Ero sivun ”Subliimi” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Thi (keskustelu | muokkaukset) |
Thi (keskustelu | muokkaukset) |
||
Rivi 34:
==== Immanuel Kant ====
[[Tiedosto:Vivianocodazzi stpetersbasilica.jpg|thumb|200px|
[[Immanuel Kant]] kehitti Burken esittämää subliimin teoriaa. Kantin mukaan ylevä on kohottava tunne, kun pystymme järkemme avulla pääsemään valtavuuden ahdistavuudesta eroon. Tuolloin järjellämme olemme yhteydessä tuonpuoleiseen
Kant jakoi subliimin matemaattiseen ja dynaamiseen. Matemaattinen ylevä on kokoon liittyvä. Se syntyy kun ilmiö ylittää mielikuvituksemme edellytykset, esimerkiksi tähtitaivaan valtavuus. Dynaaminen subliimi perustuu voimaan. Jokin mielletään pelottavaksi - voimakkaaksi tai uhkaavaksi - kuitenkin niin ettei sitä pelätä, vaan ainoastaan ajatellaan, että meidän vastarintamme on turhaa.<ref>Vuorinen 1993, s. 203-204.</ref>
==== Saksalainen idealismi ja romantiikka ====
[[Tiedosto:ViaMala Goethe.jpg|thumb|200px|[[Goethe]], ''Via Mala'', 1788.]]
[[saksalainen idealismi|Saksalaisessa idealismissa]] ja [[romantiikka|romantiikassa]] subliimi nousi keskeiseen asemaan 1800-luvulla<ref>Haapala & Pulliainen 1998, s. 28</ref>. Subliimi sai näissä spekulatiivisen filosofian teorioissa idealistisia muotoja. Filosofit korostivat omissa teorioissa äärettömyyden ainesta, eli rajattomuutta ja tyhjentämättömyyttä.<ref>Hirn 1949, s. 133.</ref>
Tunnettuja filosofeja tältä ajalta on [[Friedrich von Schelling]], [[G. W. F. Hegel]] ja [[Friedrich Vischer]]. Schellingin mukaan subliimi on äärettömän sisältyminen äärelliseen. Hegelin mukaan subliimi on aatteen yritys ilmaista koko äärettömyyttään. Vischerin mukaan subliimissa aate on kielteisessä, kamppailevassa suhteessa ilmiöön, eli se ei sulaudu siihen kuten kauniissa.<ref>Hirn 1949, s. 134.</ref>
=== Nykyaika ===
|