Ero sivun ”Suomalainen alkoholikulttuuri” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätään Metatieto-malline
Rivi 13:
Alkoholinkäytön lisääntyminen on merkinnyt, että alkoholittomia alueita ei ole enää yhtä paljon kuin ennen. Tämä tuo paineita esimerkiksi nuorten alkoholinkäyttöön ja raittiudesta luopumiseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Winter, Torsten | Nimeke=Nuorten raittius ja siihen vaikuttavat tekijät | Sivu=11 | Selite=Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Kansanterveystieteen julkaisuja M 182 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Helsingin yliopisto | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-10-1364-8 | www=http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/laa/kansa/vk/winter/nuortenr.pdf | Tiedostomuoto=PDF}}</ref>
 
Raittius on kuitenkin yleistynyt nuorison keskuudessa. Toisin kuin 1960-luvun ”märän sukupolven” ajattelussa, alkoholinkäyttö saatetaan yhdistää vapautuneisuuden sijasta ärsyttävään teeskentelyyn. Nuorten harrastusmahdollisuudet ovat parantuneet ja päihtymiseen kannustava ryhmäpaine on vähentynyt.<ref name="Ylioppilaslehti"/> Kulutus- ja ruokatietoisuus on lisääntynyt, ja myös alkoholin epäterveellisyys – lihottavuus, vaikutus aivoihin ja niin edelleen – tiedostetaan entistä laajemmin.<ref>Lähteenmaa 2004, s. 31.</ref> 2000-luvun puolivälissä yleistyi sana ”[[pissis]]” kuvaamaan juopottelevaa tyttöä. Sanan on katsottu kertovan nuorison kielteisistä humaltumisasenteista.<ref>Lähteenmaa 2004, s. 31–32.</ref> Jossain määrin Suomeen on levinnyt niin sanottu [[Straight Edge|streittariliike]], joka on [[punk]]-piireissä syntynyt vastalause itsetuhoisalle elämäntavalle ja välinpitämättömyydelle maailmasta.<ref>Lähteenmaa 2004, s. 36.</ref>
 
Oikeuspsykiatrian [[professori]] Jari Tiihosen mukaan tulisi harkita keskioluen palauttamista Alkoon. Työikäisten kuolemista ja henkirikoksista valtaosa johtuu alkoholin käytöstä. [[Alkoholismi]] lähtee usein liikkeelle päivittäisestä keskioluen käytöstä. <ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/oikeuspsykiatri-keskiolut-alkoon/542463 | Nimeke=Oikeuspsykiatri: Keskiolut Alkoon | Tekijä=Elo, Aulikki | Julkaisu=Savon sanomat | Ajankohta=16.3.2010 | Viitattu=16.3.2010}}</ref>