Avaa päävalikko

Muutokset

6 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
pientä viilausta
Lokakuun keskilämpötilat eri puolilla Suomea vaihtelevat. Vantaalla lokakuun keskilämpötila on noin +6 astetta, Lahdessa noin +4,5 astetta, Tampereella noin +4 astetta, Kuopiossa noin +2,5 astetta, Oulussa noin +2 astetta ja Sodankylässä noin -1 astetta.<ref>http://www.gaisma.com/en/dir/fi-country.html</ref> Lokakuussa taivas on usein jatkuvasti pilviharson peitossa, mistä johtuen päivälämpötilojen ja yölämpötilojen ero ei useinkaan ole aina kovin suuri, ainakaan etelässä. Ensimmäiset yöpakkaset ja kuura tulevat yleensä lokakuun alussa Etelä-Suomessa ensimmäistä kertaa. Tyypillinen päivälämpötila on Etelä-Suomessa lokakuun alussa noin 10-12 astetta, ja lopulla enää noin 5-7 astetta. Pohjoisessa vastaavat ovat kuun alussa 5-7 astetta ja kuun lopussa päivälämpötilat ovat yleensä hieman plussan puolella enää, tai nollassa.
 
Etelä-Suomessa [[ruska]] on komeimmillaan lokakuun ensimmäisinä päivinä, Lapissa se on jo pääosin hiipunut, ja Lapissa lokakuu on lumentulon aikaa. Ensilumi sataa Lapissa yleensä lokakuun alussa, pysyvä lumi saadaan Pohjois-Lapin tunturiseuduille usein jo lokakuun puolessa välissä ja Etelä-Lapissakin kuunyleensä viimeisinäkuun päivinälopulla. Etelä-Suomessa lumisateet ovat sen sijaan vielä lokakuulla harvinaisia,melko ensilumipoikkeuksellisia. Ensilumi sataa etelärannikolle vasta yleensä vasta marraskuun aikana. Lokakuu on useimmiten melko harmaa ja sateinen kuukausi, auringonpaistepäiviä on koko Suomessa tällöin niukasti. Sadepäiviä ja pilvisiä harmaita päiviä on lokakuussa, mutta myös sitä seuraavassa marraskuussa eniten verrattuna muihin vuoden kuukausiin. Joidenkin muuttolintujen päämuutto sijoittuu Etelä-Suomessa vasta lokakuun alkupäiviin. Sienestys- ja marjastusaika alkaa lokakuulla olla jo ohi. Lokakuussa on toisinaan kunnon yöpakkasia Etelä-Suomea myöten. Ukkosia lokakuussa on silloin tällöin, usein merellä. Rannikkoseudut ovat lokakuussa useimmiten jopa useita asteita sisämaata leudompia.
 
[[Ruotsin akatemia]], [[Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia]], [[Karoliininen instituutti]] ja [[Norjan Nobel-komitea|Norjan suurkäräjien Nobel-komitea]] julkistavat [[Nobelin palkinnot|Nobelin palkintojen]] saajien nimet vuosittain lokakuun alkupuolella.