Ero sivun ”Mary Shelley” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 193.142.23.194 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Kaldur tekemään versioon.
Rivi 43:
Mary Shelleyn on sanottu yhdistäneen Frankensteinissa äitinsä ja isänsä ajatuksia kasvatuksesta, yhteiskunnasta ja moraalista. Samoihin aikoihin Mary, pienen William-vauvan äiti, oli oman päiväkirjansa mukaan kiinnostuneempi opiskeluprojekteistaan kuin äitiydestään.
 
Päästäkseen Shelleyn älyllisyyden ja oppineisuuden tasolle Mary luki Coleridgea, Wordsworthia ja aikansa saksalaisia kauhuromaaneja. Hän opiskeli kemiaa ja Erasmus Darwinin biologiaa. Hän kuunteli miehensä ja tämän ystävien keskusteluja [[mesmerismi]]stä, [[sähköoppi|sähköopista]] ja galvanismista, jotka antoivat lupauksia tieteen mahdollisuuksista ratkaista elämän arvoitus.
 
Mary Shelleyn sukupuolen ja suhteellisen nuoren iän vuoksi usein on esitetty väitteitä, että Shelley ei ollutkaan Frankensteinin todellinen kirjoittaja, vaan paremminkin vain väline, jonka kautta hänen miehisen seuransa ideat olisivat suodattuneet tekstiksi. Esimerkiksi miespuolinen kirjallisuudentutkija [[Mario Praz]] kirjoittaa: ”Kaikki mihin rouva Shelley kykeni, oli passiivisesti heijastaa niitä villejä fantasioita, joita hänen ympärillään oli ilmassa.”{{lähde}}