Avaa päävalikko

Muutokset

17 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
==Historiaa==
 
Vuoden [[1938]] [[tienumerointijärjestelmä]]ssä Tampereen ja Kouvolan välinen reitti sai numeron 12. Tämä osuus kulki suunnilleen nykyisin linjauksen mukaisesti. Tie oli sorapintainen ja varsin mutkainen ja se kulki kaikkien matkan varrelle osuvien kirkonkylien kautta. Tien uusinta ei ollut aivan tärkeyslistan kärjessä: pääosin se valmistui [[1960-luku|1960-luvun]] lopulla. Kangasalan Kaivannon ja Pälkäneen välinen osuus valmistui kuitenkin vasta [[1970-luku|1970-luvulla]]. Tampereen ja Kangasalan välinen reitti kulki yhdessä valtateiden [[valtatie 3|3]] ja [[valtatie 9|9]] kanssa Messukylän ja Kaukajärven ohitse Kangasalan keskustaan ja edelleen Kangasalan Huutijärvelle, josta 9-tie haarautui koilliseen. Kolmostien haarautumiskohta oli Pälkäneen Kyllössä. Kangasalan ohitustie valmistui 1970-luvulla ja loppuosa Tampereelle vasta [[1990-luku|1990-luvulla]]. Lahden itäpuolelle on vuosien varrella valmistunut varsin pitkä osuus moottoriliikennetietä.
 
Tampereen ja Huittisten välinen osuus oli alun perin valtatie 9. Uuden [[Loimaa]]n ja [[Urjala]]n kautta valmistuneen reitin valmistumisen jälkeen tie muuttui [[kantatie 41|kantatieksi 41]]. Vanhin osuus kulki Huittista Vammalaan nykyisen tien linjausta, mutta Vammalan ja Nokian välillä [[Karkku|Karkun]] entisen kunnan kautta [[Rautavesi (Sastamala)|Rautaveden]] ja [[Kulovesi|Kuloveden]] pohjoispuolta Nokialle. Nykyinen tie on valmistunut pääosin [[1950-luku|1950-luvulla]].
41 073

muokkausta