Ero sivun ”Talvisodan tausta” versioiden välillä

p (Tšekk, kh+, replaced: Tsekk → Tšekk (2) using AWB)
Vuonna [[1921]] Suomi solmi Varsovassa sopimuksen, joka liitti Suomen [[Puola]]n johtamaan itäeurooppalaiseen valtioryhmään. Tämä valtioryhmä muodosti puskurivyöhykkeen [[Ranska]]n ja Neuvostoliiton välille. Suomi ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, jonka se koki sisältävän vaaroja turvallisuuden sijasta, ja 1930-luvulle tultaessa tämä niin sanottu balttilainen suuntaus hiipui Suomessa. Puola ei tosin vielä 1930-luvullakaan luopunut tavoittelemasta Itä-Euroopan liittoa.
 
Pohjoismaisen yhteistyön pohjaksi ei sen sijaan tarvittu muodollisia sopimuksia. Suomi liittyi vuonna [[1933]] ns. Oslo-valtioihin, joihin kuului Pohjoismaiden lisäksi Benelux-maat. Seuraavana vuonna Suomi osallistui ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden ulkoministerien kokoukseen. Pohjoismainen yhteistyö kehittyi ns. pohjoismaiseksi suuntaukseksi, joka korosti puolueettomuutta. Joulukuussa [[1935]] pohjoismainen suuntaus valittiin Suomen viralliseksi ulkopoliittiseksi linjaksi.<ref>C.G.E. Mannerheim: ”Suomen marsalkka Mannerheim”. Suomen marsalkan muistelmat, lyhennetty laitos, 1995, s. 160-161</ref> Suomen hyväksyminen Pohjoismaihin ei ollut itsestään selvää, sillä epäilyksiä aiheutti erityisesti [[Kivimäen hallitus|Kivimäen hallituksen]] aikana (1932–1936) Suomen demokratian aitous, suhteet Saksaan ja ruotsinkielenruotsin kielen asema. Varsinkin [[Cajanderin III hallitus|Cajanderin hallituksen]] aikana (1937–1939) näitä epäilyksiä onnistuttiin hälventämään ja yhteistyö Pohjoismaiden kanssa syveni.<ref name="Suomen Historian pikkujättiläinen s.698">{{Kirjaviite | Tekijä = Antti Laine| Nimeke = Suomen Historian pikkujättiläinen| Kappale = | Sivu = 698| Selite = |Julkaisupaikka = | Julkaisija = |Vuosi = 2003| Tunniste = ISBN 951-0-27365-1| Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref>
 
Pohjoismaiden yhteistyön kehittyminen näkyi esimerkiksi ulkoministerien tapaamisten lisääntymisenä, kaupallisen yhteistoiminnan esteiden poistamisena, yhteisellä suunnitelmalla kriisiaikojen huollon turvaamiseksi, yhdenmukaistetulla esiintymisellä Kansainliitossa ja yhteisenä suhtautumisena esimerkiksi [[Espanja]]n sisällissotaan. Vuonna [[1938]] hyväksyttiin yhteiset puolueettomuussäännöt, joiden kautta maailman toivottiin tunnustavan Pohjoismaat ”rauhoitetuksi alueeksi, jossa ei kannattaisi metsästää”.<ref>Max Jakobsson: "Diplomaattien talvisota". Seitsemäs painos, 2002, s. 61</ref>
Rekisteröitymätön käyttäjä