Subliimin kokemuksen henkistähenkisestä prosessista ollaan tutkijoiden piirissä eri mieltä. Edmund Burke esitti, että subliimin pohjalla on aina jonkinlainen pelko. Kaikki ajattelijat eivät kuitenkaan ole olleet samaa mieltä tästä niin sanotusta pelkoteoriasta. Eräät esteetikot, kuten [[Gustav Fechner]], [[Theodor Lipps]] ja [[Johannes Volkelt]], hylkäsivät kokonaan pelon subliimin aiheuttajana. Heidän mielestään pelolla ei, eikä ylipäätään millään mielipahalla ole tekemistä ylevän kokemuksen kanssa. Subliimi on ainoastaan mielihyvää aiheuttava, kohottava, kokemus.<ref>Krohn 1965, s. 105</ref> Volkeltin mukaan mielipahan tunne ylevän pohjana on jopa estetiikan taru. Ylevään kuuluva itsetunnon kohoaminen saattaa tosin esiintyä aikaisemman mielipahantunteen vastavaikutuksena, mutta se ei ole välttämätöntä kyseiselle tunnelmalajille.<ref>Hirn 1949, s. 136</ref> [[Kaarle_Sanfrid_Laurila|K. S. Laurila]] haluaa esimerkiksi selittää pelon pois ja korvata sen muilla mielipahan käsitteillä, kuten ahdistavalla, masentavalla ja nujertavalla <ref>Krohn 1965, s. 107</ref>.
Joidenkin tutkijoiden mielestä pelko tai mielipaha on ollut ensin kokijalla, mutta ne voitettuaan tunteet ne ovat korvautuneet mielihyvällä ja ylevän kokeminen on mahdollistunut. Tämän pelon häviäminen tarkoittaisi kantilaista pyyteetöntä mielentilaa, mikä mahdollistaa esteettisen tarkastelun, mitä mieltä on [[Yrjö Hirn]].<ref>Hirn 1949, s. 106-139</ref> [[Eino Krohn|Eino Krohnin]] mukaan mielipaha tai turvallinen välimatka ei tee kokemasta ylevää, vaan tarvitaan lisäksi myös [[esteettinen asenne]]<ref>Krohn 1965, s. 105</ref>.
