Ero sivun ”Käännöstiede” versioiden välillä

419 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Käännöstiede tutkii [[Kääntäminen|kääntämistä]] ja [[Tulkkaus|tulkkausta]] kaikessa laajuudessaan. Käännöstieteen keskeisiä tutkimuskohteita ovat esimerkiksi [[Kääntäminen|käännökset]] ja [[Tulkki|tulkkeet]] (tulkkausprosessin tuotokset), käännös- ja tulkkausprosessi sekä kääntämisen [[Ideologia|ideologia]] ja [[Sosiologia|sosiologia]] (kääntäminen yhteisössä). Tutkia voidaan siis vaikkapa sitä, miten ja miksi käännös eroaa lähdetekstistä, miten lakitekstien kääntäminen eroaa [[Romaani|romaanien]] kääntämisestä tai mitä [[Kääntäjä|kääntäjän]] päässä tapahtuu kääntämisen aikana. Lisäksi käännöstieteellistä tutkimusta on muun muassa kääntämisen historian, [[Kääntäminen|käännösstrategioiden]] sekä [[Kääntäjä|kääntäjien]] ja [[Tulkki|tulkkien]] asiantuntijuuden ja koulutuksen tutkiminen. Käännöstieteellisen tutkimuksen pohjalta voidaan kehittää erilaisia kääntämistä ja tulkkausta koskevia [[Teoria|teorioita]], joihin kääntäjät ja tulkit voivat työssään tukeutua. Lisäksi teorian avulla pyritään selvittämään [[Kääntäminen|kääntämisen prosesseja]] ja ymmärtämään, mistä kääntämisessä on kyse. Erilaisten käännösongelmien tutkimuksella voidaan myös konkreettisesti auttaa parantamaan kääntäjäkoulutusta
ja siten lopulta myös käännösten laatua.
 
Käännöstieteen synty sijoittuu 1950- ja 601960-luvuille, jolloin kääntäjäkoulutuksen tarpeisiin kehitettiin ensimmäiset varsinaiset käännösteoriat. Näiden pohjalta käännöstiede on vuosien saatossa laajentunut nykyiseen mittaansa. Ennen kuin käännöstieteestä tuli oma tieteenalansa 1980-luvulla, käännöksiin ja kääntämiseen liittyvää tutkimusta tehtiin pääasiassa kieli- ja [[Kirjallisuustiede|kirjallisuustieteissä]]. [[Kielitiede|Kielitieteen]] ja käännöstieteen suhde on edelleen hyvin läheinen, ja usein kielitieteellisistä teorioista tai tutkimussuunnista on kehitetty myös käännöstieteellisiä sovelluksia. Käännöstiedettä ei kuitenkaan voi pitää täysin kielitieteen alahaarana, sillä käännöstutkimuksessa on valtavasti myös sellaisia aloja, jotka eivät käsittele kieltä millään tavalla, kuten kääntämisen etiikka.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 28–29.</ref> Käännöstiede on silti varsin poikkitieteellinen tieteenala, eli siinä on mahdollista yhdistää monia eri tieteitä. Kieli- ja kirjallisuustieteiden lisäksi kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksessa voidaan käyttää apuna muun muassa [[Yhteiskuntatieteet|yhteiskuntatieteitä]], [[Viestintätieteet|viestintätieteitä]], [[Psykologia|psykologiaa]], [[Filosofia|filosofiaa]], [[Filologia|filologiaa]] ja [[Kulttuurintutkimus|kulttuurintutkimusta]]. Muista tieteistä voidaan lainata esimerkiksi [[Metodi|metodeja]] tai teorioita, joiden kautta kääntämisen tutkimukseen saadaan uusia näkökulmia.
 
Käännöstieteen kasvun myötä sen piiriin on syntynyt paljon uusia tutkimusalueita, ja nyt tutkitaan itse käännösprosessin tuloksen lisäksi myös esimerkiksi kääntämisen [[Konteksti|kontekstia]] eli kääntäjää ympäröivää [[Yhteiskunta|yhteiskuntaa]] ja sen vaikutusta kääntämisen lopputulokseen. Tähän liittyen voidaan tutkia vaikkapa miten vanhat käännökset eroavat uusista tai miten kulttuurinen etäisyys lähde- ja kohdekulttuurien välillä vaikuttaa käännökseen. Kääntämisen ympäristö on jatkuvasti muutoksessa, joten uusia tutkimuskohteitakin syntyy kaiken aikaa. Teknologian kehittyminenkin on avannut uusia tutkimusmahdollisuuksia: nykyään voidaan tutkia esimerkiksi [[Magneettikuvaus|magneettikuvauksen]] avulla, miten tulkin aivot toimivat [[Tulkkaus|tulkkauksen]] aikana, ja saada tätä kautta lisää tietoa tulkkausprosessista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Uutta tutkittavaa löytyy myös käännösteknologian alalta: miten esimerkiksi [[Käännösmuisti|käännösmuistien]] kehittyminen on vaikuttanut kääntämiseen?
 
