Ero sivun ”Ympäristönsuojelu” versioiden välillä

1 757 merkkiä lisätty ,  9 vuotta sitten
päätöksenteon ongelmia
p (Botti lisäsi: pt:Ecologismo)
(päätöksenteon ongelmia)
 
Eurooppa on sitoutunut 1970-luvun alusta alkaen toimimaan ympäristön hyväksi: Euroopassa on toteutettu toimia ilman- ja vedenlaadun suojelemiseksi, luonnonvarojen ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi sekä jätteiden ja haitallisia vaikutuksia aiheuttavien toimien hallitsemiseksi niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Euroopan unionin ympäristöpolitiikka perustuu näkemykseen siitä, että tiukat ympäristövaatimukset edistävät innovointia ja liiketoimintamahdollisuuksia.
 
== Päätöksenteko ==
Ympäristönsuojelun tarpeellisuuden taustalla on usein taloudellisen toiminnan [[ulkoisvaikutus|ulkoisvaikutukset]], eli toiminnan sivuvaikutuksena syntyvät haitat (esim. päästöt), jotka kohdistuvat pääosin muihin kuin toiminnasta hyötyviin osapuoliin. Ympäristön suojeleminen edellyttää tällöin tavalla tai toisella puuttumista haitalliseen toimintaan. Ongelmaksi muodostuu oikean toimenpiteistä päättämisen menettelyn valitseminen, mihin täysin ongelmatonta ratkaisua ei ole pystytty osoittamaan.<ref name="Kolstad">Kolstad, C.: Environmental Economics. Oxford University Press, 2000.</ref>
 
Demokraattisissa maissa yhteiskunnan toimenpiteistä päätetään demokraattisesti, siis pohjimmiltaan enemmistövallan periaatteiden mukaisesti. Tähän liittyy kuitenkin eräitä ongelmia<ref name="Kolstad"/>:
* [[Arrow'n paradoksi]]n mukaisesti ei voida edes teoriassa yhtäaikaisesti täyttää kaikkia demokraattisen päätöksenteon ihanteita, jostain joudutaan aina tinkimään.
* Ihmisten [[preferenssi]]t muuttuvat. Ei voida taata, että nykyisten preferenssien mukaisesti tehty päätös on kokonaisoptimin mukainen tai edes ihmisten tulevien preferenssien mukainen.
* Tulevat sukupolvet eivät voi osallistua päätöksentekoon, mutta saattavat joutua kärsimään tehdyistä vahingoista.
* Jos päätetyillä toimenpiteillä on kielteisiä taloudellisia vaikutuksia, jotka jakautuvat jokseenkin tasaisesti kansantalouteen, kärsivät varakkaat niistä eniten. Heitä on kuitenkin useimmissa yhteiskunnissa vähemmistö. Pienituloisen enemmistön tekemät päätökset voivat johtaa taloudellisen arvon summan kannalta haitallisiin päätöksiin koska he eivät joudu kärsimään niiden suurimpia haittoja.
 
== Katso myös ==
4 895

muokkausta