Avaa päävalikko

Muutokset

Ei muutosta koossa ,  7 vuotta sitten
p
typoja
Vasiljin poika Jakov avioitui Nadeschda Aleksandrovna Jefimoffin<ref>Nadescha, puhuttelunimi Nadja, (1884–1959) oli paljasjalkainen helsinkiläinen (Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 19 & s. 33).</ref> kanssa vuonna 1909. Avioliitosta syntyi poika Valentin 1909 ja tytär Tatjana 1911. Jakovin perheen ensimmäinen koti sijaitsi Helsingin [[Katajanokka|Katajanokalla]]. Valentinin syntymän aikoihin Helsingin väestöstä runsas puolet puhui [[Suomen kieli|suomea]], 35 prosenttia [[Ruotsin kieli|ruotsia]] ja 7 prosenttia [[Venäjän kieli|venäjää]].<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-19"/> Perhe muutti myöhemmin [[Unioninkatu|Unioninkadulle]], jossa se asui seuraavat 17 vuotta.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-20">Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 20</ref> Valentin kävi koulunsa [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksiseurakunnan]] ylläpitämässä [[Tabunovin koulu]]ssa.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-21">Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 21</ref>
 
Ajan tavan mukaisesti monet venäläisperheet omaksuivat toiseksi kotikieleksi ruotsin, mutta perheenjäsenet ymmärsivät ja puhuivat myös suomea – jo pelkästään liiketoimien takia.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-21"/> Valentin puhui kotikielensä venäjän lisäksi ruotsia ja suomea sujuvasti. Sen sijaan kirjoitettu suomi luontui heikommin, ja myöhemmin urallaan hän tarvitsi [[Elokuvakäsikirjoitus|käsikirjoitusvaiheessa]] avustajia.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-33">Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 33</ref> Valentinin äiti Nadescha toimi [[Harrastajateatteri|amatöörinäyttelijänä]], laulajana ja muusikkona.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-21"/> Myös sisarukset Valentin ja Tatjana toimivat aktiivisesti näytelmäkerhoissa.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-22">Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 22</ref> Jo pienestä pitäen Valentinia kiinnosti enemmän teatteri kuin koulukäynti. Lopulta taitelijaurataiteilijaura vei voiton ja Helsingin venäläinen lyseo jäi kesken. Valentin meni 1920-luvun puolivälissä töihin [[Uusi Suomi|Uuden Suomen]] [[kuvalaatta]]osastolle.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-33"/>
 
== Ensimmäiset ohjaukset ==
=== Yhteistyö Theodor Tugain kanssa ===
[[Tiedosto:Mustat silmat 1928.jpg|thumb|''[[Mustat silmät (vuoden 1929 elokuva)|Mustat silmät]]'' -elokuvan kuvaustauolla. Kolmas vasemmalta [[Theodor Tugai]] ja kameran oikealla puolella Valentin Vaala.]]
Valentin Vaalaa kiinnosti jo varhain elokuvien ohjaus. Yhteinen näkemys löytyi kolme vuotta nuoremman [[Theodor Tugai]]n – myöhemmältä taitelijanimeltääntaiteilijanimeltään Teuvo Tulio – kanssa, jonka Valentin tapasi talvisella luisteluradalla teini-ikäisenä. Koska elokuvien teko oli kallista, he pääsivät kokeilemaan elokuvan tekoa vasta kesällä 1927 [[Vantaanjoki|Vantaanjoen]] varrella. Vaala ohjasi ja Tugai näytteli pääosaa.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-33"/> Kuvaukset keskeytettiin rahan puutteen vuoksi, ja Vaala jatkoi päivätyötään kuvalaattaosastolla. Seuraavana kesänä he saivat rahoittajaksi liikemies Armas Willamon ja tuottajaksi hänen agentuuriyhtiönsä [[Fennica (elokuvayhtiö)|Oy Fennica Ab:n]]. Esikoisteoksen nimeksi tuli ''[[Mustat silmät (vuoden 1929 elokuva)|Mustat silmät]]'', ja se valmistui alkukeväästä 1929. Elokuva ei ollut yleisömenestys eikä Vaalan mieleen. Muutama vuosi ensi-illan jälkeen hän heitti elokuvan [[Negatiivi (kuva)|alkuperäisnegatiivit]] mereen [[Kaivopuisto]]n edustalla.<ref name="lainelukkarilaseitajarvi-34">Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 34</ref>
 
