Ero sivun ”Vuorikiipeily” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kekkone (keskustelu | muokkaukset)
löysää pois
kuvitusta, kh, –w, f
Rivi 1:
[[kuvaTiedosto:AlpinistesMGS AiguilleBoys duenroute Midito 02Mont Blanc.JPGjpg|thumb|300px|Vuorikiipeilijöitä laskeutumassanousemassa [[AiguilleMount du MidiBlanc]]n rinnettä Ranskan Alpeillaille.]]
[[Tiedosto:Alpinistes Aiguille du Midi 02.JPG|thumb|Vuorikiipeilijöitä laskeutumassa [[Aiguille du Midi]]n rinnettä Ranskan Alpeilla.]]
'''Vuorikiipeily''' on harrastus tai [[urheilu]]laji, jossa kiivetään [[vuori|vuoren]] rinteitä, seinämiä ja harjanteita pitkin. Tavoitteena on usein huippu, mutta se voi myös olla seinämän, harjanteen tai pilarin yläosa eli tietyn reitin nouseminen.
 
Vuorikiipeilijöiden tavoittelemia kilpailullisia saavutuksia ovat olleet
* nousu ensimmäisenä jollekin huipulle
* nousu mahdollisimman monelle tiettyyn ryhmään kuuluvalle huipulle (esim. [[Alpit|Alppien]] yli 4000 m, [[Himalaja]]n yli 8000 m sekä eri maanosien korkeimmat vuoret - ''Seven[[Seitsemän summits''huippua]])
* uusi reitti, nykypäivänä erityisesti täysin vapaasti kiiveten (''Red Point'' -tyyli)
 
Tärkeintä ovat kuitenkin kunkin omat tuntemukset, omat uudet saavutukset ja onnistumisen ilo riippumatta reittien yleisistä vaikeusasteista.
 
Ensimmäinen suomalainen vuorikiipeilijä oli [[Matti A. Jokinen]]. Ensimmäisinä suomalaisina [[Himalaja]]n 80008 000 mmetrin korkuisille vuorille yrittivät [[Harry Hakomäki]] ja [[Paavo Saarela]] nousten [[1991]] [[Karakorum]]illa 80488 048 m:nmetrin korkuisella [[Broad Peak]] -vuorella 78007 800 m:nmetrin korkeuteen. Tunnetuin nykyinen suomalainen Himalajan vuorikiipeilijä on [[Veikka Gustafsson]]. Maailman tunnetuin lienee [[Edmund Hillary]], joka kävi ensimmäisenä [[Mount Everest]]illä.
 
== Historia ==
Ranskalainen tiedemies [[Horace Bénédict de Saussure]] ideoi [[Mont Blanc]] -vuoren valloituksen luvaten siitä huomattavan palkinnon. Kristallinetsijä ja myöhemmin vuoriopas [[Jacques Balmat]] sekä Chamonixin kylälääkäri Michel Paccard nousivat länsi-Euroopan korkeimman vuoren huipulle [[1786]].
 
Alppien yli 4000 m korkeat huiput noustiin 1800 -luvulla lähinnä englantilaisten toimesta, joilla oli apunaan sveitsiläisiä ja ranskalaisia vuorioppaita. Tämä vaihe kulminoitui [[Edward Whymperin]] johtamaan [[Matterhorn]]in valloitukseen [[1865]].
 
Toisessa vaiheessa näille korkeille vuorille pyrittiin kiipeämään uusia entistä vaikeampia reittejä pitkin. 1800-luvulla näissä yrityksissä kunnostautui erityisesti englantilainen [[Albert F. Mummery]]. Hän ulotti toimintakenttänsä ensimmäisten joukossa [[Himalaja]]lle asti menettäen henkensä [[1895]] yrittäessään nousta 81258&nbsp;125 m:nmetrin korkuiselle [[Nanga Parbat]]ille<ref name="x1">{{Kirjaviite | Tekijä=Lechenberg, Harald (suom. toim. Matti A. Jokinen) | Nimeke=Himalajan valloitus | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1962 }}</ref>.
 
1900 -luvun alkupuolella saksalainen Hans Fiechtl kehitti Fiechtl -haan, joka voidaan lyödä kiinni kallion halkeamaan ja jonka avulla voidaan varmistaa eteneminen ja jonka käyttäminen tukipisteenä teki mahdolliseksi entistä vaikeampien kohtien nousun. Saksalainen [[Hans Dûlfer]] oli ensimmäisiä, joka kehitti köysitekniikkaa noustessaan 1910 -luvulla [[Totenkirchl]] -länsiseinämän ja [[Fleischbank]] -itäseinämän, jotka ovat tunnettuja köysipoikkikuluistaan. Hänen nimiinsä on laitettu myös köyden varassa laskeutuminen kiertämällä köysi kulkemaan reiden alta poikki rinnan ja olkapään yli selkäpuolelle, tekniikka, joka oli käytössä aina 1970 -luvulle asti, jolloin ns. kahdeksikon ja Sticht -levyn (josta myöhemmin kehitetty ns. tuubi eli ATC) sekä valjaiden avulla laskeutuminen sujui aikaisempaa oleellisesti helpommin ja turvallisemmin.
 
