Ero sivun ”Viron Inkeri” versioiden välillä

'''Viron Inkerinmaa''' oli [[Viro]]on vuosina 1920-19441920–1944 kuulunut alue, joka sijaitsi [[Inkeri]]nmaalla [[Narvajoki|Narva­joen]] itäpuolella. Alue rajoittui lännessä Narva­jokeen sekä idässä [[Rosonajoki|Rosona­jokeen]] ja [[Laukaanjoki|Laukaan­joen]] itäpuoliseen haaraan. Siellä olivat [[Väikylä]], [[Kalliviere]], [[Kullankylä]] sekä [[Narvus]]in eli [[Kosemkina]]n seurakunnan alueen lounaisosa, jossa oli [[Tarton rauha]]n solmimishetkellä noin kymmenen kylää ja 1 800 asukasta.

Alue on osa [[Länsi-Inkeri]]ä, ja sen saaminen Narvajoen itäpuolisista alueista oli tulos [[Neuvosto-Venäjä]]n ja Viron rauhanneuvotteluista, joissa Neuvosto-Venäjä halusi aluksi Narva­joen länsipuolelta alueita, kun taas Viro halusi esittää vielä pidemmälle meneviä vaatimuksia [[Inkerinmaa]]n suhteen saadakseen sotilaallista etumaastoa Neuvosto-Venäjältä. Narvan alueeseen oli liittynyt kiihkeitä taisteluja [[Viron vapaussota|Viron vapaus­sodan]] aikana. Rauhanneuvottelujen tuloksena noin viiden - kymmenenviiden–kymmenen kilometrin levyinen kaistale jäi Viron haltuun lähinnä siksi, että virolaiset joukot olivat valloittaneet sen verran [[Narva]]n itäpuolelta maastoa. Neuvosto-Venäjän viimeinen hyökkäys oli epäonnistunut vuoden [[1919]] lopulla ja aselepo oli sovittu [[31. joulukuuta]] [[1919]].

Alueesta muodostui tärkeä heimotyön kohde suomalaisille erityisesti [[Akateeminen_Karjala-Seura|Akateemiselle Karjala-Seuralle]]. Akateemisen Karjaja-Seura ja Inkerin liiton avulla Viron Inkeriin perustettiin heimohenkinen lehti Sananseppä. Lehden päätoimittaja oli Suomessa koulutuksen saanut Leander Reijo (1904 - 19311904–1931). Leander Reijo katosi Viron Inkerin rajalla 1931, ilmeisesti hänen kaapattiin Neuvosto-Venäjälle.

Suomessa Viron Inkeriä pidettiin myös eräänlaisenä viimeisenä linnakkeena, jossa vuosisatainen inkeriläinen kulttuuri oli vielä tutkittavissa. Alueella vierailivat suomalaisista tutkijoista mm. [[Lauri_Kettunen|Lauri Kettunen]] ja [[Martti_Haavio|Martti Haavio]].