Ero sivun ”Halssila” versioiden välillä

1 merkki lisätty ,  7 vuotta sitten
p
ei muokkausyhteenvetoa
p
|osa-alueet = Tuohimutka, Aholaita, Aittorinne, Halssilanmäki, Halssilanranta, Kivistö, Halssilanrinne
}}
'''Halssila''' on [[Jyväskylä]]n kaupunginosa [[Jyväsjärvi|Jyväsjärven]] koillispäässä. Pohjoisesta aluetta rajaa [[Aittovuori]]. Jyväskylän keskustaan on Halssilasta matkaa kolme kilometriä. Asukkaita alueella on noin 5 200. Halssila liitettiin osaksi Jyväskylää vuonna [[1941]].
 
Alueella on muun muassa [[ala-aste]], [[ravintola]], [[Siwa]], leikkipuisto, päiväkoti ja kirjasto. Asuinrakennuskanta on pääosin omakotitaloja ja rivitaloja, mutta kerrostaloja on esimerkiksi Kivistön alueella. Asukkaita alueella on noin 5 200. Lähellä sijaitsee myös Tanssitalo Kivistö. Vuonna 2009 rakennettiin uusia taloja Pohjois-Halssilaan.
 
Alue kehittyi [[1900-luku|1900-luvun]] alkupuolella teollistumisen myötä. Vanhimmat säilyneet rakennukset ovat [[1920-luku|1920]]- ja [[1930-luku|1930-luvulta]]. Alueen kasvu liittyi läheisesti paikallisten tehtaiden kuten [[Kankaan paperitehdas|Kankaan paperitehtaan]] ja [[Tourula]]ssa sijaitsevan [[Valtion Kivääritehdas|Valtion Kivääritehtaan]] toimintaan: työntekijöille tarvittiin lisää asuntoja.
8 668

muokkausta