Saksalainen [[Emil Solleder]] vei 1920 -luvulla uudet tekniikat yhä suuremmille seinämille nousten Dolomiiteilla Furchettan ja [[Civetta]]n pohjoisseinämät sekä Sass Maor -itäseinämän. 1930 -luvulla uusista ensinousuista käytiin jopa kilpailua, ja politiikkakin sekaantui toimintaan [[Adolf Hitler]]in luvatessa Berliinin olympialaisiin kultamitalit [[Eiger]]in 18001&nbsp;800 mmetriä korkean pohjoisseinämän nousijoille. Vuosikymmenen suuria nimiä olivat italialaiset [[Emilio Comici]], jonka johdolla 1931 noustiin [[Cima Granden]] ulkoneva pohjoisseinämä käyttäen yritykseen huomattava määrä hakoja sekä [[Riccardo Cassin]], jonka vaativin ensinousu oli [[Grandes Jorasses]] Walker -pilari 1938 ja saksalainen [[Anderl Heckmair]], jonka johdolla samana vuonna noustiin Eiger -pohjoisseinämä.
 
1930 -luvun puolivälissä tehtiin tärkeä varustekeksintö, kun italialainen Vitale Bramani valmisti ensimmäiset kiipeilymonoihin kiinnitettävät kumiset nappulapohjat ([[Vibram]]). Siihin asti kiipeilijät olivat käyttäneet esimaastossa, lumessa ja jäällä liikkuessaan monoja, joiden pohjassa oli metalliset limaskit (Tricouni). Kallioisten osuuksien tullessa eteen oli jalkoihin vaihdettava kevyemmät kiipeilyjalkineet, joiden pohja oli valmistettu hampusta tai huovasta.
 
Englantilaiset olivat 1920 -luvulla tehneet useita retkikuntia maailman korkeimmalle (8848 8&nbsp;848&nbsp;m) vuorelle [[Mount Everest]]ille. Pisimmälle pääsi E.F. Norton aina 85708&nbsp;570 m:nmetrin korkeuteen, ilman happilaitetta!. Sama retkikunta päättyi siihen, kun [[George Mallory]] ja [[Andrew Irvine]] katosivat vuoren rinteelle viimeisessä yrityksessään. On mahdollista, että he kävivät vuoren huipulla asti<ref name="x1"/>.
[[Tiedosto:Eisklettern kl engstligenfall.jpg|thumb|left|Kiipeämistä jäätiköllä]]
 
1929 ja 1931 saksalaiset yrittivät [[Paul Bauer]]in johdolla uskomattoman sitkeästi nousta 8597 8&nbsp;597&nbsp;m korkealle [[Kangchenjunga|Kangchenjungalle]] sen pitkää itäistä harjannetta myöten. Saksalaiset yrittivät useaan otteeseen myös Nanga Parbatille [[Willy Merkl|Willy Merklin]] johdolla kokien Himalajan historian pahimmat takaiskut: vuonna [[1934]] menetti henkensä monta kiipeilijää ja vuonna [[1937]] kokonainen leiri jäi jäävyöryn alle. Näin siihen mennessä vuoren nousuhistoriasta oli tullut pelottava: kaikkiaan 31 kuollutta. 1930 -luvulla amerikkalaiset yrittivät kahdesti [[Karakorum]]in korkeimmalle 8611 m huipulle, mutta turhaan eivätkä myöskään välttyneet ihmismenetyksiltä.
[[1950]] noustiin ensimmäisen kerran yli 8000 m vuorelle, kun ranskalaiset [[Maurice Herzog]] ja [[Louis Lachenal]] nousivat [[Annapurna|Annapurnalle]]<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Herzog, Maurice | Nimeke=Annapurna 80008&nbsp;000 metriä | Julkaisija=Otava | Vuosi=1954 }}</ref>.
 
Sveitsiläisten retkikunta yritti keväällä ja syksyllä [[1952]] sitkeästi Mount Everestin valloitusta sen etelän puolista rinnettä (pohjoinen sivusta oli Kiinan sulkema), jolloin [[Raymond Lambert]] ja [[sherpa]] [[Tenzing Norkay]] olivat lähellä onnistumista noustessaan noin 86008&nbsp;600 m:nmetrin korkeuteen. Seuraavana keväänä englantilaiset järjestivät sotilaallisesti johdetun (eversti [[Sir John Hunt]]) suurretkikunnan, jolla oli tekniikan kehittämät uusimmat laitteet käytössään pitkät alumiinitikkaat mukaan luettuina. [[29. toukokuuta]] [[1953]] uusiseelantilainen [[Edmund Hillary]] ja sherpa Tensing nousivat kauan tavoitellulle huipulle.
 
Samana vuonna itävaltalainen [[Hermann Buhl]] nousi Nanga Parbatille, kiiveten kaksi viimeistä päivää yksin ilman happilaitetta ja yöpyen ilman telttaa huipun tuntumassa. Vuonna [[1954]] italialaisten retkikunta onnistui valloittamaan [[K2]] -vuoren, jolloin korkeimmalle kohdalle nousivat [[Lino Lacedelli]] ja Achille Compagnoni.
 
