Ero sivun ”Jäniksen vuosi” versioiden välillä

207 merkkiä lisätty ,  9 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
(Lisätään Metatieto-malline)
'''Jäniksen vuosi''' on [[Arto Paasilinna]]n tunnetuin romaani. Kirja on vuodelta [[1975]], jolloin [[kiinalainen horoskooppi|kiinalaisen horoskoopinkin]] mukaan oli jäniksen vuosi, ja sen kustantaja oli [[Weilin & Göös]]. Myöhemmin sitä ovat julkaisseet kirjakerhot, WSOY ja Gummerus. Kirja on käännetty kahdellekymmenelle eri kielelle, muun muassa hepreaksi, japaniksi, kreikaksi ja liettuaksi.
 
Tarina kertoo turhautuneesta toimittajasta Kaarlo Vatasesta, joka kesäisellä työmatkallaan löytää vammautuneen jäniksenpoikasen, joka oli jäänyt Vatasen ja tämän kaverin auton alle. Vatanen päättää heittää hyvästit entiselle elämälleen ja aloittaa huumorilla ja haikeudella alkavan seikkailun ympäri Suomea jäniksen kanssa. Vatanen tapaa mm. Kiuruveden nimismiehen, joka on tutkinut harrastuksenaan Kekkosta. Erityisesti hän on tutkinut Kekkosesta otettuja valokuvia, ja tullut siihen tulokseen, että Kekkosella on kaksoisolento.
 
Teoksen pohjalta on tehty myös elokuvia, [[Risto Jarva]]n ohjaama kehuja saanut ''[[Jäniksen vuosi (vuoden 1977 elokuva)|Jäniksen vuosi]]'' vuodelta 1977 ja ranskalaisen [[Marc Rivière]]n vähemmän kehuttu<ref>Jussi Karjalainen, Arto Paasilinnan jänistarina eksyy Kanadan takamaille, Helsingin Sanomat 19.9.2011 sivu C 3</ref> ''[[Jäniksen vuosi (vuoden 2006 elokuva)|Jäniksen vuosi]]'' (''Le Lièvre de Vatanen'') vuodelta 2006.
Rekisteröitymätön käyttäjä