Käännöstieteellistä tutkimusta voi jaotella monella tavalla, esimerkiksi [[Perus- ja soveltava tutkimus|perustutkimukseen]] (teoreettinen ja deskriptiivinen tai [[Empiirinen tutkimus|empiirinen tutkimus]]) ja [[Perus- ja soveltava tutkimus|soveltavaan tutkimukseen]] (mm. kääntäjäkoulutuksen ja [[Kääntäminen|kääntäjän apuvälineiden]] tutkimus ja kehittäminen). Teoreettinen tutkimus on perinteisesti ollut aktiivisempaa, mutta viimeisten parin vuosikymmenen aikana myös empiirinen tutkimus on lisääntynyt. [[Suomi|Suomessa]] käännöstieteellinen tutkimus on ollut hyvin korkeatasoista ja maassa toimii monia tunnettuja käännöstutkijoita.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 31–32, 35.</ref> kuten Andrew Chesterman, Michael Wilkinson, Inkeri Vehmas-Lehto, Kaisa Koskinen ja Riitta Oittinen.
 
==Tieteenalan kehitys==
Dynaaminen ekvivalenssiteoria kiinnitti huomiota myös kääntämisen kannalta oleellisiin ei-kielellisiin seikkoihin ja on siksi käännösteorian historiassa vallankumouksellinen. Dynaamista ekvivalenssiteoriaa hyödynnettiin mm. [[Raamattu|Raamatun]] suomentamistyössä vuonna 1992, ja se lienee nykyäänkin tunnetuin käännösteoria. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
 
FunktionaalisetDynaamisen ekvivalenssiteoriatekvivalenssiteorian ammensivatpohjalta dynaamisensyntyivät ekvivalenssiteorianfunktionaaliset periaatteistaekvivalenssiteoriat. Perusajatuksena niissä on, että lähdetekstin käyttötarkoitus tai funktio on käännettäessä säilytettävä, usein kielellisten ja pragmaattisten muutosten avulla. Funktioita voivat olla esimerkiksi informatiivinen tai ekspressiivinen funktio. Funktionaalisia ekvivalenssiteorioita kehittivät esimerkiksi Katharina Reiss ja Juliane House. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
 
===Skoposteoria===
 
Hans J. Vermeer ja Katharina Reiss kehittivät skoposteorian 1970–801970–1980-lukujen taitteessa. Skoposteoria on kommunikatiivinen ja funktionaalinen. Sen keskiössä on kohdetekstin funktio, joka vaikuttaa siihen, miten teksti käännetään. Tämä funktio saattaa poiketa täysin lähdetekstin funktiosta, ja siksi käännöksen ei oleteta olevan ekvivalentti lähdetekstin kanssa. Ekvivalenssin sijaan skoposteoriassa keskitytään adekvaattisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että käännettäessä pitää ottaa huomioon kohdekielen ja kohdekielisten vastaanottajien vaatimukset siten, että teksti toimii kohdekielisessä yhteisössä. Skoposteoria on luonteeltaan kommunikatiivinen: sen mukaan kohdetekstin vastaanottajilla on erilaiset tarpeet, taustatiedot ja ajattelutapa kuin lähdetekstin lukijoilla, mikä pitää ottaa huomioon tekstiä käännettäessä.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 19–22</ref>
 
===Relevanssiteoria===
 
Ernst-August Gutt on kehittänyt käännöksiä koskevan relevanssiteorian, jonka taustalla on yleistä viestintää koskeva [[:en:Dan Sperber|Dan Sperberin]] ja Deirdre Wilsonin [[:en:Relevance theory|relevanssiteoria]]. Teorian näkökulma on kognitiivinen, ja siinä tarkastellaan, mitä viestintään osallistuvien ihmisten tajunnassa tapahtuu.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 22–23</ref>
 
