Avaa päävalikko

Muutokset

4 merkkiä poistettu ,  7 vuotta sitten
* ''Päivittäistavarakauppoja'', joissa tuotannon mittakaavaedut ovat suhteellisen pienet. Kukin kauppa vaatii 5000 asukkaan markkina-alueen, joten alueella on 16 päivittäistavarakuappaa.
Jos edelleen oletetaan että muita merkittäviä tekijöitä ei vaikuta sijainnin valintaan kuin asiakkaiden matkakustannukset, sijoittuu luksuskauppa keskelle aluetta jolloin se minimoi matkakustannukset keskimäärin. Kaupan ympäristö houkuttelee asukastihentymän matkakustannuksiaan minivoimien työntekijöiden ja asiakkaiden johdosta. Neljä erikoiskauppaa sijoittuvat symmetrisesti alueen kunkin neljänneksen keskelle, jolloin ne minimoivat myöskin asiakkaiden matkakustannukset. Niiden ympärille muodostuvat matkakustannusten minimoinnista johtuen pienemmät keskukset. Edelleen päivittäistavarakaupat asettuvat symmetrisesti erikoiskauppojen ympärsitöön ja kokoavat ympärilleen pienemmät väestökeskittymät.
Keskuspaikkateoria on luonnollisesti raju yksinkertaistaminenyksinkertaistus, mutta se kuvaa idealisoidusti niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat erikokoisten taajamien muodostaman verkoston tavalla, joka muistuttaa todellista alueellista keskittymistä.<ref name="kurssi"/>
 
== Lähteet ==
Rekisteröitymätön käyttäjä