Ero sivun ”Frans G. Bengtsson” versioiden välillä

'''Frans Gunnar Bengtsson''' ([[4. lokakuuta]] [[1894]] – [[19. joulukuuta]] [[1954]]) oli [[Ruotsi|ruotsalainen]] [[kirjailija]] ja [[runoilija]], joka tunnetaan ehkä parhaiten viikinkikirjastaan ''[[Orm Punainen]]''.

Bengtsson syntyi [[Tossjö]]ssä, [[Kristianstad]]in läänissä, [[Skoone]]ssa. Hänen isänsä Sven Bengtsson oli tilanhoitaja, joten lapsuutensa poika vietti maaseudulla. Äidin nimi oli Ella Bengtsson (oso.s. Ljunggren). Perheessä oli seitsemän lasta, joista kaksi kuoli pieninä.

Frans laitettiin kouluun jo viisivuotiaana, mutta jo vuoden päästä koulunkäynti keskeytyi sairastelun vuoksi. Hän toipui ja oli alkanut sairastelunsa aikana kiinnostua kirjoista. Koulunkäynti ei erityisemmin innostanut Bengtssonia isän painostuksesta huolimatta. Hän menestyi silti koulussa hyvin ja siirtyi yhdeksänvuotiaana yläasteelle. Vuonna [[1912]] Bengtsson kirjoitti ylioppilaaksi ja jatkoi opiskelua [[Lundin yliopisto]]ssa. Hän opiskeli yliopistossa uskonnonhistoriaa, englantia ja filosofiaa[[filosofia]]a mutta oli kiinnostuneempi runojen kirjoittamisesta, šakin pelaamisesta ja ystävien kanssa olemisesta kuin opiskelusta.

Vähäisestä opiskeluinnosta ja jatkuvasta sairastelusta huolimatta Bengtsson valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna [[1920]]. Sairastelu oli välillä niin vakavaa, etteivät lääkärit antaneet Bengtssonille paljonkaan elinaikaa. Hän kuitenkin yllätti kaikki ja tervehtyi autellessaan kotitilan töissä. Töiden ohessa Bengtsson kirjoitti runoja ja julkaisi sitten vuonna [[1923]] ensimmäisen runokokoelmansa ''Tärningskast''

Bengtsson palasi Lundiin ja jatkoi vilkkaan seuraelämän viettämistä ottaen trubaduurin roolin. Yleisö ja kriitikot suhtautuivat kuitenkin melko nuivasti Bengtssonin runouteen, joka seurasi klassisia tyyli-ihanteita. Taloudellisesti Bengtssonilla ei mennyt hyvin, mutta hän sai sentään hiukan rahaa kääntämällä ruotsiksi maailmankirjallisuuden klassikoita. Vuonna [[1929]] Bengtsson vaihtoi runouden esseeseen ja julkaisi esseekokoelman ''Litteratörer och militärer''. Sitä ja muita esseekokoelmia myytiin lajiinsa nähden hyvin, ja ne antoivat hänelle kohtuullisen toimeentulon.

Vuonna [[1930]] Bengtsson valmistui filosofian lisensiaatiksi. Hän alkoi sitten kirjoittaa historiaa ja julkaisi Ruotsin kuningas [[Kaarle XII]]:sta kertovan kaksiosaisen teoksen ''Karl XII:s levnad'' vuosina 1935–36. Vaikka teos oli periaatteessa elämäkerta, se muistutti paljon romaania, mistä Bengtssonia arvosteltiin. Kaikki eivät pitäneet siitäkään, että myös kuninkaan heikkouksia käsiteltiin avoimesti.

Naimisiin Bengtsson meni vuonna [[1939]] Gerda Finemanin kanssa, joka työskenteli Norstedtin kustantamossa. He muuttivat Bengtssonin lapsuudentilalle. Vuonna [[1941]] Bengtsson julkaisi historiallisen viikinkiromaanin ''Röde Orm'' (suom. ''[[Orm Punainen]]''). Kirjasta tuli Ruotsissa valtava menestys, vaikka kriitikot eivät olleet yhtä innokkaita kuin suuri yleisö, koska teos yli tyyliltään saaganomainen eikä modernistinen. Teos käännettiin maailmansodasta huolimatta useille kielille. Sen jatko-osa ''Röde Orm hemma och i österled'' (suom. ''Orm Punainen kotona ja idän retkillä'') ilmestyi vuonna [[1945]]1946.

Bengtsson kirjoitti vielä useita teoksia ennen kuolemaansa, mm.muun muassa muistelmateoksensa ''Den lustgård som jag minns'' (1955). Teokset eivät kuitenkaan yltäneet enää ''Orm Punaisen'' tasolle suosiossaan. Teosten sävy oli yleisesti synkkä, mikä ilmeisesti johtui osittain Bengtssonin omaksumasta [[schopenhauerilainenSchopenhauerilainen pessimismi|schopenhauerilaisesta pessimismistä]] ja osittain ruumiinvoimat vieneistä sairauksista. Bengtsson kuoli lopulta kotitilallaan vuonna [[1954]]. Hänet haudattiin [[Länsi-Götanmaa]]lle.

{{DEFAULTSORTAAKKOSTUS:Bengtsson, Frans G.}}