Avaa päävalikko

Muutokset

47 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
p
typos,w,w-fix
Luchino Viscontin aloitti uransa elokuvan parissa vasta 30-vuotiaana, ja lähes nelikymppisenä hän ohjasi oman esikoiselokuvansa. Vuonna 1936 hänen ystävänsä, muotisuunnittelija [[Coco Chanel]], tutustutti hänet ohjaaja [[Jean Renoir]]iin [[Ranska]]ssa. Visconti toimi hänen johdollaan kolmantena apulaisohjaajana ja pukusuunnittelijana. Häneen teki syvällisen vaikutuksen Renoirin realismi, jota hän oli mukana toteuttamassa kahdessa elokuvassa (''[[Les basfonds]]'' ja ''[[Une partie de campagne]]''). Ranskassa hän myös tapasi italialaisia vasemmistolaisia, jotka olivat maanpaossa. He vaikuttivat häneen poliittisesti. Visconti vieraili myös Hollywoodissa ja tutustui siellä elokuvastudioihin, mutta tämä vierailu vuonna 1939 jäi varsin lyhykäiseksi äidin kuoleman takia. Mielenkiintoinen yhteistyö Renoirin kanssa sai jatkoa Tosca-oopperan elokuvaversiolla. Toinen maailmansota sekoitti ranskalaisohjaajan suunnitelmat, ja elokuvan valmisti loppuun ohjaajana saksalainen Karl Koch.
 
Visconti onnistui tutustumaan joukkoon nuoria intellektuelleja ja kriitikoita toimiessaan avustajana Cinema-lehdessä, jonka oli perustanut [[Italia]]n diktaattorin [[Benito Mussolini]]n poika Vittorio. Hän aloitti yhteistyönsä [[Roberto RosseliniRossellini]]n kanssa. Näissä merkeissä hän kohtasi myös todennäköisesti elokuvaohjaaja [[Federico Fellini]]n. Yhdessä Gianni Puccinin, Antonio Pietrangelin ja Giuseppe De Santisin kanssa Visconti kirjoitti käsikirjoituksen ensimmäiseen elokuvaansa ''[[Ossessione]]'' (1943). Elokuvaa pidetään ensimmäisenä [[neorealismi|neorealistisena]] elokuvana. Se perustui [[James Cain]]in useasti filmattuun teokseen ''The Postman Always Rings Twice''. Elokuvan pääroolissa oli [[Clara Calamai]], joka oli viime hetkellä tullut [[Anna MagnanMagnani]]inn tilalle. Vuonna 1948 Visconti käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan ''[[Maa järisee]]'' (''La terra trema''), joka perustui mekaanikko Ginon elämästä kertovaan [[Giovanni Verga]]n romaaniin ''I Malavoglia''.
 
Visconti oli yksi harvoista neorealistisista ohjaajista, jotka onnistuivat työskentelemään koko 1950-luvun ajan. Hän kylläkin siirtyi genren ulkopuolella vuonna 1954 valmistuneella elokuvallaan ''[[Senso]]'', joka oli kuvattu Technicolor-värijärjestelmällä. Elokuva sijoittuu vuoteen 1866, jolloin Italia oli yhdistymässä miehittäjävaltioiden ja pienten ruhtinaskuntien muodostamasta hajanaisesta niemimaasta yhdeksi kansakunnaksi. Tapahtumapaikkana on [[Itävalta-Unkari]]n kaksoismonarkian hallitsema [[Veneto]]n alue. Tarina perustuu Camillo Boniton romaaniin. Tässä filmissä Visconti yhdistää realismin ja romantiikan ja siten johdattaa katsojan pois neorealismista. Tätä filmiä ovat jotkut kriitikot väittäneet kaikkein viscontimaisimmaksi elokuvaksi.
 
Vuonna 1957 Visconti voitti [[Venetsian elokuvajuhlat|Venetsian elokuvajuhlien]] Hopeisen leijonan elokuvallaan ''[[Valkeat yöt (vuoden 1956 elokuva)|Valkeat yöt]]''. Kyseessä oli [[Feodor Dostojevski]]n novelliin pohjautuva tulkinta rakkaudesta. Elokuvan tärkeissä rooleissa olivat [[Marcello Mastroianni]], [[Maria Schell]], [[Jean Marais]] ja [[Clara Calamai]]. Livornon kaupunki Italiassa oli inspiroinut ohjaajaa, ja hän oli rakentanut sen Italian elokuvakeskukseen [[Cinecitta]]an.
 
