Ero sivun ”Käännöstiede” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 23:
===Ensimmäiset kommunikatiiviset käännösteoriat===
1960-luvulla käännösteoria sai pragmaattisia ulottuvuuksia, kun kääntäminen alettiin käsittää [[Viestintä|viestinnäksi]], jossa käännöksen vastaanottajan tarpeilla on suuri merkitys. Tärkein kommunikatiivisten käännösteorioiden edustaja on [[Eugene Nida|Eugene A. Nida]], joka korosti kulttuurierojen huomioimista kääntämisessä. Nidan teoriassa keskeinen käsite on dynaaminen ekvivalenssi: semanttisen ekvivalenssin sijaan käännöksellä pyritään aiheuttamaan lukijassa samanlainen reaktio kuin lähdeteksti saa aikaan omissa lukijoissaan. Nidan mukaan käännöksissä on usein tehtävä pragmaattisia muutoksia eli poikettava lähdekielen yksiköiden merkityksestä, jotta käännöksen lukijoiden olisi mahdollista ymmärtää tekstin sanoma. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
Dynaaminen ekvivalenssiteoria kiinnitti huomiota myös kääntämisen kannalta oleellisiin ei-kielellisiin seikkoihin ja on siksi käännösteorian historiassa vallankumouksellinen. Dynaamista ekvivalenssiteoriaa hyödynnettiin mm. [[Raamattu|Raamatun]] suomentamistyössä vuonna 1992, ja se lienee nykyäänkin tunnetuin käännösteoria. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
Funktionaaliset ekvivalenssiteoriat ammensivat dynaamisen ekvivalenssiteorian periaatteista. Perusajatuksena niissä on, että lähdetekstin käyttötarkoitus tai funktio on käännettäessä säilytettävä, usein kielellisten ja pragmaattisten muutosten avulla. Funktioita voivat olla esimerkiksi informatiivinen tai ekspressiivinen funktio. Funktionaalisia ekvivalenssiteorioita kehittivät esimerkiksi Katharina Reiss ja Juliane House. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
| |||