Wikipedia

Ero sivun ”Nainen on valttia” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Abc10 (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
97 181 muokkausta
Ei muokkausyhteenvetoa
Abc10 (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
97 181 muokkausta
lisätään
Rivi 28:
| amg =
}}
'''''Nainen on valttia''''' (''Kvinnan är trumf'') on [[Ansa Ikonen|Ansa Ikosen]] ohjaama mustavalkoinen suomalainen [[komedia]]elokuva vuodelta [[1944]]. Se jäi näyttelijä Ansa Ikosen ainoaksi ohjaustyöksi.
 
Elokuva perustuu [[Mika Waltari]]n alkuperäiskäsikirjoitukseen. Kolmen poikamiehen taloon tupsahtaa muuansaapuu nuori nainen, joka panee miesten elämän uuteen uskoon. Poliisia pakeneva nainen<ref name=tvm/> on kuulu [[operetti]]tähti Kirsti Kalpa. Hänen onnistuu salata henkilöllisyytensä, mutta vain toistaiseksi. Kriitikko luonnehtii elokuvaa romanttiseksi hupailuksi<ref name=tvm>Päivän elokuvia, Tv-maailma, 45/2011 sivu 17</ref>.
 
Elokuva on kuvattu keskellä jatkosotaa, mutta sota ei kuvastu siitä mitenkään vaan se on läpikotaisin kevyt hupailu. Viiden kuukauden mittaiset kuvaukset on tehty pääosin sisätiloissa.<ref name=rompotti>harrirrompotti, Kultakutri ja kolme sovinistikarhua, Helsingin Sanomat 15.11.2011, sivu D 5</ref>
 
Ohjausta tarjosi Ikoselle T. J. Särkkä, mutta alkuun Ikosen on sanottu olleen epävarma kyvyistään, sillä hän pelkäsi esimerkiksi etteivät miehet suostu naisen ohjaukseen. Tekniikassa Ikonen sai apua kuvaaja Armas Hirvoselta. Aikalaiskritiikki ei kuitenkaan tyrmännyt ohjausta, pikemminkin ongelmien katsottiin liittyvän Waltarin käsikirjoitukseen, yksityiskohtien huolimattomuuteen; Waltari oli tuolloin jo menestyskirjailija, mutta tehtaili elokuvakäsikirjoituksia ahkerasti. Elokuvan asenteet todettiin pölyttyneiksi.<ref name=rompotti/>
 
''Nainen on valttia'' esitettiin televisiossa ensi kerran 13. helmikuuta 1966. [[Finnkino]] Oy on julkaissut sen myös [[DVD]]:nä.
Rivi 39 ⟶ 43:
|[[Ansa Ikonen]]|Kirsti Kalpa
|[[Uuno Laakso]]|Kalle
|[[Aku Korhonen]]|Professoriprofessori
|[[Unto Salminen]]|Säveltäjäsäveltäjä Rantamaa
|[[Ture Junttu]]|Paroniparoni Heimonheimo
|[[Laina Laine]]|näyttelijätär
|[[Pentti Saares]]|reportteri
Rivi 61 ⟶ 65:
 
==Juoni==
Paroni Heimonheimo ([[Ture Junttu]]) koettaa saada kihlattunsa Kirsti KalpanKalvan ([[Ansa Ikonen]]) luopumaan laulajan urastaan. Kirsti kyllästyy sulhasensa temppuihin ja lavastaa [[itsemurha]]nsa merenrannalle. Ruumista ei löydy ja [[poliisi]] alkaa tutkia tapausta katoamisena. Passipoliisi kiinnostuu puistossa maleksivasta Kirstistä. Tämä pakenee erään [[professori]]nprofessorin taloon. Professori asuu poikamiestaloudessa palvelijansa Kallen ja säveltäjä Rantamaan kanssa. Kun Kirsti kohtaa professorin, hän sanoo olevansa tyttö maalta ja on erehtynyt talosta. Professorin ja Rantamaan johtoajatuksena on ollut, että heidän taloonsa ei naisia tuoda. Kalle palaa kotiin tapelleena ja juopotelleena. Kirsti pääsee hänen suosioonsa, ja Kalle palkkaa laulajattaren kotiapulaiseksi professorin suostumuksella. Rantamaa on Kirstiä vastaan, mutta kun viranomainen tulee utelemaan Kirstin perään, hänjuuri nimenomaisestihän pelastaa tytön kiipelistä. Poliisi nimittäin epäilee Kirstiä rikollisliigan jäseneksi!
 
Talon kolme poikamiestä arvelevat Kirsin olevan pohjimmiltaan hyvän tytön, jonka olosuhteet ovat pakottaneet varkaiden kelkkaan. Kirsti on erinomainen kotiapulaisena. Rantamaa on edelleen Kirstiä vastaan, mutta vähitellen [[musiikki]] yhdistää säveltäjän ja Kirstin, jonka kannustamana Rantamaa säveltää lauluja, jotka [[Yleisradio]] suostuu ottamaan ohjelmistoonsa. Rantamaa haluaa Kirstin esittämään teoksiaan. Hän pitää tätä poikkeuksellisena luonnonlahjakkuutena! Kirsti suostuu radioesiintymiseen, kuuluttaja esittelee hänet "tuntemattomana laulajana". Heimonheimo kuitenkin tunnistaa Kirstin äänen ja ottaa selvää säveltäjä Rantamaan asuinpaikasta. Ravintolassa eräs sanomalehtitoimittaja tunnistaa Kirstin, ja jymyuutinen on valmis.
Rivi 71 ⟶ 75:
 
==Arviot==
Aikalaiskriitikot ottivat Ikosen ensiohjauksen varovaisen myönteisesti vastaan. [[Helsingin Sanomat|Helsingin Sanomien]] kriitikko iloitsi Ikosen debytoinnista elokuvaohjaajana ja piti hänen työtään varsin laadukkaana, mutta teilasi elokuvan aiheeltaan "mitättömäksi ja vanhentuneeksi". Tamperelaisen [[Aamulehti|Aamulehden]] kriitikko kirjoitti: "''Nainen on valttia'' on syyskauden sopiva kevyt alkupala ennen talvikauden arvokkaampaa ohjelmistoa." [[Uutispäivä Demari|Suomen SosialidemokraatssaSosialidemokraatissa]] kriitikko katsoi, että Ikonen onnistui saamaan "harvinaisen paljon" irti Waltarin käsikirjoituksesta. Ikosen näyttelijäntyö arvioitiin mukiinmeneväksi. Korhosen ja Laakson roolityöt keräsivät erityistä kiitosta.<ref>Suomen kansallisfilmografia 3, sivut 326 ja 327</ref>
 
==Huomioita==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Nainen_on_valttia”