskelijat ja akateeminen väki olivat ainoita, jotka yhä olivat kiinnostuneita yhteiskunnan vääryyksistä ja toisaalta myös ainoita, jotka ymmärsivät "[[kapitalismi]]n mädännäisyyden".

[[Saksan liittotasavalta|Saksan Liittotasavallassa]] opiskelijoiden mieliä kuohutti suurelta osin maan sisäpoliittinen tilanne. Maan poliittista päätöksentekoa hallitsi "kolmen suuren koalitio", johon kuuluivat sosiaalidemokraattinen puolue, kristillisdemokraatit ja liberaalit. Opiskelijat katsoivat, että koska suuri koalitioliittouma hallitsi Bundestagia lähes 95% prosentin enemmistöllä, ei poliittisella oppositiolla ollut operoimistilaatoimintatilaa. Toisaalta saksalaista opiskelijaliikettä askarruttivat yliopistojen voimakkaan autoritaarinen luonne, jossa opiskelijoilla ei ollut minkäänlaista hallinnollista valtaa yliopiston asioihin.

Saksalainen opiskelijaliike nivoutui pääosin sosialististen saksalaisten opiskelijaliiton ympärille (''Sosialistische Deutscher Studentenbund'', SDS), jonka rinnalla toimi hajanaisesti organisoitunutjärjestäytynyt ulkoparlamentaarinen oppositio (''Ausser-Parlamentarische Opposition'', APO). SDS:än johtohahmo, karismaattinen [[Rudi Dutschke]] nähtiin usein myös APO:n johtajana.