=== Fennica-Filmin kausi ===
Suomi-Filmi tuotti vuosina 1941–1946 viisi komediaa, joiden yhdistävinä tekijöinä olivat Vaala, näyttelijä-käsikirjoittaja [[Lea Joutseno]] sekä kirjailija [[Kersti Bergroth]]. Nämä elokuvat ovat ''[[Morsian yllättää]]'' (1941), ''[[Tositarkoituksella (vuoden 1943 elokuva)|Tositarkoituksella]]'' (1943), ''[[Dynamiittityttö]]'' (1944) ja ''[[Viikon tyttö]]'' (1946). Elokuvien päänaisnäyttelijänä on Joutseno, joka esittää sanavalmista modernia tahtonaista. Käsikirjoittajana toimi Vaalan ja Joutsenon lisäksi Bergroth, joka osallistui useamman niistä käsikirjoittamiseen käyttäen nimimerkkiään "Tet".<ref name="toiviainen2007-52">Toiviainen 2007, s. 52</ref> Aikanaan ''Viikon tyttö'' -elokuva täytti yleisön toiveen, kun Joutseno ja Tauno Palo nähtiin ensimmäistä kertaa tähtiparina.<ref name="bagh2005-158">Bagh 2005, s. 158</ref>
 
Tämä sarja oli jatkoa Vaalan 1930-luvulla ohjaamille moderneille komedioille, joita edustivat ''Kaikki rakastavat'' (1935), ''Juurakon Hulda'' (1937), ''Rikas tyttö'' (1939) sekä "Valtos-filmit" ''Vaimoke'' (1936) ja ''Mieheke'' (1936).<ref name="toiviainen2007-52">Toiviainen 2007, s. 52</ref> Elokuvissa korostui urbaani ympäristö ja naisen yhteiskunnallisen aseman muuttuminen. Elokuvien juonet rakentuvat soidinmenorituaalille, jossa etsitään aviopuolisoa yritysten ja erehdysten kautta. Myöhempi naistutkimus on huomannut elokuvissa perinteisten [[Patriarkaatti (yhteiskuntatieteet)|patriaarkaatinpatriarkaatin]] yhteiskunnan kyseenalaistamista ja rajojen koettamista. Pääroolissa on "uusi nainen", joka on syntynyt [[Teollistuminen|teollistumisen]] ja [[Kaupungistuminen|kaupungistumisen]] myötä.<ref name="toiviainen2007-53">Toiviainen 2007, s. 53</ref> Elokuvahistorioitsija [[Peter von Bagh]] on arvioinut elokuvat ''Viikon tyttö'' ja ''Morsian yllättää'' Vaala-Joutseno-Bergroth -sarjan parhaiksi.<ref name="bagh2005-158"/>
 
== Sotien jälkeiset klassikot ==
Miltei vuosi ''Nuoren myllärin'' jälkeen ensi-illan sai ''Niskavuoren naiset'' (1958). Se oli Vaalan väreissä tekemä uusintaversio samaisesta Wuolijoen näytelmästä, jonka hän oli filmannut 20 vuotta aikaisemmin. Elokuva sai tyrmäävän vastaanoton. ''Niskavuoren naiset'' on kuitenkin mainettaan parempi, vaikka [[Erkki Viljos]] ja [[Teija Sopanen]] eivät yllä Tauno Palon ja Sirkka Sarin tasolle. Eino Heinon kuvaus kuitenkin oli silmiä hivelevän kaunista.
 
Kolmen klassikkofilmatisoinnin lisäksi Vaala osalllistuiosallistui 1950-luvun lopulla alkaneeseen iskelmäelokuvien buumiin ja ohjasi myös kepeän ja nuorekkaan musikaalin ''[[Nuoruus vauhdissa]]'' (1961). Siinä [[Lasse Liemola]] ja [[Laila Kinnunen]] esittelevät laulutaitojaan. Elokuva oli luottokäsikirjoittaja [[Usko Kemppi|Usko Kempin]] viimeinen Vaalalle käsikirjoittama elokuva. Vaala ohjasi kaikkiaan neljä värielokuvaa – aikana jolloin ne tekivät vasta tuloaan Suomeen.
 
=== Viimeinen elokuva ===
14 371

muokkausta