Ero sivun ”Kompassi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Artikelin nimi näkyviin Tämä artikkeli -osioon, muu itse artikkelissa
Kirjoitusvirheitä
Rivi 7:
Neulan N-napa hylkii [[magneettinen pohjoisnapa|magneettista pohjoisnapaa]] ja osoittaa kohti [[magneettinen etelänapa|magneettista etelänapaa]].
 
Kiinalaisten kompassien esiasteita tunnetaan jo ainakin [[Taistelevat läänitysvaltiot|Taistelevien läänistysvaltioidenläänitysvaltioiden]] ajalta. Näistä kehittyi edelleen käytössä oleva [[luopan]]. Ensimmäinen eurooppalainen merkintä kompassista on 1190-luvulta Alexander Neckam teoksessa ''De naturis rerum''. Arabimaissa kompassi mainitaan ensimmäisen kerran 1200-luvun puolessavälissä. Ei tiedetä, onko kompassi keksitty Euroopassa itsenäisesti, vai onko se kulkeutunut Eurooppaan Kiinasta. Kiinalaisen ja eurooppalaisen kompassin tärkein ero on siinä, että Kiinassa neulaneulan merkitty kärki osoittaa etelän suunnan, kun taas Euroopassa neulakärki osoittaa aina pohjoisen. Kiinalaiset jakoivat tuuliruusun 24 osaan, eurooppalaiset puolestaan 16 osaan ja edelleen 360 asteeseen.
 
Usein neula on pakkasen kestävällä nesteellä täytetyssä tilassa neulan edestakaisen värähtelyn vaimentamiseksi. Magneettikentän kulman vaihtelu maanpinnantasoon nähden etelänavalta pohjoisnavalle siirryttäessä aiheuttaa sen että kompasseja valmistetaan eri vaaituksin eri leveyspiirialueille.
Rivi 37:
Ensimmäisen kerran kompassin asteikko jaettiin 16 tuulen sijasta 360 asteeseen 1400-luvulla. Tämä merkitsi vallankumousta merenkulussa, sillä nyt kyettiin määrittämään [[suuntima]]t tarkasti, ja tämä johti ''portolaanikarttojen'' syntyyn. Saksalainen Gerhard Krämer (Gerardus Mercator) kehitti 1500-luvulla ensimmäisen käyttökelpoisen [[karttaprojektio]]n, [[Mercatorin projektio]]n, joka on yhä edelleen merikarttojen perusprojektio. Tämä mahdollisti [[merkintälasku]]n käyttämisen [[navigointi|navigoinnin]] apuna.
 
Puualuksissa kompassin [[eksymä]]llä ei ollut juurikaan merkitystä, mutta merenkulun kehittyessä laivojen metalliosat, kuten runko, koneisto, ja aseistus aiheuttivat häiriöitä kompassin toimintaan. 1700-luvulla alettiin sijoittaa kompassi erilliseen säältä suojattuun kompassikaappiin ja kompensoida eksymä kahdella kompassin sivuille kiinnitetyllä säädettävällä rautakuulalla. Tässä muodossaan magneettikompassi on säilynyt merenkulussa meidän päiviimme saakka.
 
1911 Elmer Sperry keksi [[hyrräkompassi]]n, joka perustuu [[gyroskooppi|gyroskoopin]] toimintaan. Hyrräkompassi on paljon magneettikompassia tarkempi eikä siinä ole eksymää, mutta se on toiminnaltaan paljon monimutkaisempi kuin magneettikompassi.