Ero sivun ”Etelä-Pohjanmaan kauppakamari” versioiden välillä

==Hallinto==
 
Kauppakamarien hallinto on Suomessa yhdistysmuotoinen. Jäsenet valitsevat vuosikokouksessa puheenjohtajiston ja hallituksen sekä erilliset valiokunnat. Luottamushenkilöhallinnon lisäksi kauppakamarilla on palkattuna henkilöstönä toimitusjohtaja ja muuta toimistohenkilökuntaa.
Hallinto koostuu vuosikokouksen valitsemasta hallituksesta, puheenjohtajistosta, valtuuskunnasta, toimitusjohtajasta ja toimiston muusta henkilökunnasta.
 
Puheenjohtajistoon kuuluvat varsinaiset puheenjohtajan lisäksi kolme varapuheenjohtajaa. Puheenjohtajat edustavat neljää Etelä-Pohjanmaan seutukuntaa: Suupohja, Kuusiokunnat, Lapua-Härmänmaa-Järviseutu ja Seinäjoen seutu. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajiston lisäksi 10 varsinaista jäsentä, jotka edustavat sekä eri toimialoja että alueen seutuja.
Em. hallintoelinten lisäksi Etelä-Pohjanmaan kauppakamarilla on valiokuntia alueellisten ja toimialoja koskevien asioiden käsittelemiseksi. 2000-luvulla toimialakohtaisiksi valiokunniksi ovat vakiintuneet teollisuus-, kauppa- ja palvelu-, ICT- sekä innovaatio- ja koulutusvaliokunta. Alueellisia valiokuntia ovat Pohjoinen ja Kuusiokuntien aluevaliokunnat. Tilintarkastusvaliokunta, joka valvoo ja hyväksyy HTM-tilintarkastajat, on yhteinen [[Tampereen kauppakamari|Tampereen kauppakamarin]] kanssa. Suupohjan aluevaliokunta on yhteinen Pohjanmaan kauppakamarin kanssa.
 
Em.Valiokunnat hallintoelintentoimivat lisäksijoko Etelä-Pohjanmaanoman kauppakamarillatoimialansa ontai valiokuntiaalueensa alueellistenasioiden jaasiantuntijoina, toimialojavalmistelijoina koskevien asioidenja käsittelemiseksikäsittelijöinä. 2000-luvulla toimialakohtaisiksi valiokunniksi ovat Etelä-Pohjanmaan kauppakamarissa vakiintuneet teollisuus-, kauppa- ja palvelu-, ICT- sekä innovaatio- ja koulutusvaliokunta. Alueellisia valiokuntia ovat Pohjoinen ja Kuusiokuntien aluevaliokunnat. Tilintarkastusvaliokunta, joka valvoo ja hyväksyy HTM-tilintarkastajat, on yhteinen [[Tampereen kauppakamari|Tampereen kauppakamarin]] kanssa. Suupohjan aluevaliokunta on yhteinen Pohjanmaan kauppakamarin kanssa.
Toimisto, jossa työskentelee neljä päätoimista toimihenkilöä, sijaitsee maakuntakeskuksessa [[Seinäjoki|Seinäjoella]] [[Seinäjoki-areena|Seinäjoki Areenassa]]. Hallituksen puheenjohtaja, joka toimii myös koko kauppakamarin puheenjohtajana, on Mika Hegberg (Serres Oy) ja toimitusjohtaja on Pertti Kinnunen.
 
Toimisto, jossa työskentelee neljäkolme päätoimista toimihenkilöä, sijaitsee maakuntakeskuksessa [[Seinäjoki|Seinäjoella]] [[Seinäjoki-areena|Seinäjoki Areenassa]]. Hallituksen puheenjohtaja, joka toimii myös koko kauppakamarin puheenjohtajana, on Mika Hegberg (Serres Oy) ja toimitusjohtaja on Pertti Kinnunen.
 
Hallituksen puheenjohtaja, joka toimii myös koko kauppakamarin puheenjohtajana, on toimitusjohtaja Mika Hegberg Serres Oy:stä ja toimitusjohtaja on Pertti Kinnunen.
 
==Verkottuminen==
81

muokkausta