Ero sivun ”Yliminä” versioiden välillä

Superegoa voidaan luonnehtia [[oidipuskompleksi]]n perilliseksi. Kun lapsi havaitsi, että isä on esteenä oidipaalisten toiveiden täyttymiselle, ego muodosti saman esteen itseensä ja jäljittelemällä pääsi osalliseksi isän voimasta. Superego ei kuitenkaan ole vain varhaisimpien eroottisten kohteenvalintojen jäänne, vaan sen perustana on myös reaktionmuodostusta: paitsi että lapsen pitää olla sellainen kuin isä, hän ei toisaalta saa tehdä kaikkea, mitä isä tekee. Egon heikkous superegon vaatimusten ja syytösten edessä johtuukin juuri siitä, että superegon muodostuessa ego oli vielä heikko ja riippuvainen, ja tämä suhde on jäänyt vallitsevaksi. Superego on etäämpänä tietoisuudesta kuin ego, ja se yltää syvälle idiin (Freud 1993: 156–168). Superego on lapsen kuvitelmien ja viettipyrkimysten värittämä, ei vanhempien realistinen jäljennös. Superego on paitsi rankaiseva myös suojeleva: se ennakoi ympäristön reaktioita lapsen toimintaan.

 

 

Uusimmissa psykoanalyysin suuntauksissa on pyritty luopumaan rakennemallista ja korostamaan psyykkisen kehityksen prosessiluonteisuutta ja vuorovaikutusta (esim. Tähkä 1997).