Ero sivun ”Uljas Kandolin” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
fix: elonetin mukaan elokuvan nimi oli Murheenkryynin poika, ym.
p w
Rivi 3:
Kandolin oli alkujaan sukeltaja kasvatti-isänsä sekä oikean isänsä tapaan, mutta kiinnostui näyttelemisestä [[1940-luku|1940-luvulla]] ja siirtyi [[Eino Salmelainen|Eino Salmelaisen]] näyttelijäkurssille. Sieltä hänet kiinnitettiin [[Karhumäen Teatteri]]in ja näytteli myöhemmin [[Helsingin kaupunginteatteri|Helsingin Kansanteatterissa]].
 
Kandolin teki pitkän uran kotimaisen elokuvan parissa, hänen ensimmäinen roolinsa oli vuonna [[1946]] valmistuneessa [[Ilmari Unho]]n ohjaamassa elokuvassa [[Minä”Minä elänelän”]]. Viimeisessä elokuvaroolissaan hän esitti ''Topi Taavitsaista'' [[Matti Kassila]]n ohjaamassa [[Natalia (elokuva)|Natalia]]ssa vuodelta [[1979]]. Hän kuoli seuraavana vuonna. Kandolin esiintyi pitkään [[Helsingin kaupunginteatteri]]ssa, jossa hänen menestynein esityksensä oli maitomies Tevjen rooli mainiossa näytelmässä ''[[Viulunsoittaja katolla]]'' (1965). Tästä esityksestä peräisin olleita kuvia käytettiin mm. esityksen pohjana olleen [[Šolom Aleichem]]in kirjan '''Tevje, maitomies''' uuden suomennoksen kuvituksena.
 
Usein Kandolinilla oli konnan rooli, kuten mm. elokuvissa [[Ei ruumiita makuuhuoneeseen]] ja [[Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut]]. Mutta Kandolin esitti myös ylikonstaapeli Salomon Koukkua kolmessa [[Aarne Tarkas|Tarkaksen]] elokuvassa: [[Paksunahka]] (1958), [[Opettajatar seikkailee]] (1960) ja [[Oksat pois...]] (1961). Vuonna 1954 Kandolin sai miessivuosan [[Jussi-patsas|Jussi-patsaan]] elokuvasta ''[[Kovanaama]]''.
 
==Filmografia==
*[[Minä”Minä elänelän”]] (1946)
*[[Pikku-Matti maailmalla]] (1947)
*[[Kalle Aaltosen morsian]] (1948)