Visconti oli myös kuuluisa näytelmäohjaaja. Eritoten vuosien 1946 ja 1960 välisenä aikana hän ohjasi lukuisia töitä Rina Morelli-Paolo Stoppa Companylle; mukana oli myös [[Vittorio GassmannGassman]]. Myös ooppera kuului hänen työsarkaansa, ja kaikkein kuuluisin hänen ohjauksensa lienee [[Donizetti]]n ''[[Anna Bolena]]'', joka esitettiin [[Teatro alla Scala|La Scalassa]] vuonna 1957. Pääosassa esiintyi itse ''[[Maria Callas]]'', jonka laulamista oopperoista hän ohjasi myös ''La Sonnambulan'' sekä ''La Traviatan''.
 
Elokuvaohjaajana Visconti palasi uudelleen neorealismin pariin vielä 1960-luvullakin. ''[[Rocco ja hänen veljensä]]'' kertoo Etelä-Italialaisesta perheestä, joka on muuttanut Milanoon paremman elämän toivossa. Geoffrey Nowell-Smith on todennut: ”Visconti ilman realismia on sama kuin Lange ilman ekspressionismia ja Eisenstein ilman formalismia…”.
 
Elokuva ''[[Tiikerikissa (elokuva)|Tiikerikissa]]'' valmistui vuonna 1962 ja se perustui [[Giuseppe Tomasi di LampedusanLampedusa]]n samannimiseen romaaniin, joka oli kirjoittajansa ainoa, postuumina julkaistu teos. Elokuva käsittelee lähes samaa aihetta kuin ''Senso'', Italian yhdistymisen vaikeutta, mutta Italian eteläisen osan, ja eritoten Sisilian, kautta katsottuna. Tarina kuvaa uuden ja vanhan törmäämistä monella tasolla, niin rakkaudessa kuin yhteiskunnassakin. Vanha ruhtinas pitäytyy entisessä vaikka uusi aika ja Italian yhdistyminen on jo läsnä. Luokkarajat rikkova rakkaus kruunaa kaiken. Rooleissa nähdään [[Burt Lancaster]], [[Claudia Cardinale]] sekä [[Alain Delon]]. Elokuva voitti [[Kultainen palmu|Kultaisen palmun]] [[Cannesin elokuvajuhlat|Cannesin elokuvajuhlilla]]. Kirjailija [[Alberto Moravia]] on todennut, että ''Tiikerikissa'' on Viscontin elokuvista puhtain, tasapainoisin ja todellisin.
 
Vuonna 1969 valmistui Viscontin elokuva ''[[Kadotetut (elokuva)|Kadotetut]]'', josta hän sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta. Elokuva kertoo vauraan saksalaisen teollisuusperheen hajoamisesta ja [[Kansallissosialismi|natsismiin]] sortumisesta. Tässä elokuvassa tulee hyvin esille ohjaajan esteettiset pyrkimykset, dekadenssi ja puhdas kauneus.
* ''Mario e il Mago'', koreografia, (1956)
* ''Maratona di danza'', libretto (1957)
 
==Kirjallisuus==
Bacon, Henry : ''Tiikerikissan aika: Luchino Viscontin elämä ja elokuvat'' (VAPK-kustannus, 1992).
 
== Lähteet ==
{{Viitteet}}
 
==Kirjallisuutta==
Bacon, Henry : ''Tiikerikissan aika: Luchino Viscontin elämä ja elokuvat'' (VAPK-kustannus, 1992).
 
== Aiheesta muualla ==
* [http://www.italica.rai.it/cinema/neorealismo/visconti.htm RAIn sivusto]
 
{{DEFAULTSORTAAKKOSTUS:Visconti, Luchino}}
[[Luokka:Italialaiset elokuvaohjaajat]]
[[Luokka:Vuonna 1906 syntyneet]]
10 220

muokkausta