Teorian mukaan teksti laaditaan sen mukaan, millainen kognitiivinen maailma vastaanottajalla oletetaan olevan. Lähde- ja kohdetekstin lukijoiden kulttuurierojen takia heidän kognitiivinen ympäristönsä voi olla hyvin erilainen. Siksi relevanssiteoriaan sisältyy kontekstikuilun käsite: kognitiivisten ympäristöjen erot voivat johtaa virheellisen tulkintaan, jollei käännöksen lukijaa auteta. Lukija saattaa tulkita käännöksen erilailla kuin lähtötekstin kirjoittaja on tarkoittanut. Kääntäjä ei voi olla varma, että käännöksen lukija pystyy rekonstruoimaan tekstissä olevan implisiittisen informaation sekä tulkitsemaan tekstin lähtötekstin kirjoittajan haluamalla tavalla. Siksi kääntäjä joutuu arvioimaan, miten hyvin lukija on perillä lähtötekstin kognitiivisesta ympäristöstä, sekä tarvittaessa auttamaan lukijaa esim. eksplikoimalla. Tämä voidaan tehdä kahdella tavalla, eli joko viemällä lukija lähemmäs lähtötekstin kirjoittajan kognitiivista ympäristöä tai toisaalta tuomalla käännös lähemmäksi kohdetekstin lukijan kognitiivisia kehyksiä.<ref>Vehmas-Lehto 2005, s. 188–191</ref>
===Manipulaatiokoulukunta===
 
Manipulaatiokoulukunta on vienyt tieteenalaa kohti suuntaa, jossa korostetaan yhä enemmän käännöksen lukijoidenvastaanottajien ja kohdekulttuurin merkitystä. Samalla lähdeteksti jää vähemmälle huomiolle.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 24</ref> Manipulaatiokoulukunta syntyi 1970-luvun puolivälissä ja tuli laajemmin tunnetuksi 1980-luvulla. Koulukunnan mukaan käännöksiin sisältyy kohdekulttuurin näkökulmasta tarkasteltuna aina jonkin verran lähdetekstin [[Manipulointi|manipulointia]] jotakin tarkoitusta varten.<ref>Snell-Hornby 2006, s. 48</ref>
 
Manipulaatiokoulukunnan läpimurto tapahtui Theo Hermansin toimittaman artikkelikokoelman ''The Manipulation of Literature'' ilmestyttyä vuonna 1985. Artikkelikokoelman kirjoittajiin kuuluvat muun muassa Gideon Toury, José Lambert, Hendrik van Gorp, Susan Bassnett ja André Lefevere.<ref>Snell-Hornby 2006, s. 48</ref>
Käännöstutkimus liittyy usein jollakin tapaa kieleen, mutta ei aina. Esimerkiksi Justa Holz-Mänttärin teoria vuodelta 1984 tarkastelee kääntämistä yhteiskunnallisena toimintana sosiologisesta näkökulmasta käsin.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 27</ref> Tutkimuskohteena on siis käännöstoiminta eikä kieli. Kääntämisen [[Sosiologia|sosiologia]] voidaan nähdä vaihtoehtona puhtaasti kielitieteellisille lähestymistavoille, ja siitä on tullut 2000-luvulla suosittu tutkimussuuntaus<ref>Snell-Hornby 2006, s. 172</ref>. Tutkimuskohteena voi olla esimerkiksi kääntäjien ja käännösten asema yhteiskunnassa<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 35</ref>.
 
Kääntämisen [[Etiikka|etiikka]] on toinen uudehko, kielitieteellisestä näkökulmasta irtautunut käännöstutkimuksen ala. Kääntämisen etiikan tutkijat ovat kiinnostuneita muun muassa kääntäjän vastuusta sekä kääntämiseen liittyvistä [[Normi|normeista]].<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 28, 35</ref> Esimerkiksi Kaisa Koskinen on tutkinut kääntämisen etiikkaa väitöskirjassaan<ref>Koskinen 2000</ref>.
 
==Tutkimusmenetelmät==
==Lähteet==
 
* Bassnett-McGuire, Susan: ''Translation studies''. Lontoo: Methuen, 1980.
 
* Koskinen, Kaisa: ''Beyond Ambivalence: Postmodernity and the Ethics of Translation''. Tampere: Tampere University Press, 2000.
 
* Puurtinen, Tiina: Käännösten hyväksyttävyys. Teoksessa Oittinen, Riitta ja Pirjo Mäkinen (toim.): ''Alussa oli käännös''. Tampere: Tampereen yliopistopaino, 2001. s. 82–94.
Rekisteröitymätön käyttäjä