Ero sivun ”Vr3” versioiden välillä

'''Vr3''' (ennen 1942 '''O1''') eli '''''Kukko''''' on suomalainen [[järjestelyhöyryveturi]]. Sen rinnakkaismalli on [[Pr1]] (''Paikku''); vetureissa on sama alusta, kattila ja kuljettajansuojus; vain kupujen asettelu, koneisto sekä pyörästö ovat erilaisia johtuen veturien erilaatuisesta työnkuvasta. Samoin Vr3 -vetureissa oli [[karja-aura]]n paikalla kummassakin päässä [[vaihtotyö]]ssä tarvittava astinlauta.

Vr3 oli siihen asti suurin ja tehokkain järjestelyveturi Suomessa; se osoittautui nopeasti onnistuneeksi hankinnaksi. Raskaatkin junarungot siirtyivät ratapihalla nopeasti ja mikään muu järjestelyveturi ei jaksanut työntää saman kokoisia runkoja laskumäen huipulle. Veturi olikin [[Dr14]] -veturien tuloon asti tehokkain ja käyttökelpoisin laskumäkiveturi.

''Kukko'' Vr3-veturi oli tosin ominaisuuksiltaan raju: kokemattoman kuljettajan käsissä se liiankin helposti rikkoi puskimia tai katkoi kytkentöjä; veturiin olikin syystä asennettu ruuviohjauksella toimiva [[tehonsäätölaite]]. Kuljettajat sanoivat, että vipuohjauksella olisivat kiskot hajonneet alta -– niin valtava veturin voima oli.

Linja-ajossa ''Kukko''-veturi alkoi nopeutta lisättäessä liiankin helposti keikkua pituussuunnassa, koska siinä ei ollut telipyöriä vaan ainoastaan viisi vetopyöräparia. Myös hiili- ja vesitilojen ratapihatyötä varten suunniteltu rajallisuus aiheutti ongelmia erityisesti siirtoajoissa.

[[Oulu]]n laajoilla ratapihoilla Kukko osoittautui loistavaksi järjestelytyössä: mikään muu veturi ei jaksanut koota niin pitkiä ja raskaita junaroikkia kuin se -– ja yhtä nopeasti: pieni matkanopeus kompensoitui mainiosti veturin suurella ketteryydellä nimenomaan laskumäkiin liittyvissä mutkikkaissakin vaihdeverkostoissa.

Veturimallissa kokeiltiin myös [[halkoturbiini]]a sodan jälkeen hiilipulan aikana vuonna 1949, mutta sen asentamisella ei yleensä pidetty kiirettä: kun Rautatiehallituksen toimistopäällikkö [[Mikko Ivalo]] määräsi 16. toukokuuta 1949 Pieksämäen varikkojakson päällikön huolehtimaan siitä että 18 veturia muutettaisiin kiireellisesti halkopoltolle, niin kesti kaksi kuukautta ennen kuin listalla ollut Vr3 '''753''' oli muutettu halkopiippuiseksi ja hiilitilan laidat korotettu. Kun Ivalo lähetti 14. joulukuuta 1949 uuden käskyn, että veturit olisi muutettava takaisin [[hiilipiippu]]isiksi saman vuoden viimeiseen päivään mennessä - niin, asennus tehtiin samana päivänä. Näin siksi, että veturiin ei millään mahtunut yhtenä päivänä tarvittavaa määrää puita vaan lisää piti hakea jatkuvasti. Sen sijaan hiilipoltolla polttoainetta riitti mainiosti koko päiväksi ja höyrystyskyky oli erinomainen.<ref> Resiina 4/95, s. 7-87–8</ref>

Veturinkuljettaja Vilho Suomi mainitsee mm. että kun Vr3 '''756''' tuli konepajasta tuli- ja lieskaputket uusittuina, työpaineen sai nostettua jopa pelkällä [[sydäntuli|sydäntulella]] eli yöaikaan ylläpidetyllä eräänlaisella hiilimiilulla -– niin hyvä veturin höyrystyskyky oli.<ref> Resiina 4/95, s. 10 </ref>