Pohjois-Amerikassa tunnetuin kalliokiipeilyalue on [[Yosemite]]n kansallispuisto, jossa 1930 -luvulta lähtien kiipeiltiin hakoja käyttäen ja jonne tehtiin myöhemmin useita maailman vaikeimpiin lukeutuvia nousureittejä, erityisesti [[El Capitan]] -seinämälle. Teknisen kiipeilyn tunnetuin edustaja oli [[Royal Robbins]]. Yosemitessä parannettiin perinteistä hakamallia valmistamalla haat kovametallista. Varsin erikoinen oli tyyli kiinnittää yhdysköysi vatsan ympärille useana lenkkinä.
[[Alpit|Alpeilla]] alkoi kiivas keskustelu vuonna 1958, jolloin kaksi saksalaista ja kaksi itävaltalaista porasivat hakoja kallioon noustessaan Cima Granden pohjoisseinämän uutta aikaisempaa vaikeampaa reittiä pitkin. Tämä menetelmä tuomittiin jyrkästi pitkäksi aikaa, mutta myöhemmin porahaat kehittyivät nopeammiksi asentaa ja luotettaviksi korvaten lähes kokonaan perinteelliset haat.
 
Vuorikiipeilijät harjoittelivat tekemällä vuoristonousuja, mutta myös hiomalla tekniikkaansa ja kartuttamalla voimiaan kiipeilemällä pikku kallioilla ja isoilla kivillä ja lohkareilla. Tunnetuin tällaisista paikoista sijaitsee Ranskassa [[Fontainebleau]]n metsässä. Suomessa oli jo 1950 -luvulla harjoittelupaikkana [[Taivaskallio]]. Tällainen kiipeilymuoto on nimeltään [[boulderointi]] ja kuuluu nykyisin osana [[Kilpakiipeily|kilpakiipeilyyn]].
 
1950–1980 varusteet kehittyivät isoin askelin. 1955 oli saatu ensimmäinen ydinmantteliköysi Edelrid -tehtaalta, 1960 -luvun alussa [[Pierre Allain]] alumiinisulkurenkaat alkoivat korvata painavat ja heikot rautakarabiinit ja 1970 -luvulla kehitettiin valjaat, joihin kiipeilijöitä yhdistävä köysi kiinnitettiin siihen astisen rinnan ympärille sitomisen sijaan. Varmistuslaitteet tulivat samoihin aikoihin käyttöön eikä köydellä varmistaminen enää tapahtunut kiertämällä köysi selän takaa ja pitämällä vain kummaltakin puolelta käsin siitä kiinni. Keksittiin kallion halkeamiin pantavat alumiiniset vaijerikiilat sekä hiukan myöhemmin jousitoimiset mekaaniset kiilauslaitteet (Friend, Camalot). Vibram-pohjaiset kiipeilykengät vaihtuivat kevyisiin jalkaa tiukasti myötäileviin kiipeilytossuihin, joissa on pohja sileää mustaa kumia.
 
Kun 1980 -luvulla alkoi ilmestyä kiipeilyyn tarkoitettuja sisähalleja, jolloin tehokas ja ympärivuotinen harjoittelu tuli mahdolliseksi, alkoi kiipeilytekniikka ja -taito kehittyä isoin harppauksin. 1970 -luvulle asti oli normaalia kiivetessä käyttää hakoja ja kiiloja tukipisteinä ja otteina, sekä myös ns. teknisessä kiipeilyssä käytettävien jalkalenkkien kiinnistyspisteinä. Uusi kiipeilytyyli, täysin vapaa kiipeily ([[Red point]], [[Rotpunkt]]) valtasi alaa. Ideana ei siinä ollut kyse uudesta keksinnöstä, sillä jo 1920 -luvulla oli Saksan itäosassa Dresdenin lähellä olevilla [[Elbsandsteingebirge]] -kalliotorneilla sovellettu vapaata kiipeilytyyliä. 1980 -luvulla tuli kiipeilylajeihin mukaan myös uusi urheilumuoto kilpakiipeily.
 
Kun korkeissa vuoristoissa kaikki merkittävät huiput oli noustu, tuli muotiin niiden keräily. Alpeilla on pyritty nousemaan kaikki 4000 m:n korkuiset vuoret ja ns. [[SevenSeitsemän Summitshuippua]] tarkoittaa kiipeämistä jokaisen maanosan korkeimmalle vuorelle. Vaativinta on ollut kaikkien yli 8000 m:n korkuisten huippujen nousu Himalajalla eli ns kasitonnisten nousu, missä ensimmäisenä onnistui italialainen [[Reinhold Messner]] vuoteen 1986 mennessä.
 
Messner ja itävaltalainen Peter Habeler nousivat [[1978]] kokonaan happilaitetta käyttämättä Mount Everestille. Suomalainen [[Veikka Gustafsson]] onnistui tässä vuonna [[1996]].