Ero sivun ”Oligopoli” versioiden välillä

Kuten [[toimialan taloustiede|toimialan taloustieteessä]] ja yrityksen teoriassa yleensä, oligopoliteoriassa useimmiten oletetaan yritysten maksimoivan voittoaan. Teoreettisessa oligopolitutkimuksessa käytetään etenkin Bertrand- ja Cournot-kilpailun käsitteitä.

 

Bertrand-oligopolissa yritysten päätösmuuttujana on hinta, mikä vastaa yleistä käsitystä siitä, mistä yrityksen johto voi päättää. Bertrand-oligopoli on Nash-tasapainossa, jos yhdenkään yrityksen ei kannata muuttaa hintaansa, jos se olettaa, ettei yksikään kilpailija muuta omaansa. Malli kuvaa tilannetta, jossa yritys pystyy helposti lisäämään tuotantoaan minkään kapasiteettirajoitteen estämättä. Bertrand-oligopolissa hinnat ovat strategisia komplementteja: kilpailijan hinnanalennukseen kannattaa vastata omalla hinnanalennuksella, siis toimimalla samoin kuin kilpailija.

 

Cournot-oligopolissa yritysten päätösmuuttujana on tuotannon määrä. Hinnaksi muodostuu korkein hinta, jolla tuotanto vielä saadaan kaupaksi, mutta yritykset eivät varsinaisesti valitse hintaa. Toimiala on ns. Nash-tasapainossa, jos yhdenkään yrityksen ei kannata muuttaa tuotantonsa määrää, jos se olettaa, ettei yksikään kilpailija muuta omaa tuotantoaan.

 

Cournot-kilpailussa tuotantomäärät ovat strategisia substituutteja: kilpailijan tuotannonlisäykseen kannattaa vastata omalla tuotannon vähentämisellä, siis toimimalla toisin kuin kilpailija. Tämäkin teoreettisten mallien tulema on helppo mieltää: jos kilpailija on laajentanut kapasiteettiaan, markkinoilla ei ole enää tilaa, joten paras reaktio näihin laajennuksiin on pidättyä omista kapasiteetti-investoinneista.

 

Useimmissa tapauksissa Bertrand-kilpailu on mallien valossa "kovempaa" siinä mielessä, että hinnat ovat lähempänä tuotantokustannuksia ja siis alemmat. Jos yritysten tuotteet ovat asiakkaiden kannalta täysin identtisiä, eikä heillä ole mitään syytä suosia jotain myyjää, puhdas Bertrand-kilpailu johtaa eräänlaiseen "hintasotaan". Asiakkaat ostavat aina halvinta, joten järkevintä on periä hiukan alempaa hintaa kuin kilpailija. Ainoastaan alimman hinnan asettanut saa asiakkaita. Jos kaikki yritykset yrittävät myydä hiukan halvemmalla kuin kilpailijansa, ajaudutaan lopulta tilanteeseen, jossa hinta on painunut tuotantokustannusten tasolle. On houkuttelevampaa poistua markkinoilta kuin myydä tuotantokustannuksia halvemmalla. Lopputulos hintojen ja tuotannon määrän osalta on yleensä sama kuin täydellisessä kilpailussa: kustannukset saadaan juuri ja juuri katetuksi, mutta pyrkimykset myydä voitolla kaatuvat kilpailijoiden aggressiiviseen kilpailuun. Hyvinkin keskittynyt toimiala on tällaisessa tilanteessa erittäin kilpailtu. Sen sijaan Cournot-kilpailu on kovaa vain, jos yrityksiä on erittäin paljon, jolloin kyseessä ei enää ole harvojen yritysten oligopoli.